Viimeiset sivut

 

Rakkaat ystävät! Vuoden 2012 sivut alkavat käydä vähiin. Postaamatta on vielä kirjoja, mutta ajankohta siirtyy väistämättä ensi vuodelle. Olen lukenut innolla teidän postauksia vuoden parhaimmistoon kuuluvista kirjoista. Vastaavan listan tein itse jo hyvissä ja se löytyy täältä.

Vielä nyt sen verran tähyän menneeseen, että pistän parhaimmat elokuvat pakettiin. Minun vapaa-aikani menee pitkälti kirjojen kanssa, joten leffojen suhteen olen helmenkalastaja. Tahdon löytää vain ne parhaimmat, aikani ei keskinkertaisiin riitä. Elokuvien Top 10 -listaa voisi tästä syystä olla jo vaikeampi laatia, mutta viisi parasta keksin helposti.

1. Puhdistus . Käsittämättömän pakahduttava elokuva, jota ei voi kuivin silmin katsoa. Elokuva tekee oikeutta loistavalle kirjalle eikä jää tunnelmassa yhtään alamittaisemmaksi. Elokuvamaailman parhautta!

2. Toinen maailma. Tästä en valitettavasti aikanaan tehnyt postausta, mutta leffan tunnelman saan taiottua sekunnissa mieleeni. Luulin, että nyt katsotaan skifiä, joten riemuni olikin suuri, kun elokuvasta paljastui mitä hienoin psykologinen draama. Tämä kestää useammankin katselukerran, ei vähiten roolissa onnistuneen päähenkilön takia.

3. Syvälle salattu. Perusteet linkin takaa.

4. Iron Sky. Vuoden ainoa aikuisten elokuva, jonka pääsimme mieheni kanssa elokuvateatteriin katsomaan. Persoonallinen idea lähettää natsit kuuhun ja sieltä takaisin... Kuun pimeä puoli on aina kiehtonut minua (kuten varmasti myös muutamaa muuta).Viihdyttävä ja hauska elokuva, ei kaikkien filmien tarvitse syvällisiä olla.

5. Nälkäpeli. Toimi kirjana, toimi elokuvana.

Ensi vuonna luen romaaneja pitkälti saman tutuksi tulleen kaavan mukaan, kuin aiemminkin. En ehkä ihan yhtä dekkaripainotteisesti, kuitenkin monet uutuusjännärit olen jo laittanut tilaukseen. Alkuvuonna on aikaa jatkaa teidän suosikkienne parissa, ja kun uutuuden alkavat ilmestyä, minulle tulee kiire... On nimittäin sen verran lupaava kirjavuosi tulossa!

Kirjaisaa vuotta 2013 teille! ♥

Heidi Köngäs, Luvattu - Heidi Köngäs, Vieras mies

Hei! Tuntuuko sinustakin, ettet ehdi joulunaikaan lukea yhtä paljon kuin tahtoisit? Sukulaisvierailut ja perheen kanssa oleilu vie liikaa aikaa? Ei hätää! Ensi vuonna toimit vain samalla tapaa kuin tämä lukutoukka ja hommaat itsellesi kunnon vatsataudin. Ajoituksen kanssa on oltava tarkka, minua onnisti, ja sain taudin juuri aaton vastaisena yönä! Tauti vie mukavasti voimasi, ja et oikeastaan edes jaksa tehdä muuta kuin lukea. Tämä toimii myös niille, jotka pelkäävät syövänsä jouluna liikaa. Vatsatautimetodilla nimittäin et syö yhtään mitään, ainakaan kinkkua. Voipi käydä niinkin ihanasti, että saat painon putoamaan...

Huomasittehan sarkasmin painon äänessäni? Kyllä minäkin oikeasti olisin halunnut jouluni sosiaalisemmin viettää.

Joka tapauksessa tuli luettua ja koska olen toipilas, teen nyt harvinaisen postauksen nitomalla yhteen molemmat pyhinä lukemani Köngäkset. Toivottavasti ette närkästy moisesta.

Heidi Köngäs; Luvattu (Otava 2000, 188s.)

Köngäshän on nyt pinnalla Dora, Doransa kanssa. Jonotan kirjaa kirjastosta melko hyvällä sijalla, mutta jouluksi teosta en kotiin saanut. Niinpä intouduin lukemaan kirjailijan varhaisempaa tuotantoa. Muistan, että Luvattua on kehuttu, samoin tätä

Heidi Köngäs, Vieras mies (Otava 2002, 333s.)

