tag:blogger.com,1999:blog-53948709300230873902024-03-13T09:23:38.694+02:00Rakkaudesta kirjoihinAnnika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.comBlogger970125tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-8572266686882751772019-09-13T16:02:00.000+03:002019-09-13T16:02:11.933+03:00Alex North; Kuiskaaja<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiAtKJpeF77FAp9caFen6dnUHalDg9lfWwLI5hH7lKaJ8vLI4jf07hf0gcfmNN9VTbILDLs_WnaZqzf_nU_EwStfPBG7P57B-pH1YbLz0Npxxe1Jj41bwBCF7ariRN_T475xffBN_X45mVB/s1600/kui.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1083" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiAtKJpeF77FAp9caFen6dnUHalDg9lfWwLI5hH7lKaJ8vLI4jf07hf0gcfmNN9VTbILDLs_WnaZqzf_nU_EwStfPBG7P57B-pH1YbLz0Npxxe1Jj41bwBCF7ariRN_T475xffBN_X45mVB/s400/kui.jpg" width="270" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">The Whisper Man 2019, suom. Irmeli Ruuska ja Otava 2019, 396s.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<b><i>Siitä ei tule helppoa ja heti alkuun minun on pyydettävä anteeksi. Sanoin sinulle usein vuosien mittaan, ettei mitään pelättävää ollut. Että hirviöitä ei ole olemassa.</i></b><br />
<b><i>Anna anteeksi, että huijasin.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Tänä vuonna olen lukenut vähemmän kuin ehkä ikinä. Mutta teokset joihin minut on johdatettu, joihin olen uponnut mielenääriäni myöten, ovat olleet puhdasta kultaa. Tuntuu siltä että jokaisen lukuelämyksen kohdalla tulen miettineeksi että tämä on sitten <i>The Vuoden Kirja,</i> tämä jää elämään, ehkä jopa kummittelemaan sydämeeni ja konkreettisemmin sanottuna, asumaan kirjahyllyssäni pysyvästi. Juuri nyt luen teosta joka on hyvin paljon <b><i>Kuiskaajan</i></b> kaltainen. Eipä kuitenkaan hätäillä, vaan matkustetaan Tom Kennedyn ja hänen poikansa Jaken kanssa Featherbankiin (unelias pikkukaupunki, luonnollisesti),<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>"Jos yksin menee leikkimään, ei kohta kotiin pääsekään."</i></b><br />
<b><i>"Jatka."</i></b><br />
<b><i>Nyt tytön ääntä tuskin kuuli.</i></b><br />
<b><i>"Jos raolleen jää ikkuna, niin mörkö lasiin koputtaa."</i></b><br />
<b><i>"Entä sitten?"</i></b><br />
<b><i>Se sanottiin niin hiljaa, että se olisi voinut olla pelkkä henkäys. Jake nieleskeli. Hän ei halunnut sanoa sitä, mutta hän pakotti itsensä sanomaan, puhui yhtä hiljaa kuin tyttökin äsken.</i></b><br />
<b><i>"Jos lapsiraukka yksin lie, niin Kuiskaaja hänet vie."</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Pientä perhettä riepotellaan oikein urakalla. Äiti on kuollut ja 7-vuotias Jake käyttäytyy yhä sulkeutuneemmin, yhä etäisemmin. Tomin aikeet aloittaa uudella paikkakunnalla uusi elämä tuntuu tyssäävän alkumetreillä; talon rötiskö johon he muuttavat, talo, jonka Jake niin kovasti halusi, vaikuttaa vihamieliseltä. Featherbankissa riehui 20 vuotta sitten pieniin poikiin erikoistunut sarjamurhaaja, lähes yliluonnollinen <i>Kuiskaaja.</i> Ja tuo kirottu loru, mistä Jake sen oppikin, kuka on näkymätön tyttö, jolle poika tuttavallisesti juttelee?<i> Perhoset. Herra Yö.</i><br />
<br />
<br />
Nyt ei puhuta mistään perusdekkarista, nyt mennään synkkyyden ytimeen erittäin korkealla laadulla. Kirjailija <b>Alex Northin</b> <b><i>Kuiskaaja </i></b>on tarina menetyksestä, epätoivoisesta yrityksestä päästä lähelle rakkaintaan, aloittaa alusta vaikka sielu murtuneena surusta. Samalla se on kauhukertomus lapsuudenaikaisista painajaisista, jotka puistattavat lukijaa. Suhtaudun aina hiukan varauksella romaaneihin, joiden pelottavuutta hehkutetaan etukäteen. Mutta jos on aivan hiljaa, voi melkein kuulla kuiskauksia... Upea, raadollinen, ja kyllä, oikeasti pelottava teos!<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>"Kirjat on pantava hyllyyn", Rebecca sanoi kerran. "Vasta silloin sitä kotiutuu."</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-51015635405283265532019-08-21T14:57:00.000+03:002019-08-21T14:57:55.881+03:00Antti Rönkä; Jalat ilmassa<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiW-HphRihwZUqk_E7vcCJIAUWqAo3tDTa7IVSsHgBnG4F0rKxyVwfMiiwCFSmY1JHD1Acv-DQ3LOXvhteiTzdASsen1oRlphQQVYkYaKhIgOw9LwaawiOxn2eo4_FmFW_XxZYIkb2QK30x/s1600/jalat_ilmassa14772.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1076" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiW-HphRihwZUqk_E7vcCJIAUWqAo3tDTa7IVSsHgBnG4F0rKxyVwfMiiwCFSmY1JHD1Acv-DQ3LOXvhteiTzdASsen1oRlphQQVYkYaKhIgOw9LwaawiOxn2eo4_FmFW_XxZYIkb2QK30x/s320/jalat_ilmassa14772.jpg" width="215" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Gummerus 2019, 224s.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>Nojaan oikealla tennarinpohjalla seinään, kohtaan ihmisten katseita. </i>Miksi toi nyrpisti noin? Miksi toi hymähti?<i> Ei voi olla normaalia uhrata aikaa tässä mittakaavassa muiden ajatuksille. Vai ajattelevatko muut, mitä minä ajattelen heistä? Siinä tapauksessa olemme tuhon partaalla. Olemme muutenkin tuhon partaalla.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Koulun käytävillä haisee pelko. Sydän hakkaa askelten tahdissa, oh well, siinä on luokkani, siellä he ovat, kiusaajat. Yritän luimia paikoilleni näkymättömänä mutta en voi olla vilkaisematta heidän suuntaansa. Nuo ilmeet; täynnä pilkkaa, ylenkatsetta, inhoa, vihaa. Koulun käytävillä haisee häpeä. Eikä sitä katkua karkoiteta parfyymillä, se seuraa uskollisesti aikuisikään, sen leima on painettu otsaan, tatuoitu sieluun.<br />
<br />
Kirjailija<b> Antti Rönkän</b> esikoisteos harhautti mieleni muistoihin tarjoten lujaa vertaistukea tähän päivään. Noinhan minäkin ajattelen ja koen. Noin ahtaalle häpeä ajaa tahraten tämän päivän kauneuden. Epävarmuus omasta itsestä, koska totta helvetissä se, että ihmisarvoni on herkässä murrosiässä riistetty, ei voi olla vaikuttamatta minäkuvaan.<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Naputtelen Bob Dylanin tahtiin, tuijotan ovea, toivon että Matias tai Tino tulisivat tänne. Sanoisin niille haistakaa vittu. Olisi pitänyt sanoa se äsken kassalla. Mutta kun en sanonut. Enkä sanoisi, vaikka he tulisivat tänne. Tiedän sen helvetin hyvin. Ja koska en voi sanoa sitä, minun pitää sekakäyttää. Tämä on minun tapani sanoa kaikille haistakaa vittu. Tämä on minun tapani näyttää: minä en piittaa. Minua ei voi satuttaa koska teen sen itse. Lyökää potkikaa haukkukaa tehkää saatana ihan mitä tahansa mutta minua se ei koske koska minä satutan itseäni vielä pahemmin.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Mutta nyt Aaro on aloittamassa yliopistossa täysin uuden elämän täysin uusissa piireissä. Uutta Aaroa pitäisi markkinoida mahdollisimman mielenkiintoisesti, pitäisi tutustua, ystävystyä, tuntea kuuluvansa porukkaan. Miten vaikeaa se menneisyyden takia onkaan! Nuori mies kamppailee aina vain jatkuvan huonommuuden tunteen kanssa. Ja kun hän rakastuu, ovi omaan sisimpään tuntuu lukkiutuneen. Kuinka uskaltaa luottaa koska elämä ei ole siihen aihetta antanut.<br />
<br />
<br />
Luettuani jäätävän vahvan <b><i>Jalat ilmassa</i></b> romaanin, minun oli suorastaan syöksyttävä koneelle. Ehkä kohta vuoden kestänyt bloggauskammoni alkaa helittää, kiitos näin hurjan teoksen! Omakohtainen ja alastoman avoin tarina nostaa pintaan valtavan tunnemyrskyn. Raadolliset murhatrillerit kalpenevat oivaltavan taidokkaan tekstin rinnalla. Me kiusatut emme ole yksin. Käymme läpi pelottavan samankaltaisia ajatusvääristymiä. Mutta meillä on, aina sitä kuitenkin on, toivoa.<br />
<br />
Nöyrin kiitokseni mahtavasta lukuelämyksestä!<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Juuri tämä on vaikeinta ihmisten kanssa olemisessa, tämä ristiriita että samalla haluaa olla tekemisissä ja samalla ei halua. Haluaa, koska se on ainut keino selvitä hengissä, ainut keino nujertaa yksinäisyys, joka syövyttää hitaasti sisältä. Ja ei halua, koska jokainen ihmiskontakti on riski. Jokainen sosiaalinen tilanne antaa toiselle mahdollisuuden sanoa: "Ole hyvä ja poistu. Kukaan ei halua nähdä sua. Kuole."</i></b><br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-78520807484369580692019-07-30T14:07:00.002+03:002019-07-30T14:07:46.958+03:00Jane Harper; Kuiva kausi<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg6JYuN2LzPREUZacUkc1RNGRAQtQrpysHYL0QV885xtCWc5Uaw0fuVklep2mKPkEvps9cukWV5Y7bui_DySF2hOiD9ivq0I27EXRgrephOD2gWR5DHObl6Q82SmNzKOqyn0u4iVLyeePAJ/s1600/kuiva+kausi.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1015" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg6JYuN2LzPREUZacUkc1RNGRAQtQrpysHYL0QV885xtCWc5Uaw0fuVklep2mKPkEvps9cukWV5Y7bui_DySF2hOiD9ivq0I27EXRgrephOD2gWR5DHObl6Q82SmNzKOqyn0u4iVLyeePAJ/s400/kuiva+kausi.jpg" width="252" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">The Dry 2016, suom. Mari Hallivuori 2019, 381s.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Falk ei tiennyt mikä sai hänet epäröimään. Eukalyptuspuut muodostivat hänen eteensä varjoisan muurin. Oli täysin liikkumatonta. Levottomuus nousi selkäpiihin. Linnutkin vaikenivat yhtäkkiä. Se tuntui typerältä, mutta hänen oli pakko vilkaista olkansa yli.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Eittämättä myös Suomessa juuri vallitsevaan ilman alaan sopiva teos tämä <b><i>Kuiva kausi</i></b>. Koska bloggaustahtini (josta näemmä nillitän joka postauksessa) laahaa pahasti lukuvauhtia jäljessä, luin kirjailija <b>Jane Harperi</b>n ensimmäisen rikosromaanin joskus kesäkuun tienoilla. Silti tuoreessa muistissa väreilee auringon paahtama Kiewarran kaupunki Australiassa. Hiekka pöllyää, paahtunut ruoho katkeilee askeleen alla, paikallinen perhe on brutaalilla tavalla surmattu.<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Luke Hadlerin kotona oli ollut aina valo päällä ja joku odottamassa, mutta pahuus ja synkkyys olivat päässeet hiipimään tähän taloon kutsumatta. Nyt valo oli sammutettu iäksi.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Poliisina työskenteleva Aaron Falk ei tietenkään voi kieltäytyä makaaberista hautajaiskutsusta. On palattava menneisyyteen, on kohdattava ne salaisuudet, joita ei ääneen lausuta, on antauduttava repaleiseen tuskaan.<br />
