Rakkaudesta kirjoihin

Läppärin kuolema

2012-02-11T01:13:00.000-08:00

Helmikuu lähti käyntiin miltei katastrofaalisissa merkeissä. Uskollinen tietokoneemme sanoi itsensä irti. Täydelliseen nettipimentoon en sentään ole joutunut, mutta mieheni puhelimella blogin päivitys on armottoman hidasta. Jos hyvin käy, pääsen ensi viikolla tämän kuukauden tärpit tänne nakuttelemaan. Hienosti on lähtenyt kirjavuosi alulle!

Peter James; Kuolema ei riitä

2012-01-31T07:23:00.000-08:00

Samana yönä kun Brian Bishop tappaa vaimonsa Brightonin kodissaan, hän on todistettavasti Lontoossa. Ainakin siltä tilanne näyttää rikosylikomisario Roy Gracen ryhtyessä tutkimaan seurapiirirouva Katie Bishopin raakaa murhaa.

Grace joutuu toteamaan, että Bishop on jotenkin onnistunut tekemään mahdottoman tempun; ollut kahdessa paikassa yhtä aikaa. Onko joku varastanut hänen henkilöllisyytensä vai onko Bishop yksinkertaisesti mestarivalehtelija?

Kun vielä kaksi muutakin naista löytyy murhattuina, on Brightonin poliisilla kiire sada tilanne hallintaan, ennen kuin huhut sarjamurhaajasta aiheuttavat yleistä paniikkia.

Mitä syvemmälle Bishopin perheen salaisuuksiin Roy Grace kaivautuu, sitä ilmeisemmäksi käy, ettei mikään ole sitä, miltä ensi silmäyksellä näyttää. Tutkimusten edetessä myös rikosylikomisarion oma elämä uhkaa suistua pahasti raiteiltaan.

Kirja on rikosylikomisario Roy Grace -dekkarisarjan kolmas osa. Ja jälleen kerran Peter James onnistuu yllättämään lukijansa täydellisesti.

”Kerran aloitettuaan on mahdotonta laskea kirjaa käsistään.”
Daily Express

***

Myönnän olevani pedantti kirjojen suhteen. Jos joku sarja aloitetaan ja siitä edes hitunen kiinnostutaan, se myös loppuun luetaan. Joskus tällainen järjestelmällinen eteneminen tuottaa positiivisia yllätyksiä, joskus mennään metsään niin että ryskyy.

Toinen Roy Grace -kirja, Kuolema katsoo kohti, oli ok, mutta tämä jatko-osa osoittautui jälleen pettymykseksi. Siinä oli 500 sivua ja mielestäni sivuja olisi voinut karsia kovalla kädellä. Nyt tarina rönsyili liiaksi. Olin käsittänyt, että kirjan lopusta löytyisi kunnon yllätys, mutta arvasin loppuratkaisun liian aikaisin. Näin ollen "loppuhuipennuksestakaan" ei voi kuin marista.

Taidanpa hyvästellä tämän kirjasarjan ja etsiskellä parempaa luettavaa varauksia odotellessa.

Emma Donoghue; Huone

2012-01-24T09:32:00.000-08:00

”Elävin, loistavin ja kaunein kuvaus äidinrakkaudesta, minkä olen koskaan lukenut.” – Irish Times

Huone on riipaiseva kertomus viisivuotiaasta Jackista, joka asuu yhdessä, lukitussa huoneessa äitinsä kanssa. Pienen pojan äänellä kerrottu tarina vie mukanaan – vuoroin itkettää, vihastuttaa ja hymyilyttää.

Tarina alkaa Jackin hauskasta viisivuotissyntymäpäivästä, ja vasta vähitellen lukijalle selviää totuus äidin ja pojan elämästä. Äiti on kidnapattu seitsemän vuotta sitten ja on siitä lähtien ollut väkivaltaisen miehen vankina pihavajassa, jossa on tarjolla vain rajallinen määrä ruokaa ja tarvikkeita. Äiti on kuitenkin onnistunut rakentamaan pojalleen täyteläisen elämän, josta ei puutu virikkeitä eikä rakkautta.

Huone, jossa Jack ja Äiti asuvat, on reilut kolme metriä kanttiinsa ja siinä on kattoikkuna ja lukittu ovi. Jack katsoo mielellään televisiota ja tykkää piirroshahmoista, mutta tietää, että mikään ruudulla näkyvä ei ole todellista. Vain hän itse, Äiti ja Huoneessa olevat esineet ovat totta.

Järkyttävästä aiheestaan huolimatta kirja onnistuu olemaan toiveikas, hauska ja elämänmyönteinen.

***

Siitä on jo pari päivää kun kirjan sain luettua, joten on ollut aikaa miettiä jälkimakua.

Tartuin kirjaan korkein odotuksin -tätä on kehuttu joka suunnalla- ja toisaalta jossain määrin vertaistukea saadakseni. Ei, en ole hullun sadistin vankina lapsineni, muuten vain välillä sellainen fiilis, että olen jumissa neljän seinän sisällä... Huono välikommentti. Joka tapauksessa kirja jysähti tajuntaan ja sydämeen sellaisella voimalla, että itsekin ihmettelin. Tämä pienen pojan äänellä kerrottu selviytymistarina oli yksinkertaisesti sydäntäsärkevä. Se ei aiheuttanut ahdistusta, ihme kyllä, vaan oli äärettömän surullinen ja toisaalta hyvin toiveikas tarina siitä, mitä äidinrakkaus ja läheisyys voi saada aikaan epäinhimillisissäkin olosuhteissa.