Kuten kannet lupaavat, teokset ovat hyvin samankaltaisia. Minun sydämeni vei kuitenkin Luvattu. Ajattelin teosta välipalaksi ennen erästä paksumpaa teosta, mutta hullaannuin tarinaan niin syvästi, että Vieras mies oli pakko lukea heti perään. Harvemmin tuleekaan luettua saman kirjailijan teoksia putkeen.

Luvattu kertoo maatilalla työskentelevän piian tarinan. Antti niminen mies kihlaa tytön, mutta lähtee sitten niin sanotulle työmatkalle. Tyttö jää työntäyteiseen elämäänsä odottamaan Anttia. On kesä kauneimmillaan kuin perinteisimmässä suomifilmissä. Tytön sydämen vain on vienyt toinen. Hän. Sinä.

Miten kaikki tunto voi pudota jalkavarteen, polven sivuun, kun sinun jalkasi osuu minuun iltasella kesken ruuan. Sinä istut minua lähinnä, syödään, puhutaan pellavista ja aivan vahingossa sinä osut jalkoinesi sivuun ja minuun.

Alkaa raju kamppailu, joka käydään lähinnä tytön päässä. Toisaalta hän tahtoo unohtaa Miehen ja kamppailee tunteitaan vastaan. Tahtoo olla uskollinen, mutta ajatuksissa... Ajatuksiaan hän ei hallitse, tunteitaan. Kirjassa on vahva veto, aivan uskomattoman pakahduttava tunnelma. Köngäs on onnistunut loihtimaan pienin elein sellaisen eroottisen latauksen, että se ei päästä otteestaan edes kirjan loputtua. Pienen ihmisen tarina tämä on, ja juuri sellaisena yksi kauneimmista rakkaustarinoista ikinä.

Vieras mies kuvaa sodan jälkeistä Suomea. On päähenkilöt Nainen ja Mies. Heidän näkökulmiaan vaihdellaan, eli Mieskin pääsee nyt ääneen toisin kuin Luvatun Joel. Joel, Joel, Joel... Mies on salaperäisyydessään kuulas hahmo. Sodanvarjon peittämä. Omalle naiselleen hän pyrkii olemaan uskollinen, vaihtelevin seurauksin, mutta kun mies pääsee töihin Naisen valokuvaamoon, tuo erikoinen Iiris vie hänet kokonaan toisenlaiseen maailmaan. Iiris on melankolisen naisen muotokuva. Jalkapuolinen, vammansa vangiksi jäänyt. Vasta Vasaman kohdatessaan hän uskaltaa alkaa elää.

Ja kuitenkin olen ajatellut häntä joka päivä, olen kuin merkillisen taikapiirin sisällä. Eilen teki mieli mennä vannaan, istua kuumaan veteen ja vetää ranteet auki. Ja heti perään huusin ei, ei, ja sidoin mielessäni ranteet valkoisella sideharsolla ja tein päälle valkoiset rusetit.

Tässäkään kirjassa ei varsinaisesti tapahdu juuri mitään. Ja kuitenkin tapahtuu, tukehduttavan paljon, nimittäin henkilöiden pään sisällä. Juuri tällainen kerronta kaikessa yksinkertaisuudessaan on niin minun mieleen. Tykästyin Köngäkseen enemmän, kuin olisin koskaan uskonut ja nyt odotan Dora, Doraa. Vaikka mahtaakohan sekään peitota Luvattua...

Eilen sain luetuksi Mia Vänsän Saattajan, josta tulossa postaus piakkoin! Saattaja oli mielettömän hyvä, parempi kuin Vänskän uusin, Musta kuu. Mutta nyt jatkan potemista jo hiukan paremmalla mielellä. Kyllä tämä tästä.

Makoisia välipäiviä jokaiselle blogiystävälle ja vieraalle! ♥

Geraldine Brooks; Kirjan kansa

People of the Book 2008, Tammi 2009, 420s.