<br />
Nykyisyydessä vasta kestämistä onkin. Aaronin lapsuudenaikainen ystävä kun on murhannut perheensä ja viimein itsensä, jättäen henkiin vain kuopuksen, pikkuisen vauvan. Myös perheen kouluikäinen poika on kokenut kammottavan kuoleman...<br />
<br />
Olisiko Lukesta oikeasti tekemään jotain näin hirvittävää? Julman auringon alla Aaron tekee päätöksensä, hatarien todisteiden perusteella hän päättää selvittää mitä Hadlereille tuona kohtalokkaana iltana tapahtui.<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Kuiva kausi</i></b> leikittelee sujuvasti varsin perinteisin arvoituksin. Tarinan sijoittaminen Australiaan tuo mukaan omanlaista hehkua; kaikkien rikostapausten ei tarvitse tapahtua Ruotissa. Siinä missä haltioiduin itse juonesta, jäi Falkin persoona minulle vähän etäiseksi mutta eipä hätiä, lisää on luvassa. Kesälomakirjanahan tämä on vallan mainio, tavallaan syvällinen menemättä kuitenkaan varsinaisesti ihon alle. Se mitä tapahtui kauan sitten, se tyttö ja joki... niitä on mahdotonta unohtaa.<br />
<br />
<br />
<br />
<b>Ratkaisevaa on kuitenkin vain se, että veikkaa oikeaa hevosta.</b><br />
<b><br /></b>
<b><br /></b>
<b><br /></b>
<b><br /></b>
<b><br /></b>Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com14tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-79448445558832234022019-06-26T16:11:00.001+03:002019-06-26T16:22:30.351+03:00Lisa Jewell; Sitten hän oli poissa<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEggtD_NgkG94D872Uch12kv-iSzaYEf3GsPlowKAPzSCz7lEVr9f94e_zNoQVanaNKc2OYi61qDXLIz4sMvJHjHkeyacmRbEHNgGouBLHDKpJp-hYVWI4u4zhYShBPAQn8w3HSfzzNFYX0L/s1600/sitten+h%25C3%25A4n+oli+poissa.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1014" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEggtD_NgkG94D872Uch12kv-iSzaYEf3GsPlowKAPzSCz7lEVr9f94e_zNoQVanaNKc2OYi61qDXLIz4sMvJHjHkeyacmRbEHNgGouBLHDKpJp-hYVWI4u4zhYShBPAQn8w3HSfzzNFYX0L/s400/sitten+h%25C3%25A4n+oli+poissa.jpg" width="252" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Then She Was Gone 2017, suom. Karoliina Timonen ja WSOY 2019, 407s.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<b><i>Laurel tiesi, että hän ylireagoi ja toisaalta taas ei ylireagoinut. Ylireagointia ei ollut ollenkaan, kun oma lapsi on lähtenyt yhtenä aamuna vartin matkan päässä olevaan kirjastoon opiskelemaan reppu täynnä kirjoja eikä ole koskaan palannut.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Brittikirjailija <b>Lisa Jewellen</b> uusin romaani on pilkahdellut vastaan monissa blogeissa. Minulle kansista tulee hauskasti mieleen purppuraisen timanttista, kammottavaa tähtipölyä. Kun pääsin teoksen kimppuun totesin ennakkoaavistukseni oikeaksi sillä jotain taianomaista näinkin tyypilliseen aiheeseen, kuin teinitytön katoaminen, on saatu. Ja lopulta psykologisille trillereille tyypillinen rujous jää päällimmäisenä mieltä hyytämään.<br />
<br />
<br />
<b><i>Kaikki asiat, jotka tuntuivat tärkeiltä eilen, eivät ole tärkeitä enää. Tärkeää oli enää saada avattua se valtava uuden informaation solmu, joka on nyt vallannut Laurelin ajatukset. Osaset ovat sotkeutuneet yhteen, ja hän on varma, että kokonaisuus tarkoittaa jotakin, mutta se on niin kaukaa haettua ja karmivaa, ettei hän tiedä, mistä alkaisi.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>Sitten hän oli poissa </i></b>tarjoaa kihelmöivän mystisen lukuelämyksen. On kaunis 15-vuotias teinityttö, komea poikaystävä, rakastava perhe... oikeastaan juuri Ellie kolmesta lapsesta se äidille kaikkein läheisin. Hunajainen, nuoruutensa loistossa kukoistava neito on vain matikassa huono. Ellielle palkataan yksityisopettaja, tietenkin tyttö saa tahtonsa läpi, ja pian aineen salat alkavat aueta. Ellie tekee yhden ainoan virheen, sen kaikkein kohtalokkaimman, ja sitten hän on poissa.<br />
<br />
<br />
<b><i>Syyttely oli uuvuttavaa. Syyttely saattoi viedä järjen... kaikki mitättömät sattumat, jokainen polku haarautumassa miljoonaksi lisäpoluksi aina kun niistä huolettomasti valitsi yhden, joka sitten johti taipaleelle, jolta ei ikinä enää löytäisi takaisin.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Lapsen menetyksestä kituva Laurel katselee vierestä kuinka hänen perheensä hapertuu ja hajoaa - mies ottaa eron ja jatkaa elämäänsä uuden naisen kanssa. Jäljelle jääneet lapset muuttavat kotoa heti kuin mahdollista... Vasta vuosia myöhemmin myös Laurel on vihdoin valmis ja silloin nainen rakastuu. Mysteeri astuu mukaan kuvoihin piinaavana ja hämmentävänä Laurelin tavattua uuden miehensä nuorimman tyttären. Kuinka kummassa tuo tyttö voi muistuttaa niin paljon Ellietä?<br />
<br />
<br />
Valitettavasti luin vahingossa eräältä keskustelupalstalta aika ratkaisevan juonipaljastuksen (varokaa ihmiset tekemästä niitä!), eikä tämä tietenkään voinut olla vaikuttamatta kirjalliseen nautintoon. Siitä huolimatta ihastuin tarinan omaleimaiseen hulluuteen, lähelle tuleviin henkilöhahmoihin ja tietysti itse tunnelmaan.<br />
<br />
Toimii mainiosti kesälomakaverina!<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-150671345013250782019-06-10T23:52:00.001+03:002019-06-10T23:57:20.084+03:00Arttu Tuominen; Verivelka<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgv_-Jii5RTR_cqiGTQtHElJCAq1piBNmQZhTqxyU4gQ4gdJi7yyuEc3re29HzBGCuook60o1k0fFRbdlpeRzQ00CF2IF22GbXxrsm5-0sr1f1u6RtwdpzLPeKRkunOMAwI1QSTeCueJ_KA/s1600/veri.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1014" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgv_-Jii5RTR_cqiGTQtHElJCAq1piBNmQZhTqxyU4gQ4gdJi7yyuEc3re29HzBGCuook60o1k0fFRbdlpeRzQ00CF2IF22GbXxrsm5-0sr1f1u6RtwdpzLPeKRkunOMAwI1QSTeCueJ_KA/s400/veri.jpg" width="252" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">WSOY 2019, 408s.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>Ja koko ajan outo ajatus vaivasi häntä. Jokin, joka tuli unen ulkopuolelta, jostain kaukaa ja jonkun toisen lähettämänä.</i></b><br />
<b>Kosmista kohinaa.</b><br />
<b><i>Ettei unessa ollut aikaa, että kaikki oli pysähtynyt - ja ainoa, mikä liikkui, oli hän.</i></b><br />
<b>Koska hän matkusti ajassa.</b><br />
<br />
<br />
<br />
Olen vehdannut <b>Arttu Tuomisen</b> uusimaan bloggauksen kanssa jo aivan liian pitkään. Mitä pidemmäksi kirjoitustaukoni on venynyt, sitä haastavammaksi tekstin tuottaminen on tullut. Ehkä kaikista harrastuksista tarvitsee välillä pitää taukoa, ja ehkä tauon voisi päättää vaikka vähemmän ravisuttavalla teoksella, mutta mitä suotta, mennään suoraan sydänvereeni. Sillä sellaiseksi <b><i>Verivelan </i></b>koen.<br />
<span style="font-weight: bold;"><span style="font-weight: 400;"><br /></span></span>
<span style="font-weight: 400;">En ole uskaltanut lukea yhtäkään postausta kirjasta mutta huhu kertoo kanssalukijoideni romaaniin rakastuneen. Minä, kuten varmasti moni muukin, empi hiukan uuden edessä. Onhan tämä ihan luonnollinen ilmiö. </span><i><a href="http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2018/09/arttu-tuominen-leipuri.html"><b>Labyrintti-</b>trilogia</a>n </i>henkilökaartin hyvästeleminen otti koville. Mutta nyt meillä on käsissämme jälleen tarina, joka jokaisen pitäisi lukea.<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>On kulunut viikko kohtauksesta Antin kotona, päivästä, jona he kohtasivat Rami Niemisen kumppaneineen jokirannassa. Vaikka he ovat nähneet Antin kanssa pari kertaa tuon päivän jälkeen, tuntee Jari, että he ovat lipuneet kauemmas toisistaan kuin sumussa seilaavat laivat, jotka hitaasti loittonevat. Jollain tasolla Jari ymmärtää, että se on luonnollista. Antin vanhemmat eivät enää koskaan näytä hänestä samoilta kuin ennen. Taas yksi lapsuuden ohuista säkeistä on katkennut.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Mökki, puukotettu mies, änkyräkännissä hoippuroiva "juhlakansa". Poliiseille tuttua kauraa, näitähän nähdään jatkuvalla syötöllä ja syyllinenkin on jo tiedossa. Vaikkei silminnäkijöiden havaintokyky paras mahdollinen olekaan, paikalta paennut verinen mies takaa sen, ettei juttuun kannata tuhlata enempää aikaa. Mutta. Murhaaja on Antti! Murhattu taas Rami! Poliisimme Jari tuntee <i>kosmista</i> <i>kohinaa,</i> hän matkustaa ajassa taakse päin ja on esiteini jälleen...<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Verivelka</i></b> on äärimmäisen vahva rikostarina, mutta vielä väkevämmin se kuvaa nuoruuden karuutta ja toisaalta ystävyyttä. Niitä valoja, jotka vannottiin vuosikausia sitten, sitä uskollisuutta, jota mikään ei voi murtaa. Lukiessa voi kyllä murtua, sen välttäminen on aika mahdotonta.<br />
<br />
<br />
Arttu Tuominen tuntuu kehittyneen kirjailijana ihan hurjasti; tarinan eloisuus, sen kammottava syvyys, puhdas lukemisen riemu... niitä <b><i>Verivelka</i></b> tarjoaa. Ja jotain vielä enemmän. Minä kiitän.<br />
<br />
<br />
<b><i><br />
Aaveet eivät olleet yliluonnollisia kalmoja, vaan jälkiä menneisyydestä. Arpia ja haavoja - stigmoja, jotka saattoivat milloin tahansa alkaa vuotamaan.</i></b><br />
<div>
<br />
<br />
<b>X</b><br />
<br />
<br />
***<br />
<br />
<br />
Lisää postauksia löytyy Googlesta.<br />
<br />
<br />
<br /></div>
Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-16637681802834193202019-05-07T19:13:00.000+03:002019-05-07T19:13:25.122+03:00Erin Kelly; Älä jää pimeään<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhckn-jJbc0HvoZbD_g9VGWjL-7WiUbYKY0Rgw9Ed8enpHMiAIOx7seBG0ENAM7P6LNrh8Lgm-SBYQS7I9pYXoWgnGD9oClEyoMD_d4PJcW41GSP2NVvM6TgcYb4R_R58RsQsp-gXwjPvkS/s1600/ala_jaa_pimeaan13157.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1071" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhckn-jJbc0HvoZbD_g9VGWjL-7WiUbYKY0Rgw9Ed8enpHMiAIOx7seBG0ENAM7P6LNrh8Lgm-SBYQS7I9pYXoWgnGD9oClEyoMD_d4PJcW41GSP2NVvM6TgcYb4R_R58RsQsp-gXwjPvkS/s400/ala_jaa_pimeaan13157.jpg" width="267" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">He Said / She Said 2017, suom. Päivi Pouttu-Deliére ja Gummerus 2019, 486s</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<br />
<b><i>"Juuri tuota minä pelkäsin. Että joudumme sotkeutumaan valheiden vyyhteen. Valhe vaatii aina toisen ja sitten kolmannen valheen. Se on jo alkanut. Jos ei ole alusta asti rehellinen, on kusessa."</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Jos kirjan kannessa kaksi suosikkikirjailijaani kehuvat näin vuolaasti brittiläisen <b>Erin Kellyn </b>romaania, ei kyseessä voi olla mitään keskinkertaista. Eikä olekaan. Jo aiheena täydellisten auringonpimennysten metsästäminen huokuu tuoreutta, festareiden kiertäminen luonnonilmiön perässä nuoruuden villiä huumaa. Kullattuja, tanssivia vartaloita, telttahikeä ja tahmaista rakkautta.<br />
<br />
Ensimmäiseksi huomion kiinnittää Lauran pitkät, valkaistut hiukset, ne joihin myös Kit aikoinaan hurahti (<i>Kit väittää, että se oli rakkautta ensisilmäyksellä, mutta minusta rakastumiseen meni kaksitoistatuntia. Meitä ei haittaa, että olemme eri mieltä.</i>) Nyt parin ensimmäisestä yhteisestä auringonpimennyskokemuksesta on jo viisitoista vuotta ja Laurasta paistaa esiin raskausvatsa. Seuraavina katseenvangitsijoina toimivat ahdistuksen lasittamat silmät.<br />
<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Kun ahdistun, hulluus vie voiton järkiperäisestä puolestani. Järkevä minäni jää seisomaan kaukaiselle rannalle ja katsoo kauhuissaan, kun seilaan itse aikaansaamillani myrskyaalloilla.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Nuo viisitoista pitkää vuotta ovat heittäneet lähtemättömän varjon pariskunnan elämään. Ne ovat olleet pelon vuosia. Sillä aikanaan Laura joutui todistamaan raakaa raiskausta, silloin oli vain hänen sanansa miehen sanaa vastaan. Myöhemmin raiskattu nainen, kurvikas ja impulsiivinen Beth ilmestyy parin oven taakse. Hitaasti mutta varmasti Lauran epäilykset alkavat heräillä. Bethissä on jotain nyrjällään, ehkäpä koko tapahtumaketjussa?<br />
<br />
<br />
Brittiläisen kirjailijan Erin Kellyn <b><i>Älä jää pimeään</i></b> edustaa juuri sellaista kihelmöivän mystistä, aavituksen hulluttelevaa psykologista trilleriä, jollaiseen en voi olla rakastumatta. Vaikkei romaani yhtä pureva olekaan, kuin esimerkiksi <b>Gillian Flynnin</b>, löytyy kirjasta sopivan tummia elementtejä. Ja se raikkaus, jolla Kelly kirjoittaa! Vaikka lukutahtini on ollutkin ala-arvoisen hidasta, tämän romaanin ahmin lähes entisellä nopeudella. Olihan minun saatava tietää mitä oikein tapahtui hetkellä, jolloin aurinko joutui kokonaan kuun peittoon...<br />
<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Opin kauan sitten, että kun alkaa miettiä jonkin teon yksityiskohtia - vaikka vain haaveilisi, miten sen voisi tehdä - on jo ylittänyt jonkin rajan. Tämä on kuitenkin eri asia. Tällä kertaa olen toiminut mitään miettimättä. </i></b><br />
<br />
<br />
***<br />
<br />
<br />
Kirjasta ovat bloganneet ainakin<br />
<br />
<br />
<a href="http://kirjasahkokayra.blogspot.com/2019/04/erin-kelly-ala-jaa-pimeaan.html">Kirjasähkökäyrä</a><br />
<a href="https://luetutnet.wordpress.com/2019/04/27/erin-kelly-ala-jaa-pimeaan/">Luetut.net</a><br />
<a href="http://kirjoihinkadonnut.blogspot.com/2019/04/erin-kelly-ala-jaa-pimeaan.html">Kirjoihin kadonnut</a><br />
<a href="http://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2019/04/erin-kelly-ala-jaa-pimeaan.html">Kulttuuri kukoistaa</a><br />
<br />
<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-5804098384462805862019-05-02T14:43:00.002+03:002019-05-02T14:48:16.844+03:00Søren Sveistrup; Kastanjamies<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9hB3iFczozx6Ne8gnNWeloahzKXtAH20p4fKBNzUD0BKohhfSQa4tF4Wp4CLHbfZj_Awtg1V_53UbxWU8tGM8KR_ha0NvIl9-td2C7o_rtPDEfM9O-gNM-7rfwPTGZWkcFbECfay91bh7/s1600/kastanja.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1096" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9hB3iFczozx6Ne8gnNWeloahzKXtAH20p4fKBNzUD0BKohhfSQa4tF4Wp4CLHbfZj_Awtg1V_53UbxWU8tGM8KR_ha0NvIl9-td2C7o_rtPDEfM9O-gNM-7rfwPTGZWkcFbECfay91bh7/s400/kastanja.jpg" width="273" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kastanjemanden 2018, suom. Antti Saarilahti ja Otava 2019, 542s.</td></tr>
</tbody></table>
<span id="goog_1288244000"></span><span id="goog_1288244001"></span><br />
<br />
<br />
<b><i>Genz ojentaa käden kaiteen alle ja kerii narun auki niin, että esine roikkuu vapaasti edestakaisin heiluen. Kaksi tummanruskeaa, päällekkäistä kastanjaa: ylempi pienempi, alempi iso. Pienempään kastanjaan on kaiverrettu kaksi reikää silmiksi. Isompaan on tökätty tulitikkuja esittämään käsiä ja jalkoja. Yksinkertainen nukke, joka koostuu kahdesta pallosta ja neljästä tikusta, mutta jostain selittämättömästä syystä se saa Thulinin sydämen pysähtymään hetkeksi.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Lapsiperheelle ominaiseen tapaan huhtikuu, tuo kuukausista julmin, meni meillä sairastelun merkeissä. Olen tietoisesti vältellyt blogiani tuskaisen tietoisena huomiota ulvovista teoksista, joista pitäisi naputella pian. Ei pakon tähden, vaan koska nämä kirjat ansaitsevat huomiota.<br />
<br />
Aloitetaan purku <b><i>Kastanjamiehestä.</i></b> Synkeästi perinteitä vaalivasta, mutta omaa ääntään hakevasta trilleristä, jossa murhaaja merkitsee uhrinsa kastanjista tehdyillä nukeilla.<br />
<br />
<br />
<b><i>Kastanjamies, astu sisään. Kastanjamies, astu sisään...</i></b><br />
<br />
<br />
Ja hän astuu. Hän täyttää sairaalloisen tehtävänsä yhä uudelleen, yhä älykkäämmin samalla brutaalilla tavalla. Nuori äiti amputoidaan elävältä, kidutusta jatketaan kunnes nainen kuolee. Sama kaava toistuu toisen niin ikään äiti-ihmisen kohdalla, eivätkä Hessin pelottelut sarjamurhaajasta voi enää kaikua kuuroille korville. Mutta kuinka murhat liittyvät vuosi sitten kadonneeseen tyttöön? Juttu piti olla valmiiksi taputeltu ja murhan tunnustanut mies istuu parhaillaan vankilassa. Ruumista ei vain koskaan löytynyt...<br />
<br />
<br />
Teos tutustuttaa meidät kahteen etsivään; Thuliniin ja Hessiin. Tietynlainen taistelupariasetelma on kieltämättä tutun kuuloinen, puhumattakaan Hessin traumaattisesta menneisyydestä ja selkeästä auktoriteettikammosta.<br />
<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Hess suhtautui kuolemaan pitkään välinpitämättömästi. Ei siksi, että olisi vihannut elämää, vaan koska oli niin tuskallista olla olemassa. Hän ei hakenut apua eikä mennyt niiden harvojen ystävien luo, joita hänellä oli. Hän ei noudattanut neuvoja, joita hänelle annettiin. Sen sijaan hän pakeni.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>Kastanjamies</i></b> piikittää suoraan hermoon. Jo prologi takaa vilunväristyksiä, ja niitä tämä tuhti lukupaketti tarjoaa kiihtyvällä tahdilla. Kaltaiseni verta pelkäämättömät jännärifanit ottavat romaanin varmasti ilolla vastaan, varsinkin kun juoni on näin taidokkaasti rakennettu. Toisaalta, odotan tanskalaisen käsikirjoittajan (mm. <b><i>Jälkiä jättämättä</i></b>) <b>Søren Sveistrupin </b>vievän sarjan päähenkilöitä vielä persoonallisempaan suuntaan. Jatkoa odotellessa.<br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>Suru on koditonta rakkautta.</i></b><br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>***</i></b><br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
Kirjasta on blogattu ainakin<a href="http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2019/04/sren-sveistrup-kastanjamies.html"> Kirsin kirjanurkassa</a> ja <a href="https://mummomatkalla.blogspot.com/2019/03/sren-sveistrup-kastanjamies.html">Mummo matkalla</a> -blogeissa.<br />
<br />
<br />
<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-83900047944650006822019-04-10T12:07:00.002+03:002019-04-10T12:16:50.201+03:00Hanna-Riikka Kuisma; Kerrostalo<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgOt_t5MdKz6lDlegTlvOCc3ON2GuNHrKDy-yUVr-YY5XENVoZz7p7hcY-qrUBJP5yONya5FMOeO7AaY_kh9L161eUi5g8vXMNFO4mfywuh-myVN05MnKkCqVUD_5vCvS17upM16j-56nuz/s1600/kerrostalo+%25281%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1122" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgOt_t5MdKz6lDlegTlvOCc3ON2GuNHrKDy-yUVr-YY5XENVoZz7p7hcY-qrUBJP5yONya5FMOeO7AaY_kh9L161eUi5g8vXMNFO4mfywuh-myVN05MnKkCqVUD_5vCvS17upM16j-56nuz/s400/kerrostalo+%25281%2529.jpg" width="280" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Like 2019, 332s.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<span id="goog_1846559576"></span><span id="goog_1846559577"></span><br />
<br />
<b><i>"Tämä on sellainen villi länsi, täällä on tuo korttelipoliisikin", pieni vanhus kommentoi kirjaston edessä. "Sanotaan, että tilanne on hallinnassa, mutta kyllä minua pelottaa käydä kaupassa."</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
<b><a href="http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2016/09/hanna-riikka-kuisma-viides-vuodenaika.html">Hanna-Riikka Kuisma</a></b> on jo vuosikaudet lukeutunut yhdeksi suosikkikirjailijoistani. Rakastan hänen ravisuttavia aiheitaan, tyyliä, jossa todellisuus pysyttelee hiuksen hienosti realismin puolella. Värejä, hajuja, makuja, äärimmäisiä tunnetiloja.<br />
<br />
