One Good Turn 2006, Schildts & Söderströms 2012, 388s.
Kate Atkinsonin aiemmasta dekkarista Ihan tavallisena päivänä tuttu Jackson on lopettanyt työnsä niin poliisina kuin yksityisetsivänäkin rikastuttuaan yllättäen. Aiemman osan lukeneet tietävät mistä rahat ovat peräisin, ja pian se selviää uusillekin lukijoille. Vaikka Jackson on päättänyt vältellä vaikeuksia, ne tuntuvat olevan toista mieltä. Sarja irrallisen oloisia rikoksia pyyhkäisee miesparan yli. Milloin hän löytää ruumiin, milloin kadottaa sen. Pesismailalla varustautunut raivohullu lihaskimppukin päätyy pahoinpitelemään Jacksonin peräti kahteen otteeseen, saaden tilanteet kuitenkin kääntymään päälaelleen. Jacksonista tuleekin syyllinen. Miten omituinen siivousfirma liittyy kuvioihin? Entä maatuskanuket?
Päälaellaan tämä sillisalaattia muistuttava tarina tuntuukin olevan, jos takakantta on uskominen. Kyse on irrallisista tapahtumista, joista kuitenkin, lopulta, punoutuu selkeä juoni. Atkinsonin kerronta on niin omanlaista, että se pyykäisee dekkarimaailman täysin sekaisin raikkaudellaan. Mikä kirja! Romaanin kanssa saa nauraa vatsa kipeänä. Se imaisee maailmaansa ja tutustuttaa lukijan niin mahtaviin tyyppeihin, että vain todella taitava psykologisen kerronnan hallitseva kirjailija osaa heidät tällä tavalla tykö tuoda.
Tapahtumavyöry käynnistyy helteisenä kesäpäivänä Edinburghin festivaaleilla. Aiemmin mainitsemani pesismailihyypiö saa raivokohtauksensa, ja on vähällä tulla tappaneeksi viattoman (?) Bradleyn. Mies olisikin päässyt päiviltään, ellei väliin olisi tullut sivullinen osapuoli, Martin. Surumielinen, hiukan naisellinen Martin, joka kirjoittaa suosittua mutta laimeaa rikossarjaa. Varovainen ja pelokas Martin, jolle oli nuorempana tullut paha olo jopa leikkipuiston keinossa.
Tapahtumalla on runsaasti silminnäkijöitä ja yksi heistä on katkeroitunut, miehensä varjossa elävä Gloria. Glorialla oli tunne, että elämä oli sarja huoneita, joihin hän astui juuri kun kaikki muut olivat lähteneet. Mutta myös Glorian elämä tulee muuttumaan, pysyvällä tavalla.
Yksinhuoltajaäiti Louise, poliisi hänkin, ajautuu tapahtumien keskiöön. Louisen teini-ikäinen poika aiheuttaa päänvaivaa ja juuri tuhkattu äiti viruu ruukussa autotallissa. Jacksonin ja Louisen polut yhtyvät, mutta Jacksonilla Juliansa, jonka takia hän kaupunkiin on tullutkin. Julia on näyttelijä. Monessakin mielessä. Siinä sivussa myös kirjan inhokki. Mikä miehiä vaivaa, kun he hairahtuvat tällaisiin tapauksiin, jotka vain pyörittävät parkoja oman mielensä mukaan?
Edinburgh oli näköjään kaupunki, jossa kukaan ei tehnyt töitä, jossa kaikki käyttivät aikansa leikkimiseen. Ja joka paikassa oli nuoria ihmisiä, kaikki alle 25-vuotiaita, kaikki niin huolettoman ja suruttoman näköisiä, että Jacksonia ärsytti. Hän olisi halunnut kertoa heille, että elämä tuottaisi pettymyksiä päivittäin. Kyllä hymy hyytyisi. Jackson kauhistui tätä kaunan aaltoa, mustaa sappea, joka muistutti erehdyttävästi kateutta. Se ei ollut hänen omaansa, se kuului isälle. Hän ei voinut sanoa sitä omakseen, kun hänen raskain päivätyönsä oli kauhominen turkoosinvärisessä uima-altaassa.
Kaikkein vähäpätöisin asia on keski-ikäisen Jacksonin tarina. Se on tarina arkipäivän pienistä asioista, joilla on uskomaton valta vaikuttaa koko tulevaisuuteen. Se on saman aikaisesti niin tragikoominen, etten ole ehkä koskaan lukenut toista näin hauskaa kirjaa. Taustalla on toki vakava juoni, mutta taustalle se jää. Rikos ja ratkaisu eivät ole niin oleellisia. Tarinan taika on itse ihmisissä. Tavallisuudessa, inhimillisissä persoonissa, joihin ei voi olla ihastumatta.
Sen verran on muristava, että minusta kerronta ei kantanut loppuun saakka aivan niin hyvin, kuin olisin olettanut. Puolivälin tienoilla Atkinson vakavoitui minusta liikaakin. Loppua kohden leikillisyys palasi, muttei yltänyt mainioon alkupuoleen. Tämä jäi vähän harmittamaan, mutta muuten kirja olisikin ollut lähes täydellinen.
Luimme kirjan Tuulian kanssa "kimpassa", joten postauksen samankaltaisuutta ei kannata hämmästellä :) Teoksen on lukenut myös Sinisen linnan Maria
Oli kyllä hieno lukukokemus! Vieläkin muistelen lämmöllä Martinia, joka on niin hyväsydäminen mutta kuitenkin niin valtavan huono-onninen mies.
VastaaPoistaMinäkin kiinnostuin nyt postaustenne kautta tästä! Pitäisi vain lukea se ensimmäinen osa ekaksi ;).
VastaaPoistaJa kiva idea tämä kimppaluku muuten!:)
Tuulia, Martin oli symppis! Eihän sitä tiedä, jos Atkinson kirjoittaisi hänestä vielä lisää.
VastaaPoistaSanna, suosittelen niin tätä kirjaa, kuin kimppalukuakin! Mukavaa ja avartavaa puuhaa :) Jos et jaksa ykkösosaa, tämä toimii mainiosti erillisenä lukienkin.
Pitäisikin hommata Kate Atkinsonia. Yhtäkään kirjaa en ole häneltä lukenut, vaikka kirjailija noin muuten on tuttu ja täällä kirjakaupat ovat täynnä hänen kirjojaan. Ostelu vain aina kaatuu siihen, että menen osien kanssa sekaisin. Pitääkin laittaa ne ylös.
VastaaPoistaKyllä tämä, Elegia, kannattaa ylös laittaa! Aika erilainen kirja :) Eka Jacksonista kertova teos on siis Ihan tavallisena päivänä. Muistaakseni enkuksi näitä on ilmestynyt jo neljä?
VastaaPoista