Missä poltetaan kirjoja
siellä poltetaan lopulta myös ihmisiä.
- Heinrich Heine

Näin loppuvuodesta, ennen kuin kihelmöivän lupaava kirjakevät starttaa käyntiin, on minun aikani paneutua teidän suosikkeihin. Olen napsinut luettavaa blogivierailuilla ja tietysti hyödyntänyt taannoista arvontaani, jossa pyysin lukuvinkkejä. Geraldine Brooksin Kirjan kansa asettaa suosikkiriman erittäin korkealle. Etten sanoisi pilviin saakka.

Käsissäni on romaani, joka pitää sisällään, laajasti sanottuna kaiken. Koko ihmiselämän kirjon, aina syntymästä kuolemaan. Vallanhalun. Elämänhalun. Intohimon, jonka kohteena on toinen ihminen, mutta myös kirja. Historia. Totuus, jonka on säilyttävä puhtaana. Kirjan kansa nojaa menneeseen, joten lukijat, jotka lumoutuvat historiallisista teoksista, tämä vie mennessään. Kirjan kansa on maltillinen rakkaustarina, joten romantiikan nälkäisetkin voivat teoksella herkutella.Teos on huima jännitysnäytelmä, joten kaltaiseni dekkarihiiri viihtyy mainiosti sen kyydissä. Kuitenkin Kirjan kansa on ennen kaikkea puheenvuoro kirjallisuuden ja ihmisyyden puolesta.

Haggada, oikeasti olemassa oleva juutalainen kirjoituskokoelma on säilynyt kuin ihmeen kaupalla läpi vuosisatojen. Ihmeellinen tämä koodeksi todella onkin. Vastoin aiempia uskomuksia, jonka mukaan kuvittaminen olisi juutalaisten keskuudessa kiellettyä, haggada onkin mitä ylellisimmin kuvitettu. Ihmeelliset ovat koodeksin vaiheet. Se on kokenut 1400-luvun Sevillan, 1600-luvun Venetsian, 1800-luvun Wienin ja 1940-luvun Sarajevon. Kirja on säilynyt läpi vuosisatojen jatkuneiden juutalaisvainojen, huipentumana toinen maailmansota, jolloin jopa bosnialainen muslimi suojeli kirjaa natseilta. Inkvisitio on tahtonut hävittää haggadan, mutta aina vain teos on pelastunut. Jopa ihmishenkiä vaatien.

Kirjan päähenkilö, Hanna matkustaa romaanin alussa Sarajevoon tutkimaan vasta löytyneen haggadan kuntoa. Kirjan välistä löytyy vihjeitä sen monenkirjavista vaiheista, jotka selviävät lukijalle aikakausittain. Tapaamme monia mielenkiintoisia henkilöitä, joiden pariin olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Mutta matkaa on jatkettava, sillä tämä ei ole varsinaisesti ihmisten tarina. Paremminkin ihmisyyden.

Minulle Kirjan kansa tarjosi järisyttävän puhuttelevan lukuelämyksen. Toki tiedossani oli juutalaisviha, jonka juuret ulottuvat huomattavasti Hitleriä syvemmälle, mutta että kansa on aina elänyt kuin veitsenterällä... Juutalaisten pakkokäännyttämisestä oli turhauttavaa lukea. Ihan kuin pakottamalla saataisi aikaiseksi muuta kuin rumaa jälkeä! Vaikka Kirjan kansa tutustutti minut moniin vaikuttaviin henkilöihin, syvimmin mieleen jäi kuitenkin Lola, joka eli holokaustin aikaa Sarajevossa. Perhosen siipi, pieni murtunut palanen, kertoo Lolan tarinaa. Se ei saa koskaan unohtua.

Lukekaa myös upeat arviot teoksesta Leena Lumilta , Lumiomenan Katjalta, Minna Jaakkolalta


Hauta on tässä. Pysähdy hetkeksi,
kun metsä kuuntelee.
Hatut pois! Tässä lepäävä nuoruuden kukka
on kansa, joka osaa kuolla.
-Kirjoitus toisen maailmansodan muistomerkissä Bosniassa

Rakkaudesta Jouluun

Tule, totinen valo
Tule, ikuinen elämä
Tule, kätketty salaisuus
Tule, sanoin kuvaamaton aarre
Tule, todellisuus, joka olet kaikkien sanojen tuolla puolen
Tule, persoona, joka olet kaiken ymmärryksen tuolla puolen