Minusta ainakin jokaisen äidin kannattaa teokseen tutustua, toki kirjaa voin suositella lämmöllä ihan jokaiselle. Vaikka vuosi on vasta alkanut voisin veikata, että tämä jää vuoden puhuttelevimmaksi romaaniksi.

Peter James; Kuolema katsoo kohti

2012-01-21T07:26:00.000-08:00

Tom Bryce tekee vain sen, mitä kuka tahansa kunnon ihminen tekisi. Palauttaakseen junaan unohtuneen CD-levyn omistajalleen, hän yrittää selvittää tämän henkilöllisyyttä tutkimalla levyn sisältöä. Tahtomattaan hänestä tulee raa’an murhan todistaja. Hänen perhettään uhataan hirveällä kostolla, jos hän kertoo poliisille näkemästään. Vaimonsa rohkaisemana Tom kuitenkin uskaltautuu antamaan lausunnon rikosylikomisario Roy Gracen johtamalle tutkimusryhmälle. Tämän jälkeen Brycen perheen murha onkin enää toteuttamista vailla.

Brycen perheen murhasta on tarkoitus tehdä myös kammottavaa viihdettä. Kellien ja Tomin tappovideota mainostetaan jo internetissä. Webbisivulta kuolema katsoo kohti.

Kirja jatkaa Peter Jamesin rikosylikomisario Roy Grace -dekkarisarjaa ja on, jos mahdollista, vielä edeltäjäänsäkin hyytävämpi. Omien demoniensa riivaama rikosylikomisario on vastatusten kylmäveristen rikollisten kanssa, joille jokainen murha on uusi mahdollisuus tehdä rahaa perverssissä viihdebisneksessä.

***

Jamesin esikoisteoksen jälkeen ei tullut "pakko saada lisää" -fiilistä, päinvastoin. En oikein innostunut päähenkilö Roy Gracen persoonasta, en kirjailijan kerronnasta enkä juonen kehittelystä. Tarkoitus oli lukea järkälemäinen ja synkeää ulkomuotoa kantava brittidekkari ikään kuin välipalaksi varauksia odotellessa, kun sen olin joskus lainanneeksi tullut.

No, tällä kertaa kirja alkoin alusta asti kantaa huomattavasti paremmin, kuin Kuoleman kanssa ei kujeilla -teos. Osittain vaikutti varmasti sekin, että henkilökaarti oli jo ennestään tutuksi tullutta, ja toisaalta tässä lukijalle ei paljasteltu liikoja siitä, mitä tuleman pitää.

Jamesin teoksia on luonnehdittu hyytäviksi ja kuivalla huumorilla maustetuiksi. Minusta juoni ei ollut liian ahdistava, ja huumorista tykkäsin kovasti.

Niina Hakalahti; Aavasaksa

2012-01-16T00:13:00.000-08:00

Kuka saa päättää, mitä hyvään elämään tarvitaan? Millaisten uskomusten varassa toimimme, mikä on mielekkään elämän standardi?

Riemukas romaani pureutuu kiltteyden ja mielekkään elämän kysymyksiin raikkaan humoristisesti.

Ideaparkissa työskentelevä Seppo suunnittelee lomamatkaa Aavasaksalle kaverinsa Jonin kanssa. Kokkaamista rakastavan Sepon mukavia kuvioita sekoittaa hetkellisesti työkaverin häädetty poikaystävä, joka koirineen ja ongelmineen täyttää Sepon pienen yksiön.Marita-äidin mielestä Seppo tyytyy jauhelihaan, vaikka tällä olisi mahdollisuus sisäfileeseen. Laaduntarkkailun ammattilaisena Maritalla on käsityksensä siitä, mitä elämässä on tavoiteltava. Italialaisrouvien personal traineriksi ajautuneen Sarita-siskon näyttelijänopinnot ovat puolestaan jääneet kesken, eivätkä asiakkaiden pakaralihakset tarjoa riittävästi haastetta. Suomen-lomallaan Sepon yksiön lattialla hän joutuu päivittämään paitsi käsityksensä lapsuudestaan myös suhteensa vanhoihin haaveisiinsa.

***

Olen lukenut Hakalahden aikuisille suunnatut romaanit (Hengenahdistusta, Uimataito) ja tykännyt kirjailijan tyylistä. Aavasaksa ei ole ollenkaan hullumpi teos. Se saattaa vaikuttaa näennäisen hötöltä hömpältä, mutta huumorin seasta löytyy painavampaakin sanomaa. Itse olen mustan huumorin ja tragikomiikan ystävä, joten tämänkaltainen kirjallisuus on nannaa lukea dekkareiden lomassa.

Minusta kirjan juoni on eräänlainen kiltteyden ja maanläheisyyden ylistys. Kirjan Seppo ei ole" penaalin terävin kynä", hänen elämäänsä pyörittää mukava työ, ruuanlaitto ja karvanopilla varustettua autoa ajavan ystävän kanssa pidettävät peli-illat. Seppo on tyytyväinen elämäänsä. Äiti ei.

Toinen päähenkilöistä, Sepon sisko Sarita, asustaa rikkaan miehensä kartanossa Italiassa kotiapulaisen ja pienen poikansa kanssa. Häntä loistokas elämä kyllästyttää. Teoksen mehukkaimpia kohtia on mm se, kun äitiyden arkeen tottumaton Sarita "joutuu" hoitamaan omaa poikaansa kotiapulaisen sairastuttua.

Hakalahden kirjat jakavat mielipiteitä, mutta itse tykkäsin kovasti Aavasaksasta, se viihdytti ja herätti monenlaisia ajatuksia. Kyllä tätä voi vinkata muillekin.