Arki iskee tässä uusimmassa lukijalta hampaat kurkkuun. Aikoinaan mahtava lähiö, oma uljas maailmansa, on riisuttu loistostaan. Lamakauden lapsista on kasvanut uuden lamakauden nuorisoa. Leikkikentät ovat tyhjentyneet, huumekauppa ja rikollisuus kukoistaa. Ja tietysti vitsauksista se yleisin; alkoholismi.<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Silloin kun hän saa nukuttua, hän näkee unia kapakoista, ruotsinlaivoista, diskojen värivaloista ja ennen kaikkea kimaltelevasta nesteestä, joka maistuu suussa samaan aikaan suloiselta ja kirpeältä. Unia siitä, miten kauniilta sirpaleet näyttävät, kun pullo särkyy pirstaleiksi sateen kastelemaan asfalttiin, miten nyrkki osuu kasvoihin ja kallossa kuuluu luun särkymisen rahina, kuinka pitää puukkoa tytön kurkulla samalla kun panee tätä perseeseen, miltä tuntuu herätä kädet veressä muistamatta, kuka on.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Siinä missä Kuisman aiemmat teokset ovat keskittyneet vain muutamiin henkilöihin, kurkistellaan <b><i>Kerrostalossa</i></b> monenlaisiin ihmiskohtaloihin. On asukkaita kaikista ikäryhmistä. On onnen hetkiä, mutta myös valtaisasti inhimillistä hätää. On arkea harmaan kaikissa sävyissä, krapulan heikentämiä aamuja tai jos hyvin käy, nousuhumalaan voi päästä jo ennen aamukahvia.<br />
<br />
<br />
Betonibunkkeritarina huumaa kuin parhain dekkari nostattaen esiin dystopisia kauhuja. Alueella sijaitsevassa tornitalossa joku vahtii <i>Sauronin silmän</i> lailla; pitävätkö salaliittoteoriat paikkaansa, vai onko lopulta kuitenkin kyse vain rahasta?<br />
<br />
<br />
<b><i>Kerrostalo</i></b> edustaa raikkaasti uudistunutta Kuismaa ja suosittelen teosta koko sydämestäni.<br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>Jami ojentaa heille pari pamia. Jessica huuhtelee omansa alas lämpimällä kaljalla ja jää tuijottamaan leskenlehteä, joka on murskannut asfaltin ja työntynyt näkyviin kuin pieni aurinko. Hän hoitaisi vielä asiat kuntoon, tavalla tai toisella ennen kuin poika menisi kouluun. Hän on päättänyt niin.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-3017441918852103732019-03-29T20:19:00.000+02:002019-03-29T20:24:09.148+02:00Fiona Barton; Lapsi<br />
<span id="goog_102991949"></span><span id="goog_102991950"></span><br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgVKGLglqUC8rz6d40KFbYx3CLcVhCHNatYcVulv6kioOXRKQjV2HBa86G7c1DYkD0dvhv7tA_2BiqJP4Xw8CrBWpOh8UuUkf5wOsNzlTDfux9Y-15fdEZdDbC_xvqqbFnovf_ZrwfrKCDp/s1600/Lapsi_web_72dpi.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="768" data-original-width="498" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgVKGLglqUC8rz6d40KFbYx3CLcVhCHNatYcVulv6kioOXRKQjV2HBa86G7c1DYkD0dvhv7tA_2BiqJP4Xw8CrBWpOh8UuUkf5wOsNzlTDfux9Y-15fdEZdDbC_xvqqbFnovf_ZrwfrKCDp/s400/Lapsi_web_72dpi.jpg" width="258" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">The Child 2017, suom.Pirkko Biström ja Bazar 2019, 428s.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<span id="goog_420252474"></span><span id="goog_420252475"></span><br />
<br />
<br />
<b><i>Joskus toivon, että he vain tulisivat. Päästäisivät minut tuskistani. Mutta ketään ei tullut. Seison ikkunassa yritän pakottaa itseni palaamaan työhön yläkertaan. Ruumiini ei tottele. Olen juurtunut tähän paikkaan. Häpeään. Takaisin alkuun.</i></b><br />
<div>
<br />
<br />
<br />
Kolme naista, yhdistävänä tekijänä vastasyntyneen vauvan luut.</div>
<br />
Emma on nainen joka pelkää. Itse asiassa hän on pelännyt koko elämänsä ajan, ja nyt uutinen ilkkuu tässä, hänen edessään, lehdessä. Rakennustyömaata möyhittäessä on löydetty lapsen ruumis, mitä ilmeisimmin jo pitkään haudassa maannut. Tältä painajaiselta Emmaa ei pelasta edes hänen aina kadoksissa pysytellyttä isäänsä iältään muistuttava aviomies.<br />
<br />
Angela on nainen joka suree. Millainen määrä huolta ja tuskaa mahtuukaan tuohon perheeseen, jonka vauva varastettiin suoraan synnytysosaston sängystä. Kukaan ei tiedä tekijää, kukaan ei tiedä mitä tapahtui pienelle tytölle. Vielä vuosienkin päästä musertava kaipuu syö äidin sydäntä<br />
<br />
<br />
<b><i>Monesti sanotaan, että se mikä ei tapa, vahvistaa. Niin sanotaan silloin, kun ihminen on kokenut jotain kauheaa. Äidilläni Judella oli tapana sanoa niin. Mutta ei se vahvista. Se rikkoo ihmisen luita ja ytimiä myöten, pirstaleiksi, jotka pysyvät koossa nuhruisilla siteillä ja teipillä.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Toimittaja Kate Waters puolestaan ryhtyy metsästämään mehukasta tarinaa. On hänen missionsa selvittää vauvan kohtalo ja kirjoittaa siinä sivussa elämänsä uutinen. Juuri Katen mukana kuljemme läpi tarinan, välillä vieraillen tapaukseen liittyvien henkilöiden mietteissä.<br />
<br />
<br />
Kirjailija <b>Fiona Bartonin</b> esikoisteos <b><i><a href="http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2017/12/fiona-barton-leski.html">Leski</a> </i></b>nosti ihoni kananlihalle.<b><i> Lapsi</i></b> ei aivan samoja sfäärejä tavoita, vaikka loppuratkaisu tyydyttää vaateliaankin lukijan. Välillä rönsyilevä paketti on hajota käsiin, välillä tarina tuntuu liian ilmeiseltä. Ja kuitenkin Barton pysyy vahvasti ohjaksissa suunnaten lukijansa huomion juuri sinne minne haluaa... Välipalatrillerinä varsin mainio.<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Tunnen itseni gnuuantiloopiksi, joka hiipii rantaan sillä välin kun krokotiilit odottavat joenmutkan takana kita valmiiksi auki. Mietin lähtisinkö pakoon. Piiloon. Pysäytän kuitenkin itseni heti. </i>Tässä iässäkö?<i> sanon itselleni. </i>Älä ole naurettava.<i> On aika katsoa totuutta silmiin.</i></b><br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Teen aikuismaisen suunnitelman. Tämän nukkuvan karhun minä herätän.</i></b><br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
***<br />
<br />
<br />
Kirjasta on blogannut ainakin <a href="http://kirjasahkokayra.blogspot.com/2019/02/fiona-barton-lapsi.html">Mai/Kirjasähkökäyrä</a>.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-48158696554920748212019-03-21T17:50:00.003+02:002019-03-21T17:50:54.089+02:00Stina Jackson; Hopeatie<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhzUhqFDuAVlIvSw15JyLvR4QHldBQWzgmjhg90hWnEc-_KZ_xKFl7IoRmTyL-YHz8anZSoF-0R1CP4LlNvZhPHocaknSIWBbTvNsRP7l2u-9qv7wWTf-hgMzZ3aVw-gGuaU8DqcP_TKg-T/s1600/hopea.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="991" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhzUhqFDuAVlIvSw15JyLvR4QHldBQWzgmjhg90hWnEc-_KZ_xKFl7IoRmTyL-YHz8anZSoF-0R1CP4LlNvZhPHocaknSIWBbTvNsRP7l2u-9qv7wWTf-hgMzZ3aVw-gGuaU8DqcP_TKg-T/s400/hopea.jpg" width="247" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Silvervägen 2018, suom. Jaana Nikula ja Otava 2019, 284s.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<br />
<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Hän tunsi Linan vierellään, vaikkei nähnyt tätä. He olivat ajaneet vuorelle moottorikelkalla talvella, kun revontulet olivat loimunneet pään yllä ja pakkanen oli pistellyt keuhkoja. Linan silmät olivat loistaneet yhtä kirkkaina kuin taivaskin.</i></b><br />
<b>- Näyttävät ihan enkelinsiiviltä.</b><br />
<b>- Niinkö sinusta?</b><br />
<b>- Etkö näe miten ne lentävät.</b><br />
<br />
<br />
<br />
Mies istuu autossa ja ajaa pitkin <b><i>Hopeatieksi</i></b> nimettyä valtaväylää. Auto on harmaana tupakansavusta, niitä palaa yksi toisensa perään. Aurinko paistaa, mutta sen valo säkenöi liian kirkkaana kirveleviin silmiin. On Pohjois-Ruotsin kesä, on etsinnän aika. Sillä Lelle ei voi antaa periksi, ei vaikka hänen tyttärensä Linan katoamisesta on jo kolme vuotta. Isä etsii, kääntää jokaisen kiven ja kannon maanisella surulla, hulluutta lähentelevällä päättäväisyydellä.<br />
<br />
Juuri Lelle näki Lina viimeisen kerran viedessään hänet bussipysäkille. Lina ei vain ikinä noussut kyytiin...<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>- Miten jouduit kaikista maailman paikoista juuri tänne, Glimmersträskiin?</i></b><br />
<b><i>- Äiti halusi muuttaa tänne.</i></b><br />
<b><i>- Mitä varten?</i></b><br />
<b><i>- Se tapasi yhden miehen netissä. Sillä on talo täällä. Ja äiti on aina haaveillut sellaisesta... yksinkertaisesta elämästä keskellä metsää.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Mejan lapsuudesta asti rikkiraadellussa elämässä tapatuu käänne, jos mahdollista, vielä huonompaan suuntaan. Oman hulluutensa riivaamana hänen äitinsä muuttaa tytär mukanaan tuntemattoman miehen luokse keskelle ei-mitään. Surullinen ja aina yksinäinen Meja! Siinä missä äiti huitelee puolialastomana viinilasi kädessään maalaillen taulujaan, tutustuu teini-ikäinen tytär elämänsä rakkauteen. Mutta jokaisella perheellä on omat salaisuutensa. Kaikkein täydellisimmiltä näyttävissäkin.<br />
<br />
<b><br /></b>
Kirjailija <b>Stina Jackson</b> on kirjoittanut teoksen jonka haistaa, maistaa, tuntee. Unettoman ja helvetillisestä ahdistuksesta kärsivän Lellen asemaan on helppo luiskahtaa. Samoin kärsimyksiin tottuneen Mejan. Vaikka katoamisesta on kirjoitettu ties kuinka monia romaaneja, <b><i>Hopeatie</i></b> kuuluu selkeästi parhaimmistoon. Siinä on lumoavaa aitoutta, piinaavaa uhantuntua, joka hellittää vasta viimeisellä sivulla.<br />
<br />