Tule, kaikkivaltias, sillä sinä luot lakkaamatta, teet
uudeksi ja muutat kaikki asiat pelkän 
tahtosi kautta

Tule näkymätön, jota kukaan ei voi kädellään koskettaa

Tule, sinä, joka et koskaan liiku ja kuitenkin olet joka
hetki kokonaan liikkeessä; tulet meidän,
helvetissä viruvien luokse ja kuitenkin pysyt
taivasta korkeammalla

Tule, sinä, jonka nimi täyttää sydämemme kaipauksella
ja on alati huulillamme; silti emme voi sanoa tai
tietää kuka olet tai millainen olet luonnoltasi

Tule, sinä joka olet yksin, yksinäisten luokse
Tule, sillä sinä olet sisimpäni halu
Tule, minun elämäni ja henkeni

Tule, iloni, kunniani, loputon riemuni.

Simeon Uusi Teologi (949-1022, kirjasta Häikäisevä Pimeys, Owe Wikström, Minerva)

Ps. Blogissani luvassa vielä ennen "joululomaa" postaus kirjasta nimeltä Kirjan kansa. Ja mahdollisesti muuta jouluista fiilistelyä.

Kaunista juhlanodotusta jokaiselle! ♥

Douglas Preston & Lincoln Child; Veljensä vartija

Dance of Death, Gummerus 2012, 620s.

"Pendergast?" Hän sanoi epäuskoisena.
Mies nyökkäsi. Sitten hän katsoi taustapeiliin ja tutkaili takana ajavia autoja.
Smithbackin ahdistuksentunne alkoi hitaasti hellittää, ja tilalle tuli hämmentyneisyys. Pendergast, Smithback mietti. Voi ei. Aina kun näen hänet, tiedossa on joitain ikävää.
"Huhut eivät siis pitäneet paikkaansa", hän sanoi.
"Tarkoitatko niitä, joiden mukaan olisin kuollut? Silkkaa roskaa."

Viimeisin Pendergast, Tulikivi, jäi sen verran jännittävään kohtaan, että olihan minun "velitrilogian" toinenkin osa luettava. Jo edellisessä osassa taistelutantereelle pelmahti salaperäisen Penergastin vielä salaperäisempi veli. Pirullisen ovela, häiriintynyt ja huippuälykäs, kuten takakansi velipoikaa valoittaa. Tulikivessä tämä Diogenes tosin vain käväisi näyttäytymässä, ja antamassa vihjeitä aikeistaan tehdä täydellinen rikos. Hän peräti pelasti veljensä varmalta kuolemalta vain saadakseen leikkiä hänen kanssaan kissaa ja hiirtä. Diogenes kun vihaa veljeään yli kaiken. Mistä moinen raivo kumpuaa? Sairaasta mielestä vai löytyykö vastaus veljesten, jälleen kerran, salaperäisestä menneisyydestä?

Teoksen alussa D´Agosta luulee ystävänsä kuolleen, mutta Pendergastin viimeistä toivetta, Diogenesin kukistamista, toimelias ja hiukan painoaankin pudottanut komisario ryhtyy täyttämään. Ja vaikeuksiahan siitä seuraa, kuinkas muuten.

Olen viihtynyt mainiosti sarjan aiemmin suomennettujen osien parissa, mutta tällä kertaa jo aloitus oli totuttuun verrattuna laimeampi. Siinä vaiheessa kun Pendergast "nousee kuolleista" ja ilmestyy taas mukaan kuvioihin, mielenkiintoni  varsinaisesti heräsi. Tästä voimme päätellä, että sarjan teho nojaa pitkälti omalaatuiseen, hiukan yli-inhimilliseen, charmikkaaseen FBI-agenttiin. Velitrilogiassa on kuitenkin puutteensa. Mahtavat historialliset yksityiskohdat, joita aiempiin kirjoihin oli siroteltu, on tässä jätetty lähes kokonaan pois. Sonjan tavoin minäkin viihdyin Prestonin & Childin takuuvarmassa kyydissä, mutta ärsyynnyin jatkuvaan alleviivaamiseen Diogenesin pahuudesta. Siis kertakaikkiaan paha tyyppi. Ja sitten se kammottava rikos... onkin aika tavanomainen. Teos jää kyllä erittäin pahasti kesken, joten toivoa sopii, että trilogian viimeinen osa yllättää meidät kaikki. Pakko sekin on lukea, vaikkei Veljensä vartija ylettänyt ihan sille tasolle, jota siltä odotin.

Pendergast-sarjaa saa muuten haeskella blogeista suurennuslasin kanssa. Blogistaniassa jännärit ovat muutenkin vähän eksoottisempi genre, näin olen havainnut, mutta dekkareiden lukijoitakin löytyy. Teille sarjaa lämmöllä suosittelen!

Leffoja

Alan pikku hiljaa siirtymään joululevolle, vai miten tätä flegmaattista olotilaa kauniisti luonnehtisi. Laiskottaa ihan mahrottomasti! Yleensä katson todella vähän leffoja, mutta kuluneella viikolla olen tuijottanut peräti kolme pätkää. En tiedä vaikuttaako mittava elokuvatauko nyt positiivisesti katsomissani leffoissa - tai sitten ne vain ovat olleet yksinkertaisesti hyviä! Minuun nämä ovat tehneet sellaisen vaikutuksen, että tahdon postata ne talteen. Sitä paitsi aika mahtava tuo Brave-kuva, eikös totta!

Urhea (Brave, Disney Pixar) sykähdytti irkkulaista puoltani. Punatukkainen prinsessa Merida on henkilöhahmona helposti samaistuttava "poikatyttö". Perinteitä kunnioittava äiti tahtoisi naittaa Meridan jollekin kolmen klaanipäälikön pojista, mutta Merida päättää toisin... Teoksen keskeiseksi teemaksi nousee äidin ja tyttären suhde, ja voin sanoa, ettei aihetta ole kovin paljon viime aikoina lastenelokuvissa käsitelty. Hieno, koskettava, hauska elokuva!

Madagascar 3 (DreamWorks) taas painotti ystävyyden ja siinä uskollisuuden merkitystä - omalla hulvattomalla tyylillään. Väri-ilottelu takasi mukavan yhteisen elokuvatuokion koko perheelle, siinä missä monet naurutkin. Näitä kavereita alkoi olla jo ikävä, edellisen jakson julkaisusta kun on ehtinyt vierähtää vuosia. Raatimme tuli siihen tulokseen, että kolmonen lyö laudalta aiemmat jaksot!

Ja katsoin minä yhden varsinaisesti aikuisille suunnatun elokuvan

Vaikka Krista Kososta on tullut katseltua enemmän toisentyyppisessä formaatissa (Putous), Syvälle salattu, toi esille hänen erinomaiset näyttelijänlahjat Juliana. Elokuva oli oikeasti pelottava! Suomalaisena psykologisena trillerinä siitä tuli yksi suosikkielokuvistani. Elokuvassa ei ole väkivaltaa, vaan se pelottelee vahvalla tunnelmalla. Järvisuomi ja vanha kansantaru näyttävät hyytävät puolensa. Erittäin koskettava tarina.

Ensi viikolla pyrin tuomaan 2 - 3 kirjaa blogiin ja sitten tarkoituksenani on pitää joululomaa täältäkin. Tosin luen kyllä mahdollisimman ahkerasti juhlapyhinä, joten onhan siinä se, että tarinat pitäisi naputella talteen... Nähtäväksi siis jää, kuinka pitkän loman maltan pitää. Joka tapauksessa, vielä on viikko jouluun, ja viikossa ehtii vaikka mitä! :)

Stressitöntä joulunodotusta itse kullekin! ♥

Jeffrey Brown; Darth Vader ja poika

Atena 2012

Koska yritän pitää blogia monipuolisena (krhöm), teen nyt poikkeuksellisesti postauksen sarjakuvakirjasta. Atenalle teoksesta kiitos, varsinkin alakouluikäiset poikani tämä vei mennessään! Näitä kahta vannoutunutta Star Wars -fania ajatellen kirjan pyysinkin ja siitä tuli hetkessä vuoden hitti. Darth Vader ja poika on esitelty myös kaikille -niin ikään Star Warsia fanittaville- ystäville. Sitä en sitten osaa sanoa, minkä verran pojjaat ovat kirjasta varsinaisesti ymmärtäneet. Se kun on pääasiassa vanhemmalle väelle suunnattu. Vanhemmille.