Suuret suositukseni.<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Hiljaisuus oli pahempaa kuin pimeys. Hän ei kuullut tuulta, ei sadetta, ei lintuja. Ei askelia eikä ääniä. Melkein kuin ulkopuolella ei enää maailmaa olisikaan. Hän painoi korvansa seinää vasten ja kuulosteli, muttei kuullut muuta kuin omat sydämenlyöntinsä. Käsivarsien haavat hymyilivät hänelle pimeässä.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-79483129606164746172019-03-15T00:30:00.003+02:002019-03-15T00:36:29.532+02:00Heather Morris; Auschwitzin tatuoija<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEikJOkpmxgEISqY1F8D93DHD2vYkTMEHk1gvzluW4KgccKIkflkEJfDSf3Dap5XSTUPKtjYNFxrzIzCz6hiI2nyMkqOpUOwhBVqfOuohrwfq6YeRDK8xRdpZzJhtK287pDA2ZcCa85cqzb6/s1600/Auschwitzin-tatuoija_kansi300dpi-686x1024.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1024" data-original-width="686" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEikJOkpmxgEISqY1F8D93DHD2vYkTMEHk1gvzluW4KgccKIkflkEJfDSf3Dap5XSTUPKtjYNFxrzIzCz6hiI2nyMkqOpUOwhBVqfOuohrwfq6YeRDK8xRdpZzJhtK287pDA2ZcCa85cqzb6/s320/Auschwitzin-tatuoija_kansi300dpi-686x1024.jpg" width="214" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">The Tattooist of Auscwitz 2018, suom. Pekka Tuomisto ja Aula & co 2019, 286s.</td></tr>
</tbody></table>
<span id="goog_818653174"></span><span id="goog_818653175"></span><br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>Kun SS-miehet katoavat pimeään, Lale vannoo valan. </i>Minä pysyn hengissä lähteäkseni elossa tästä paikasta. Minä kävelen ulos vapaana miehenä. Jos helvetti on olemassa, näen näiden murhaajien palavan sen tulessa</b><br />
<b><br /></b>
<br />
<br />
<br />
Mitä ihmisestä jää jäljelle, kun häneltä riistetään vapaus ja ihmisarvo? Kun tulee kohdelluksi vastenmielisenä eläimenä, jonka jokaisesta hengenvedosta toinen päättää. Nälkää, kauhua, loputonta työtä. Ja tämän kaiken keskellä, jopa kuolemanleirillä paistaa aurinko. Ruoho kasvaa, kukkiakin, kuin uhreja kunnioittaen.<br />
<br />
Lalen elämä Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä muuttuu hitusen siedettävämmäksi hänen saadessa uuden "ammatin". Enää ei tarvitse hikoilla työmaalla, nyt tikataan numeroita kuolemanpelossa hytisevien vankien käsivarteen. Vaikka nuori ja fiksu mies tunteekin tuskaa työskennellessä vihollisilleen, hänellä on suurempi missio. Auttaa mahdollisimman monia pienin eri tavoin.<br />
<br />
Eräänä päivänä leirille saapuu junalastillinen naisia. Rakkaus. Gita.<br />
<b><br /></b>
<b><br /></b>
<b><i>Lale silittää hellästi Gitan kasvoja. Häntä ahdistaa suuresti, ettei hän voi suojella rakastamaansa tyttöä. Gita kumartuu uudestaan ja jatkaa etsintäänsä. Hän tarttuu kouralliseen ruohoa ja heittää sen hymyillen Lalen päälle. Lale virnistää takaisin. Leikillään hän kaataa Gitan ja tämä jää makaamaan selälleen.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Maailman historian hirveimmissä olosuhteissa lempi leiskahtaa, ja Lale tapaa tummasilmäistä kaunotarta aina kuin mahdollista. Nyt hänellä on vieläkin suurempi syy pysyä hengissä; Gitan suojeleminen ja tuleva avioliitto. Vaikka Gita ei jaksa aina uskoa, Lale pysyy horjumattomana. Miehen sinnikkyyttä ja toisaalta auttamisen halua ei voi kuin kunnioittaa. Vaikka olosuhteet ovat helvetilliset, keskitysleirilläkin tapaa aitoa inhimillisyyttä.<br />
<br />
Uskomatonta.<br />
<br />
<br />
Kirjailija <b>Heather Morris</b> sai haastatella <b>Lale Sokolovia</b>, ystävystyä tämän iäkkään herrasmiehen kanssa, ja kuulla "kertomisen arvoisen tarinan". <b><i>Auschwitzin tatuoijassa</i></b> on jotakin sadunomaista kauneutta, eikä sitä lukiessa voi millään uskoa kertomuksen olevan totta. Ja sitä se kuitenkin on. Kirjaa ei voi selittää, se täytyy kokea. Lalen ja Gitan rakkaustarina on ehkä maailman kaunein.<br />
<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Lale kumartuu ja poimii hellästi lyhyen kukkasen. Hän keksii vielä, miten antaa sen Gitalle seuraavana päivänä. Huoneeseensa palattuaan Lale laskee arvokkaan kukan huolellisesti sänkynsä viereen ennen kuin vajoaa unettomaan uneen, mutta kun hän seuraavana aamuna herää, sen terälehdet ovat irronneet ja makaavat käpertyneinä mustan keskustan vieressä. </i>Vain kuolema kestää tässä paikassa.</b><br />
<b><br /></b>
<b><br /></b>
<b><br /></b>
<b><br /></b>Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-57986749839065693842019-03-05T17:13:00.000+02:002019-03-05T17:13:05.554+02:00Anna Ekberg; Uskottu nainen<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqx7vGNQ4aStdpRQ_k6q1i1IB1mOh3JyEeYsGEc7VlM2lJJXkQC2YMfa-VtfdHxd0xG886ZLznuqMayZuNuMQi2DbveomUlrgZpX-dNmCmYPh27kfN0EjpwBpHQK0BiADWvxByKMvRYlu4/s1600/USKOTTU+NAINEN.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1341" data-original-width="945" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqx7vGNQ4aStdpRQ_k6q1i1IB1mOh3JyEeYsGEc7VlM2lJJXkQC2YMfa-VtfdHxd0xG886ZLznuqMayZuNuMQi2DbveomUlrgZpX-dNmCmYPh27kfN0EjpwBpHQK0BiADWvxByKMvRYlu4/s400/USKOTTU+NAINEN.jpg" width="281" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kærlighed for voksne 2017, suom. Katarina Luoma 2019, 416s</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<br />
<b><i>Christianin vapaa käsi pitää yhä tiukasti kiinni puhelimesta, valheen fyysisestä ilmentymästä. Kuka olisi uskonut? Että yhtenä kauniina päivänä valhe aineellistuisi suorakulmaiseksi muovista ja metallista valmistetuksi, kämmenelle mahtuvaksi esineeksi? </i></b><br />
<br />
<br />
Uskottomuudesta on kirjoitettu paljon, aivan syystä, sen tuhovoima riehuu yhä kahlitsemattomampana maailmalla. Meissä itsessämme. Enää harvat parit "ilmiöltä" säästyvät. Kuitenkin pseudonyymi<b> Anna Ekberg</b>, takanaan kaksi tanskalaista bestseller-kirjailijaa, onnistuu loihtimaan loimuavan tarinan, jonka loppuratkaisu jättää lukijan aivoihin poltinmerkin.<br />
<br />
<b><i>Uskottu nainen</i></b> on tarina urallaan etenevästä Christianista ja oman uransa puolestaan uhranneesta Leonorasta. Nainen teki ratkaisunsa Johanin, jo aikuistuvan pojan sairastuttua vakavasti. Leonora vaihtoi viulun öihin poikansa sairasvuoteella, kuten jokainen vastuuntuntoinen äiti olisi varmasti hänen tilassaan tehnyt.<br />
<br />
Mutta millaisen palkan nainen tästä saa?<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Hän tuntee vihan vasta nyt. Pienet kekäleet, niiden hehkua on mahdotonta tukahduttaa. Hän ei ole enää koskaan iloinen. Siltä hänestä tuntuu. Se on hirveää. Hän ei voi tuntea näin lopunelämänsä ajan. Hän vihaa niin väkevästi nyt. Heitä, jotka ovat hänet tuhonneet. Christiania. Ja sitä naista. Eniten häntä.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Yölliset testiviestiäänet voivat kaataa monen ihmisen maailman. Sillä Christian, tuo arkielämäänsä kyllästynyt mies on<i> rakastunut</i>, hullaantunut, menettänyt melkein järkensä Zeniaan. Nuoreen, söpöiseen Zeniaan, joka painostaa nyt miestä jättämään perheensä.<i> Jättääkö vai eikö jättää?</i><br />
<br />
<br />
<b><i>Viha velloo hänen kehossaan, voimattomuus, nöyryytys. Hän tahtoisi mieluiten vain kääntyä ympäri, jättää talo niille sijoilleen, lähettää viestin, että on lähtenyt töihin. Mutta hänen on vaihdettava vaatteet. Syvä hengenveto. Hän miettii miten hullua on yhtäkkiä asua talossa, jossa pelkää törmäävänsä omaan vaimoonsa. Tuntuu siltä kuin hulluus olisi muuttanut taloon. Ei, vaan </i>häneen.</b><br />
<b><br /></b>
<b><br /></b>Vaikka naislukijana olenkin Leonoran puolella, tässä kirjassa ei ole "hyviksiä" eikä "pahiksia". Siitä suuren suuri plussa. Harmaalla alueella liikkuu pariskunnan molemmat osapuolet, ja kysymys kuuluukin kumpi lopulta jää henkiin. Leonoran silmille kun ei noin vain hypitä, ei ainakaan sen jälkeen kun nainen näki Zenian katseen...<br />
<br />
<br />
<b><i>Uskottu nainen</i></b> on tavallaan kevyt, tavallaan raskas teos. Varsinainen The Juonenkäänne sai minut lopullisesti hullaantumaan romaaniin. Viihdyttävän viiltävää menoa raakoja jännäreitä kaihtaville lukijoille.<br />
<br />
<br />
<br />
***<br />
<br />
<br />
Teoksesta ovat bloganneet ainakin<a href="http://kirjasahkokayra.blogspot.com/2019/02/anna-ekberg-uskottu-nainen.html"> Mai/Sähkökäyrä</a> ja<a href="http://leenalumi.blogspot.com/2019/01/anna-ekberg-uskottu-nainen.html"> Leena Lumi.</a><br />
<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-89254674670936377062019-02-25T09:00:00.000+02:002019-02-26T16:45:57.958+02:00Kicki Sehlstedt; Älä silmä pieni<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiiEzgFQOTcDOV3LMenq4akMXVIPQUpS9z5RLC5tdxa1KObXBcqxJIPICdJP-K9e3CerUQ2r8Ux-oOvLJ4ub9hxcFP4cRPoaD3rh3BsDjcxoqPXpu5jqDc7mXJRJApzSYNYq_8sAZZ0Yfj6/s1600/alasilmapieni.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1088" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiiEzgFQOTcDOV3LMenq4akMXVIPQUpS9z5RLC5tdxa1KObXBcqxJIPICdJP-K9e3CerUQ2r8Ux-oOvLJ4ub9hxcFP4cRPoaD3rh3BsDjcxoqPXpu5jqDc7mXJRJApzSYNYq_8sAZZ0Yfj6/s400/alasilmapieni.jpg" width="271" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Sweet Lolita 2018, suom. Petri Stenman ja Like 359s. (ennakkokappale)</td></tr>
</tbody></table>
<span id="goog_1806630056"></span><span id="goog_1806630057"></span><br />
<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i>"Hän seksitsättäili miesten kanssa. Tyyliin vanhojen ukkojen. Sitä hän on tehnyt vitoselta asti."</i></b><br />
<b><i>"Mutta minkä takia?" Aida sanoo ja huomaa kuulostavansa hämmästyneeltä.</i></b><br />
<b><i>"Kaikki sitä tekee, joskus. Se on kivaa. Ne kirjoittaa, että me ollaan kauniita."</i></b><br />
<br />
<br />
"Älä silmä pieni katso mihin vain" -laulu on kuin tiivistelmä teoksesta, jonka luin heti ennakkokappaleen käsiin saatuani. Olen oikein odottanut pääseväni purkamaan tuntoja journalisti kriminologin<b> Kicki Sehlstedtin</b> esikoisteoksesta, sillä tätä ei pää kylmänä tahkota (ilmestymispäivä 25.2). Tarina nostaa nieluun jotakin niljakasta, se ei kaunistele eikä peittele. Se on totta.<br />
<br />
Nuoret tytöt ja netti. Webcam. Vain vähän pehmoleluja, pitsiä ja paljasta pintaa. Helppoa rahaa, vai onko? Nämä <i>sweet Lolitat</i> eivät tiedä minkälaisen voiman kanssa leikkivät. Millaisen pirullisen piirin, jossa lapset ovat kertakäyttökamaa ja raha ratkaisee. Mitä nuorempaa lihaa, sen tuottoisampaa...<br />
<br />
<br />
<b><i>Viime päivien jännitys nousee väkisin kropasta. Sisällä naksahtaa, jokin ikään kuin irtoaa, kenties tunne on sama kuin silloin kun raskaana olevan naisen lapsivesi tulee, sulkuportti aukeaa ja se, mikä on sisällä tulvii ulos, eikä ole mitään, mikä sen voisi pysäyttää.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Toimittaja Aida Svantesson ja kriminologi Kajan Berglund ryhtyvät sinnikkäästä vastustuksesta huolimatta selvittelemään, mitä nuoret netissä oikein puuhailevat, mihin "viattoman" tuntuiset webcam-keskustelut voivat johtaa. Sitten prostituoituja haastatellut, molemmille hyvinkin läheinen tutkija murhataan.<br />
<br />
<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Älä silmä pieni</i></b> on kirjana nopealukuinen, uskottava ja taidokkaasti kirjoitettu tarina. Kerralla ahmittavaa kamaa. Mutta itse juoni ei päästä otteestaan. Suru lasten puolesta, jotka vanhempiensa sijaan etsivät hyväksyntää ja rakkautta vanhoilta pervoilta. Tätä on nykymaailma. Tämä on todellisuutta, eiikä asiasta saa enää vaieta. Täydet pisteet kirjailijalle rohkeasta vedosta kirjoittaa romaani, jonka toivon saavan paljon huomiota.<br />
<br />
<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i>"Ottaen huomioon miesten aiheuttaman vahingon minun osuuteni on olematon. Mutta uhkaukset ja teinityttöjen seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö verkossa on yhteiskunnallinen ongelma. Meidän on alettava ottaa siellä tapahtuvat rikokset tosissamme."</i></b><br />
<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-74285400369436577432019-01-29T13:05:00.001+02:002019-01-29T13:05:22.226+02:00Stephen King; Ulkopuolinen<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjxDpQion0wQdUXs_c8MWz1Wq9QALkUtWrBa34wS0MNg4ywTgJwruWneapLBKAHLi9djqIBsxr52wV1ExaiTIlaZsviokfYX1MLPahuz92Wstvs0aUvJQOzwRJViRWbsyRpOtazrs9yd6mX/s1600/ulkopuolinen.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1309" data-original-width="884" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjxDpQion0wQdUXs_c8MWz1Wq9QALkUtWrBa34wS0MNg4ywTgJwruWneapLBKAHLi9djqIBsxr52wV1ExaiTIlaZsviokfYX1MLPahuz92Wstvs0aUvJQOzwRJViRWbsyRpOtazrs9yd6mX/s400/ulkopuolinen.jpg" width="270" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">The Outsider 2018, suom. Ilkka Rekiaro 2019, 543s.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<br />
<b><i>Protokolasta poiketen haluan lisätä tähän henkilökohtaisen kommentin. Olen tutkinut paljon murhien veritodisteita, mutta tämä on ylivoimaisesti pahin rikos, jota minut on kutsuttu tutkimaan, ja syyllinen on saatava kiinni mahdollisimman pian.</i></b><br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Sanellut Tohtori Eward Bogan klo 11.</i></b><br />
<br />
<br />
Flint City, tuo pikkuinen kaupunki, jossa jokainen tuntee toisensa, piirtyy nyt maisemaksi pahuudelle. Tapahtuu 11-vuotiaan pojan murha, niin brutaali, etten käy sitä tässä sen enempää avamaan. Hämmästyttävää kyllä, jäljet osoittavat kiistatta Terry Maitlandiin, onhan niin moni tavannut hänet verisissä vaatteissa murhailtana. Mutta kuinka tuo lempeä perheenisä, opettaja ja urheiluvalmentaja saattaisi tehdä jotakin näin epäinhimmillisen raakaa? Jopa syödä lasta?<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Terry liukui penkin toiseen päähän. Hän piti kätensä sylissä. Hän näki tuulilasista pelikentän ison sähköisen tulostaulun. Hänen vaimonsa oli kaksi vuotta vetänyt kampanjaa, jolla siihen oli kerätty rahat. Nyt Marcy vain seisoi paikallaan, eikä Terry koskaan unohtaisi hänen ilmettään. Sellaisen ilmeen saattoi kuvitella kehitysmaassa naiselle, kun tämä näkee kylänsä palavan. </i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Ja miten on mahdollista, että Terryllä on pitävä alibi aivan toisessa kaupungissa juuri tuolle illalle? <i>Voiko sama ihminen olla kahdessa paikassa samaan aikaan? </i>Etsivä Ralph Anderson ei tiedä enää mitä uskoa. Vedenpitäviä todisteita on olemassa sekä Terryn puolesta että vastaan, ja pidätys tehdään varsin näyttävästi kesken kaupunkiliigan turnausottelua.<br />
<br />
Siitä alkaa Ralphin painajainen; todellisuuden rajojen hapertuminen, tuntemattoman pahan aina vain selkeämmiksi piirtyvät kasvot. Avukseen etsivämme saa <b><i><a href="https://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2016/08/stephen-king-mersumies.html">Mersumiehestä</a></i></b> tutun, ihanan omalaatuisen Holly Gibneyn. Hollyllahan on kokemusta myös yliluonnollisista asioista, eikä hän hätkähdä brutaallin omalaatuista tapausta. Naisen ainoa ongelma on saada tutkijat<i> uskomaan mahdottomaan.</i><br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>"Ralph, ei sitä tiedä, vaikka vielä ratkaisisimme tämän jutun, mutta voi olla, ettei ratkaisu ole meille mieleen. Tämä on aika syvä metsä."</i></b><br />
<b>Ei niinkään metsä, <i>Ralph ajatteli puhelun päätyttyä,</i> vaan cantaluponmeloni. Ja se kuhisee toukkia.</b><br />
<br />
<br />
Luettuani<b> Stephen</b> ja <b>Owen Kingin</b> <b><i>Ruususen unen</i></b> (josta lisää myöhemmin), tartuin<b><i> Ulkopuoliseen</i></b> puolipakolla. Tarina yhdistelee kuitenkin niin vastustamattomalla tavalla perinteistä dekkaria ja omintakeista kauhua, että menin rakastumaan miltei heti ensi lehdiltä. Tarina on raaka, puistattava, hirveä, mutta samalla perin inhimillinen ja jopa lämmin. <b><i>Ulkopuolinen</i></b> näyttää taas Kingin parhaat puolet, eikä herra kirjailijan ote ole todellaan lipsumassa. Loistavasti alkanut tämäkin lukuvuoteni.<b><br /><br /><br /></b><b><i>"Se, miltä sinusta tuntuu... ja miltä minusta tuntuu... on normaalia. Todellisuus on ohutta jäätä, mutta useimmat ihmiset luistelevat sillä koko ikänsä ja putoavat jäihin vasta lopussa. Me putosimme jäihin, mutta autoimme toisemme ylös. Ja autamme edelleen."</i></b>
<b><br /></b><br />
<b><br /></b>
<b><br /></b>
<b><br /></b>Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-89508658387780333912019-01-21T11:56:00.001+02:002019-01-21T11:56:24.998+02:00Liina Putkonen; Jäätynyt tyttö<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgGYPzEx-4hkTYTXNHY5XaX1kpT7Jt0G0Zo9yVp1w-bM6x4C7If0CnJwjMIEZYMyYq_NLFfL0pVbvJ7mB5vh41nC41aavmo57do3wrIKsfo5QhzWjoaHC4k9piZHVxP9qn_eUq0CpKVqA2o/s1600/j%25C3%25A4%25C3%25A4tynyt+tytt%25C3%25B6.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1011" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgGYPzEx-4hkTYTXNHY5XaX1kpT7Jt0G0Zo9yVp1w-bM6x4C7If0CnJwjMIEZYMyYq_NLFfL0pVbvJ7mB5vh41nC41aavmo57do3wrIKsfo5QhzWjoaHC4k9piZHVxP9qn_eUq0CpKVqA2o/s400/j%25C3%25A4%25C3%25A4tynyt+tytt%25C3%25B6.jpg" width="252" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Johnny Kniga 2018, 311s.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i>"Niiden kulttuurissa tytöt ovat saaliita, ja sitten on tätä kunniamurhaakin pinnalla, että pitää olla oikeasti varuillaan. Juuri sellaisella riskialttiilla silmällä se poikakin tytärtäni katseli. Minun oli pakko puuttua asiaan kielellä, jota nekin ymmärtävät", isä perustelee hyökkäystään paikallislehden verkkosivuilla.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Keleihin sopivalla teemalla mennään, joskin teoksessamme eletään jo takatalven piinaamaa pääsiäisenaikaa. Eikä lumentulo tietenkään ole tarinan ainoa ongelma. Se on koulunpihalta löytyvä teinitytön valkoiseen hautautunut ruumis. Ongelma on myös tytön eettinen tausta, jolla media pääsee saman tien mässäilemään. "Avuliaat" oppilaat kun lataavat someen kuvia jäätyneestä kädestä. Onko kyseessä Suomen ensimmäinen (tietoon tullut) kunniamurha?<br />
<br />
Ja kuitenkin <b><i>Jäätynyt tyttö </i></b>on selkeästi Linda Forsin tarina. Rikoskonstaapelin, jonka oma elämä puristuu kiehtovasti yhä tiiviimpään solmuun. On tytär, jolle poliisiäidiltä jää liian vähän aikaa. On alkoholiin menevä, mutta muuten mukava aviomies. Siinä vaiheessa kun Lindan kerrottiin fanittavan <b>Apulantaa,</b> koin sielunsisaruutta tätä räväkkää naista kohtaan. Ja sitten peliin astuu vielä kipeä varjo menneisyydestä...<br />
<br />
<br />
<b><i>Linda muistaa vieläkin sen tunteen, kun kaksi ihmistä sekoaa toisiinsa niin, että muu maailma jää pyörimään sumuisena ja merkityksettömänä ympärille.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Espoolaisen toimittajan, <b>Liina Putkosen</b> esikoisromaani voitti Rikos-Kniga-kilpailun vuonna 2017. En hämmästele moista ollenkaan. Sen sijaan minun on vaikea käsittää kuinka näin eheä ja eläväinen paketti voi olla Putkosen ensimmäinen. Koukutuin välittömästi puistattavan arkiseen aiheeseen; tällä tavalla todella voisi tapahtua ihan kotikulmillakin. Äitiys, sen raskas mutta kallis taakka loistaa tarinan pinnalla. Oman tyttären menettäminen mitä julmimmalla tavalla.<br />
<br />
Innolla jään odottamaan saavani lukea lisää Lindan tutkimuksista. Nyt mennään lujaa ja huimalla tasolla!<br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>- Miten ihminen selviää lapsensa kuolemasta? Miten sellaisen jälkeen voi hengittää, syödä tai nukkua enää koskaan, hän huokaa ja painaa päänsä miehen kylpytakkiin.</i></b><br />
<b><i>- Eivät kaikki selviäkään, ja nekin jotka niin sanotusti selviävät, eivät hekään koskaan pääse takaisin entiseen, Paulus sanoo ja halaa vaimoaan.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-20785611834770721252019-01-09T23:06:00.001+02:002019-01-09T23:06:02.043+02:00Mattias Edvardsson; Aivan tavallinen perhe<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh6w0AgohMa0dRvVpwNhR-ZyB7BOrx_spFRLs0ob6BZAKFeallXZdXcHpQi8F9J3jJvV1MuvIdvC5ESFpgMWALcgRo-YSvTwMP9GgURAQy8gIpXqZsqLRRKK12hb4zSMevcBqIB8-Ni_nTO/s1600/AIVANTAVALLINENPERHE-600x872.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="872" data-original-width="600" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh6w0AgohMa0dRvVpwNhR-ZyB7BOrx_spFRLs0ob6BZAKFeallXZdXcHpQi8F9J3jJvV1MuvIdvC5ESFpgMWALcgRo-YSvTwMP9GgURAQy8gIpXqZsqLRRKK12hb4zSMevcBqIB8-Ni_nTO/s400/AIVANTAVALLINENPERHE-600x872.jpg" width="275" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">En helt vanlig familj 2018, suom. Taina Rönkkö ja Like 2018, 472s.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Äiti:<b><i> Ei ole pahempaa petosta kuin se, ettei ole lapsensa apuna.</i></b><br />