Meidän mustanpuhuva pahislordimme hoitelee päätoimisesti kapinallisten liittoumia, niitä tuhoten. Työ saattaakin olla leikintekoa verrattuna isän tehtävään. Nelivuotias Luke Skywalker pitää siitä huolen.

Tämä hauska pieni kirja tarjoaa samaistumiskohdetta niillekin isille, jotka eivät pukeudu mustaan tai taistele hyviksiä vastaan. Lordi Vader joutuu jokaiselle niin isälle kuin äidille tuttuihin vanhemmuuden pulmatilanteisiin. Vaderilla tosin on riesana vielä Luken ilmiselvä kiinnostus vastapuolen voimiin...

Niille, joille tarina on tuttu, saavat varmasti kirjasta enemmän irti, kuin tällainen "puolifani", joka on kyllä katsonut leffat (kerran), mutta ei taatusti kaikkia pääsutkautuksia muista. Tosi fanille kirja on suorastaan pakollista luettavaa. Aika hauska joululahjaideakin tämä voisi jollekin miespuoleiselle olla!

Ehken itse kuulunut aivan teoksen kohderyhmään, mutta mieheni tykkäsi. Kirja lähtee nyt poikien kirjahyllyyn muiden oheistuotteihen pariin. Minulla postaamatta eräs jännäri ja vuoroa odottamassa muutama paljon kehuja niittänyt naiskirjailija...

Vaderin on lukenut ainakin Norkku

Leena Parkkinen; Sinun jälkeesi, Max

2009 Teos, 311s.

Tervetuloa sirkukseen! Tänään meille esiintyy klovnien, nuorallatanssijoiden ja norsujen lisäksi joukko Ihka Oikeita Friikkejä.

Näistä friikeistä muodostuu Sinun jälkeesi, Max -teos. Päähenkilöinä ovat Max ja Isaac, toisiinsa ikuisesti yhteenliitetyt veljekset. Nämä siamilaiset kaksoset kasvavat kyljestä kiinni toisissaan ja osa sisäelimistä on yhteisiä. Mutta kirjassa vilahtelee myös kattava joukko muita erilaisten epämuodostumien vaivaamia ihmispoloisia. On merenneito, hartioista alaspäin luuton nainen, on tatuointien peittämä Mona, notkea nuorataiteilija, pelkkää lihasta koko tyttö. Ylilihavia naisia. Jopa päätön nainen (ihan feikki, kuten Max toteaa). On monella tapaa rikkinäisiä, yhteiskunnan rajamailla eläviä persoonia, joiden ainoa keino tulla toimeen 1920-luvun maailmassa on itsensä myynti. Sirkukseen, cabareihin, bordelleihin. Myös Max ja Isaac päätyvät näyttelyesineiksi. Miten säilyttää oma identiteetti, edes jonkinlainen itsekunnioitus kun kaikki pitävät luonnonoikkuina? Hirviöinä.

Tätä kysyy Leena Parkkinen erittäin kypsässä esikoisromaanissaan. Parkkisen kieli todella vakuuttaa. Se loihtii eteemme vuosisadan alun maiseman, niin sisäisen kuin ulkoisen. Tuoksut, värit, maut tuleva kohti, jazz soi. Voi miltei tuntea, kuin puutuneen käden tavoin toisen henkilön kiinni kyljessään. Ja millaista onkaan, kun omaa elämää ei ole sekuntiakaan. Kaikki on tehtävä yhdessä veljensä kanssa, niin vessassa käynnit kuin rakastelutkin.

Vielä 30-luvulla sirkuksen vetonauloihin kuului vastaavanlaisia tapauksia. Mutta jo Isaacin ja Maxin aikana alkoi muutoksen tuulet puhallella. Friikit lakkasivat kiinnostamasta ihmisiä. Oli juuri selvitty sodasta, kieltolaki, monenlaista puutetta. Aika oli ajamassa friikkien yli.

Tarina kerrontaan Isaacin näkökulmasta, ajasta toiseen pomppien. Välillä eletään veljesten rankkaa lapsuutta, jossa äiti hylkää poikansa sisarensa hoitoon. Täti ja äksy isoisä asuvat samaa taloa ja tädiltä pojat saavatkin ripauksen kipeästi kaipaamaansa rakkautta. Mutta sitten hylkää tätikin, myymällä pojat ahnaan sulhasehdokkaan kautta sirkukseen.