<br />
<br />
Minäpä taisin olla aika liekeissä luettuani ruotsalaisen <b>Mattias Edvardssonin</b> tuoreimman julkaisun. Valitettavasti liekki ehti jo hieman hiipua kuukauden (!) vierähdettyä, mutta nyt sukelsin taas sisään tarinaan sitaattimerkintöjen avulla. Siis kirjahan on täyttä kultaa! Vaikka kyse on draaman asuun puetusta rikostarinasta, <b><i>Aivan tavallinen perhe</i></b> ui syvälle vanhemmuuden ytimeen. Moraali vastaan rakkaus, usko vastaan suojelunhalu.<br />
<br />
<br />
Tytär:<b><i> Heti, kun pääsen selliin, kirjoitan esseeni ensimmäiset virkkeet.</i></b><br />
<b>Millainen ihminen tahansa on kykenevä murhaamaan.</b><br />
<b>Sellaisella ihmisellä ei ole minkäänlaisia rajoja, jota on satutettu tarpeeksi syvältä.</b><br />
<b>En vain usko niin. Minä tiedän.</b><br />
<br />
<br />
<br />
Kun isä on pappi ja äiti asianajaja, ei 19-vuotiasta Stella-tytärtä osaa oikein vankisellistä hakea. Siellä hän kuitenkin istuu. Potkii armotonta ovea, itkee, kirkuu, mutta vartijat pysyvät järkähtämättöminä. On odotettava tuomiota. On palattava muistoihin, siihen vanhempaan mieheen, siihen, jonka Stellan oletetaan murhanneen. Vielä syvemmälle menneeseen... ja Aminaan. Aina Aminaan.<br />
<br />
<br />
Isä: <b><i>Olen järkähtämättä sitä mieltä, ettei mikään voi olla niin vaikeaa kuin vanhemmuus. Kaikissa muissa ihmissuhteissa on hätäuloskäyntinsä. Rakkaansa voi jättää, useimmat tekevät niin jossakin vaiheessa jos rakkaus kuihtuu, jos toisesta kasvaa erilleen tai jos sydämessä ei enää tunnu hyvältä. Matkan varrelle voi jättää ystäviä ja tuttavia, myös sukulaisia, jopa sisaruksia ja vanhempia. Voi jättää ja jatkaa eteenpäin. Omasta lapsesta ei voi kuitenkaan koskaan luopua.</i></b><br />
<b><br /></b>
<b><br /></b>
<b><br /></b>
<b><i><a href="https://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2017/06/mattias-edvardsson-melkein-tosi-tarina.html">Melkein tosi tarina </a></i></b>oli hyvä kirja, kyllä, mutta <b><i>Aivan tavallinen perhe</i></b> nostaa lentoon. Luin kirjaa kuin noiduttuna ja niin syvästi eläytyen, että taisi siinä muutama kyynelkin vierähtää. Juoneen kadottaa helposti itsensä, kuten loistaviin romaaneihin kuuluukin kadottaa, mutta henkilökuvaus vasta riipaiseekin.<br />
<br />
Kuinka pitkälle sinä olisit valmis menemään suojellaksesi lastasi?<br />
<br />
<br />
<br />
****<br />
<br />
<br />
Teoksesta on blogannut moni, esimerkiksi <a href="http://leenalumi.blogspot.com/2019/01/mattias-edvardsson-aivan-tavallinen.html">Leena Lumi</a>.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-48180134294107345732019-01-05T20:01:00.000+02:002019-01-05T20:01:47.539+02:00Vuosi 2018 ja paluu tauolta<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAPgIS49dRuwbYfUwh60-ct_qdRSPCtJEUtIsY1DdiMS_ss6CTg_sX8xCARXhvV5nn-VtZL3CHoKwyoh34qcwOJfnL2chL4c1VU9aa5msrvjNW42Yz2dlaekLUBylwoxFsbd8GN7beuJ9x/s1600/winter-wonderland.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="433" data-original-width="660" height="261" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAPgIS49dRuwbYfUwh60-ct_qdRSPCtJEUtIsY1DdiMS_ss6CTg_sX8xCARXhvV5nn-VtZL3CHoKwyoh34qcwOJfnL2chL4c1VU9aa5msrvjNW42Yz2dlaekLUBylwoxFsbd8GN7beuJ9x/s400/winter-wonderland.jpg" width="400" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>Hei,</i></b><br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i>ilman varsinaisia aikomuksia ajauduin lähes kuukauden mittaiselle blogitauolle. Lukenut kyllä olen, ja bloggatavien pino kasvanut yhdessä paniikin kanssa. Nyt syvään hengitellen menemme kuitenkin viime vuoteen, joka oli kirjallisesti yksi elämäni surkeimmista. Syy ei suinkaan ollut itse kirjoissa, päinvastoin, vaan lukutahdissani. </i></b><br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Ehkäpä vuosi 2019 tuo mukanaan jotakin aivan uutta. Toki lukulistaltani löytyy myös vanhojen suosikeiden teoksia. Bloggaamista helpottaisi kauan kadoksissa ollut rennompi ote ja armollisuus itseään kohtaan tässä(kin) asiassa. Jokaisesta kirjasta ei tarvitse kirjoittaa yhtä "pitkästi". Arvostelun voi naputella myös tiivistetympään muotoon. </i></b><br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Mutta tässä viime vuoden parhaimmat lukuelämykset:</i></b><br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<a href="http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2018/12/simo-hiltunen-ihmisen-kuoressa.html"><b><i><span style="color: blue;">Simo Hiltunen; Ihmisen kuoressa</span></i></b></a><br />
<b><i><span style="color: blue;"><br /></span></i></b>
<b><i><span style="color: blue;"><br /></span></i></b>
<a href="http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2018/02/a-j-finn-nainen-ikkunassa.html"><b><i><span style="color: blue;">A. J. Finn; Nainen ikkunassa</span></i></b></a><br />
<b><i><span style="color: blue;"><br /></span></i></b>
<b><i><span style="color: blue;"><br /></span></i></b>
<a href="http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2018/02/ane-riel-pihka.html"><b><i><span style="color: blue;">Ane Riel; Pihka</span></i></b></a><br />
<b><i><span style="color: blue;"><br /></span></i></b>
<b><i><span style="color: blue;"><br /></span></i></b>
<a href="http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2018/03/gail-honeyman-eleanorille-kuuluu-ihan.html"><b><i><span style="color: blue;">Gail Honeyman; Eleanorille kuuluu ihan hyvää</span></i></b></a><br />
<b><i><span style="color: blue;"><br /></span></i></b>
<b><i><span style="color: blue;"><br /></span></i></b>
<a href="http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2018/04/arne-dahl-rajamaat.html"><b><i><span style="color: blue;">Arne Dahl; Rajamaat</span></i></b></a><br />
<b><i><span style="color: blue;"><br /></span></i></b>
<b><i><span style="color: blue;"><br /></span></i></b>
<a href="http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2018/09/kristina-ohlsson-sairaat-sielut.html"><b><i><span style="color: blue;">Kristina Ohlsson; Sairaat sielut</span></i></b></a><br />
<b><i><span style="color: blue;"><br /></span></i></b>
<b><i><span style="color: blue;"><br /></span></i></b>
<a href="http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2018/09/arttu-tuominen-leipuri.html"><b><i><span style="color: blue;">Arttu Tuominen; Leipuri</span></i></b></a><br />
<b><i><span style="color: blue;"><br /></span></i></b>
<b><i><span style="color: blue;"><br /></span></i></b>
<a href="http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2018/11/lars-kepler-lazarus.html"><b><i><span style="color: blue;">Lars Kepler; Lazarus</span></i></b></a><br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Erityismaininta vielä Tarita Ikoselle hänen jatkuvasti puhuttelevasta runoteoksestaan.</i></b><br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><span style="color: blue;"><br /></span></i></b>
<a href="http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2018/03/tarita-ikonen-kylmyyden-monologi.html"><b><i><span style="color: blue;">Tarita Ikonen; Kylmyyden monologi</span></i></b></a><br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhnHRuyEh0oalctsvHD0ji6EntHJmawl1UOHqtoz8lAZJ31CXHHpdznu1b8SfaWvkVNio7hU49YLdNZeEQCjMSxpcDqR1qRlvTcdLeWQM3Yz-na0MVdSS-VUJvgJ9kVPA4INg8UQG1hqIgz/s1600/Winter-Wonderland-2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="786" data-original-width="1600" height="196" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhnHRuyEh0oalctsvHD0ji6EntHJmawl1UOHqtoz8lAZJ31CXHHpdznu1b8SfaWvkVNio7hU49YLdNZeEQCjMSxpcDqR1qRlvTcdLeWQM3Yz-na0MVdSS-VUJvgJ9kVPA4INg8UQG1hqIgz/s400/Winter-Wonderland-2.jpg" width="400" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<b>Lumen lempeyttä ja arvoituksellista kauneutta vuoteen 2019!</b><br />
<br />
<br />
<i><br /></i>
<i>Annika</i><br />
<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com12tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-9525477688675758332018-12-07T19:15:00.001+02:002018-12-07T19:23:17.131+02:00Simo Hiltunen; Ihmisen kuoressa<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgsJWZYfyDUThVD5vvLmFMgoXCGHofUfYj-xukr5BVF-Sx2jdkNj9vaJrYhlx_m38pK44AFMr9eGoPH_3N8Xb_AoaAdofxHcwu_xvBsOMzvuM32sgR4wplBq4pmHjbdAGRwis2JcBz7U3E_/s1600/ihmisen+kuoressa.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1016" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgsJWZYfyDUThVD5vvLmFMgoXCGHofUfYj-xukr5BVF-Sx2jdkNj9vaJrYhlx_m38pK44AFMr9eGoPH_3N8Xb_AoaAdofxHcwu_xvBsOMzvuM32sgR4wplBq4pmHjbdAGRwis2JcBz7U3E_/s400/ihmisen+kuoressa.jpg" width="253" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">WSOY 2019, 421s.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<br />
<b><i><span style="font-size: large;">Me olemme syyllisiä. Kaikki. Kukin tavallamme.</span></i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Koko kirjavuoteni, kaikki omilla tavoillaan loistavat lukuelämykset, ovat kuljettaneet minua kohti. Ehkä en ollut valmis aikaisemmin, ehkä en tarpeeksi keskittynyt tai halukas luovuttamaan mieltäni näin kokonaisvaltaisesti kirjalle. <b><i>Ihmisen kuoressa </i></b>vei mukanaan vielä syvemmin kuin edeltäjänsä<b><i> <a href="http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2015/09/simo-hiltunen-lampaan-vaatteissa.html">Lampaan</a></i></b><a href="http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2015/09/simo-hiltunen-lampaan-vaatteissa.html"> <b style="font-style: italic;">vaatteissa</b></a>, jonka senkin valitsin aikanaan yhdeksi vuoden parhaimmista romaanesta. Kirjailija <b>Simo Hiltunen </b>on täällä taas, synkempänä, rujommin lukijansa ottaen.<br />