Poikien rakkauden kaipuu ja äitihahmon etsintä ilmenee heidän ajautumisessaan suhteisiin lihavien naisten kanssa. Ja näitä paksukaisia kirjassa riittää! Jokainen romaanin henkilö vain sinnittelee päivästä toiseen, parhaimmaksi katsomallaan tavalla. Suru lukiessa tuli, olisi tehnyt mieli halata näitä epäonnisia ja kertoa heille ihmisarvosta. Joka on kirjassa maahan poljettua tavaraa.

"Kissat syövät poikasensa."
"Kissat? Mistä sinä puhut?"
"Sanoin, että kissat syövät epäonnistuneet poikasensa. Luonto toimii niin. Mitään ei mene hukkaan."
Max pyöritti silmiään.

Venäläinen, omista traumoistaan kärsivä Iris tuo veljesten elämään piristysruiskeen. Iris on eläväinen söpö sisupussi, johon Isaac rakastuu. Vaikkakin tajuaa, ettei Iriksen kaltaisia voi kukaan omistaa.

Iris halusi turvallisuutta, hän halusi kaiken minkä pystyi saamaan käsiinsä: makeisia, savukerasioita, vaaleanpunaisia sifonkimekkoja, rakkautta ja kaikkea mistä hän oli lukenut kuvalehdistä. Hän oli nälkäinen lapsi ja liian nopeasti kasvanut nainen yhtäaikaa.

Vaikka Sinun jälkeesi, Max on taatusti unohtumaton, omalaatuinen kirja, en lämmennyt aivan varauksetta. Olen lukenut niin paljon loisteliaita romaaneja, että kirja jäi vähän niiden varjoon. Jotain jäi puuttumaan, mutta älkää vain kysykö mitä... Lukuelämys oli kuitenkin vahva ja aihe upean uniikki!

Ps. Blogspot on hävittänyt joitain kirjankansikuvia, joten räpsin jatkossa ne omalla kameralla.

Vuoden 2012 tärpit

Jonkinlaista "tilinpäätöstä" sitä kaipailee näin vuoden loppuessa blogiinkin. Olen suunnitellut erilaisia top 10 -listoja, mutta päädyin kuitenkin listaamaan vuoden tärpit Sonjalta ryöväämieni kysymysten avulla. Olen liikkeellä jo hyvissä ajoin välttääkseni pahinta ruuhkaa :) Toki aion lukea vielä tänä vuonna (tietysti!) ja vieläpä melkoisen lupaavan oloisia teoksia...

Vuosi 2012 on ollut oikeaa kirjallisuuden juhlaa, joten voitte olla varmoja, ettei tästä tule helppoa. Mikä kirja sitten listalle päätyy, on ihan fiiliksestä kiinni. Olen lukenut tänä vuonna 114 kirjaa, joista suurin osa on romaaneja. Mukaan mahtuu myös joitain sarjakuvia ja sisustuskirjoja, joita en ota mukaan listaukseen. Ihan tarinapainotteisena tahdon blogini, pienin vaihteluin, pitää. Romaani, joka on onnistunut herättämään tunteita ja lukemisen paloa, on minulle se Juttu.

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä? Emma Donoghue; Huone

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä? Hjorth & Rosenfeldt;  Oppipoika

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken?  Emmi Itäranta; Teemestarin kirja (ja kesken jätinkin)

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä? Petri Karra; Pakenevat unet

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?   Rosamund Lupton; Sisar (ja teos lunasti odotukset mennen tullen)

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja? John Verdon - Sokkoleikki (yhdyn Sonjan vastaukseen. Sokkoleikki on kertakaikkiaan mahtava!)

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?  Tatiana de Rosnay; Mokka

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi? Julie Orringer; Näkymätön silta (oih)


9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä? Herman Koch; Illallinen

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa? Marja Leena Virtanen; Kirjeitä kiven alle

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?  Kaj Korkea-Aho; Tummempaa tuolla puolen

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?  Hélène Grémillon; Uskottuni

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä? Marie Hermanson; Laakso

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista? Pekka Hiltunen; Sysipimeä

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille? S.J. Watson; Kun suljen silmäni  

Ps. Tämänkin saa viedä mennessään!