<br />
<br />
<b><i>Hän olisi halunnut veitsen, jotta olisi voinut viiltää itsensä takaisin, osaksi todellisuutta. Tiputella suonistaan pisaroita veteen ja katsella veren huntuja, jotka painuivat pohjaan ja anelivat itselleen aikaa, jota ne eivät koskaan saisi. Ne vain laimenisivat ja katoaisivat. Niin kuin ihmiselämäkin. Tämä turha.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Perhesurmia tutkinut rikostoimittaja Lauri Kivi on oppinut minuudesta, sinuudesta, ihmisyydestä jotakin perustavanlaatuista. Aiemmin väkivaltaisesti käyttäytynyt päähenkilömme osaa jo taltuttaa demoninsa ennen kuin ne syöksähtävät kirjaimellisesti kimppuun. Mutta miten <i>Minä</i> pysyy kasassa kun elämä runnoo takaisin pimeyteen? Isyys on Kivelle harjoittelemisen arvoinen asia varsinkin kun tytär Aava jo täysi ikäinen, täysverinen kansainvälisestikin menestynyt poptähti.<br />
<br />
Myös paremmin Oceanina tunnettu Aava kantaa nuoresta iästään huolimatta tyhjyyttä. Veren väristä syyllisyyttä. Hän joka muistuttaa niin kovin kolme vuotta sitten kadonnutta artistia Amandaa. Vaikka poliisi kirjasi aikoinaan Amandan katoamisen itsemurhaksi, ei sureva äiti saa rauhaa. Nyt hän pyytää Kiveltä apua, jotta tyttären kohtalo saisi viimein päätepisteen.<br />
<br />
<br />
<b><i>Pimeä talo, sen varjot ja ahtaat käytävät ahdistivat. Oli kuin olisi kopeloinut kuilujaan; omia mielihalujaan ja pelkojaan. Koko ajan kammoksuen löytävänsä jotain, mitä ei kyennyt hallitsemaan. Jotain alkukantaista ja rujoa. Jotain, mikä syöksyisi kesyttämättä päälle pimeyden laitamilla.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>Ihmisen kuoressa</i></b> riisuu lukijansa alastomaksi. Mikään ei ole yksiselitteistä, syy ja seuraus kulkevat tiiviisti käsikädessä muovaten henkilöistä... inhimillisiä. Ihmisiä. Heitä on satutettu, he tulevat satuttamaan. Oikean ja väärän rajat hiipuvat tarinan edetessä varmaotteisella tyylillä. Sanoilla leikittelevä kirjailija ei kuitenkaan unohda toivoa, huumorista puhumattakaan<br />
<br />
<br />
<b><i>- Pokka kiroilee paljon.</i></b><br />
<b><i>- Vitut kiroilen. En muuten kiroile saatana. Perkele.</i></b><br />
<b><i>- Pokka menee nyt itseensä.</i></b><br />
<b><i>- Pokka menee nyt helvetin vittuun täältä, uutispäällikkö raivosi ja oli sanansa mittainen mies.</i></b><br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
Heittämällä vuoden paras kirja, jota aloin kaivata heti kansien sulkeuduttua.<br />
<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-74006069615058729392018-11-26T18:41:00.000+02:002018-11-26T18:45:09.878+02:00H. P. Lovecraft; Alkemisti ja muita kertomuksia<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgikAU5FFpBHFXH3fwaM_u_nb-s69JOqB6M0IaT9QTyHGqKbX_xfCHR8cSbTIgePnOYzGJVMkud0ChiR4EWf1gQFXO3P-cgdwXNo3HwdfsYwu9ghFOi9Pabj1IdJ1_RWgJ85lTvmT08nQBY/s1600/alkemisti.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="750" data-original-width="465" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgikAU5FFpBHFXH3fwaM_u_nb-s69JOqB6M0IaT9QTyHGqKbX_xfCHR8cSbTIgePnOYzGJVMkud0ChiR4EWf1gQFXO3P-cgdwXNo3HwdfsYwu9ghFOi9Pabj1IdJ1_RWgJ85lTvmT08nQBY/s400/alkemisti.jpg" width="247" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Suom. Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä, Jalava 1994, 178s.</td></tr>
</tbody></table>
<span id="goog_994011328"></span><span id="goog_994011329"></span><br />
<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Ulkona oli hyvin pimeää, mutta kaupungin valothan paloivat aina, joten odotin näkeväni ne sateen ja tuulen lomasta. Mutta kun katsoin tuosta kaikkein korkeimmasta päätyikkunasta samalla kun kynttilät lepattivat ja hulluksi tullut viola ulvoi kilpaa yötuulen kanssa, en nähnyt alhaalla kaupunkia enkä tutuilta kaduilta loistavia ystävällisiä valoja, vaan edessäni avautui pelkkä ääretön musta avaruus; aavistamaton avaruus, joka oli täynnä liikettä ja musiikkia eikä muistuttanut mitään tästä maailmasta.</i></b><br />
<b><i><br /></i></b>
<b>Erich Zannin musiikki</b><br />
<br />
<br />
<br />
<b>H. P. Lovecraft</b> on niin legendaarinen nimi kauhuklassikoiden joukossa, että on suorastaan häpeällistä tunnustaa löytäneensä kirjailija vasta "tässä iässä". Sain poikaystävältäni pari novellikokoelmaa lainaan, ja aloitin teoksesta nimeltä <b><i>Alkemisti ja muita kertomuksia</i></b>. Minä, novellikammoinen huomasin suorastaan ahmivani kirjaa pitkälle yöhön sillä seurauksella, etten uskaltanut sammuttaa lukuvaloa. Vaikka itse teksti ei ole rakenteellisesti helpoimmasta päästä, rivivälit lähes olemattomat ja tunnelma raskaampi kuin hautajaisissa, löysivät nämä tarinat tiensä ihoni alle.<br />
<br />
Takakannessa kerrotaan <i>Erich Zannin musiikin</i> olleen kirjailijan oma henkilökohtainen suosikki. Voisin yhtyä tähän. Jokaisessa novellissa on oma kertomuksensa, mutta yhtymäkohtia löytää helposti. Ryhdyin suorastaan etsimään niitä, samoin kuin erilaisia piilomerkityksiä kauhujen takaa. Liian analysoiva lukutyyli kuitenkin latisti tunnelmaa, joten unohdin sen pian, ja antauduin yksinkertaisesti tarinoiden vietäväksi.<br />
<br />
<br />
<b><i>Imu tuli taivaalta. Tietty piste tähtien joukossa kutsui häntä Vesikäärmeen ja Argolaivan välissä, ja hän tiesi sen vetäneen häntä puoleensa siitä lähtien kun hän oli herännyt hieman auringonnousun jälkeen. Aamulla se oli ollut jalkojen alla ja tällä hetkellä eteläsuunnassa, mutta se siirtyi hitaasti länteen päin. Mikä oli tämän uuden arvoituksen merkitys? Oliko hän tulossa hulluksi?</i></b><br />
<b><i><br /></i></b>
<b>Unet noitatalossa</b><br />
<br />
<br />
<br />
Jokaisessa novellissa on tutkivan mielenlaadun omaava päähenkilö, joka ei malta pysyä erossa aina vain vaarallisemmiksi käyvistä mysteereistä. Varsinaisesti teoksista puuttuu hyvä ja paha. On olemassa voimia, jotka valtaavat ihmismielen omiin käyttötarkoituksiinsa. Tässä suhteessa ihminen on voimaton, joskin hän suhtautuu yliluonnolliseen kauhunsekaisella uteliaisuudella. Mutta ylimielisyys ja leikittely pahuuden kanssa ovat kohtalokkaita. Vaikka henki ei menisi, menee mielenterveys.<br />
<br />
Voisin kuvitella ihmisvihaajana tunnetun Lovecraftin olleen hyvin yksin pelkojensa kanssa. Hän kärsi valveunista tai unihalvauksista, millä nimellä niitä haluaakaan nimittää, ja aiheet tarinoihin kumpuavat osittain noista psykoottisista näyistä. Kaltaiselleni avaruuskammoiselle ihmiselle kaikki kosminen kauhu on jäätävää luettavaa, joskin olen <b><i>Alkemistin</i></b> myötä nipsaissut vain murto-osan kirjailijan laajasta tuotannusta. Cthulthu-tarinoita on enemmänkin tiedossa seuraavana odottavassa kirjassa, johon tartun heti kun saan arvostelukappaleryysistä vähän rauhoittumaan.<br />
<br />
<br />
Todelliset genrefanit ovat varmasti nämä lukeet aikapäiviä sitten, mutta muutoin voisin suositella kirjoja vahvoista tunnelmista pitäville lukijoille. Tarinassa ei välttämättä tapahdu juuri mitään, ja silti se nostaa vainoharhat pintaan. Aika mahtavaa.<br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>Kuolema on armelias, sillä siitä ei ole paluuta, mutta sille, joka on palannut pimeyden alimmista kammioista riutuneena ja viisastuneena, ei suoda enää rauhaa.</i></b><br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b>HYPNOS</b><br />
<br />
<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-45478077144603659842018-11-21T11:40:00.002+02:002018-11-21T11:40:48.531+02:00Sisko Savonlahti; Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEietC0P9jj7jZryZQjMQi5GwWf6XM2oW5BwV94qkNtPMNhjtAd48hszGXHzw-wJxwErtD-96tyJWkGaXqRMLVHXb9COkTBBd4a7GkwFDZS8EUg4Qo4bZr_a-QgoduDZzoBK2Z337J7GbksP/s1600/ehka_tana_kesana_kaikki_muuttuu11412.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1014" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEietC0P9jj7jZryZQjMQi5GwWf6XM2oW5BwV94qkNtPMNhjtAd48hszGXHzw-wJxwErtD-96tyJWkGaXqRMLVHXb9COkTBBd4a7GkwFDZS8EUg4Qo4bZr_a-QgoduDZzoBK2Z337J7GbksP/s400/ehka_tana_kesana_kaikki_muuttuu11412.jpg" width="252" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Gummerus 2018, 304s.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>Mitä minä oikein haluan?</i></b><br />
<br />
<br />
Arvostelukappaleita aikoinaan pyytäessäni pysähdyin hetkeksi esikoiskirjailija <b>Sisko Savonlahden </b>kohdalle, mutta jäin epäröimään olisiko tämä ihan minun juttuni. Onneksi kirja tuli vastaan kirjastossa. <b><i>Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu</i></b> on täyden kympin teos. Savonlahti kirjoittaa omalla uniikilla tyylillään enemmänkin toteavasti, kuin hurjan hurjasti tunteilla pelaten. Arki kajal-siveltimineen ja sipseineen tuntui vähintäänkin helposti samaistuttavalta. Ja kun vielä itsekin olen samanlaisessa työttömyyden lamaannuttavassa tilassa, jossa <i>pitäisi sitä </i>ja <i>pitäisi tätä </i>mutta kun ei vain jaksa, ihastuin pinkkiin teokseen täysillä.<br />
<br />
Kirja on raadollinen, kirja on hauska, kirja on tosi.<br />
<br />
<br />
Päähenkilömme, nuori helsinkiläinen toimittaja seurailee, kuinka elämä huitelee ohitse. Erosta hänen, ja poikaystävän välillä on jo monta kuukautta, mutta yli ei pääse, kipu ei helpota, aika ei paranna. Sillä vaikka nämä kaksi ehtivät viettää yhdessä vain lyhyen ajan, poikaystävä pääsi liian lähelle.<br />
<br />
<br />
<b><i>Yhteisiä öitä tuli lisää. Niinä harvoina kertoina, kun nukuimme erillämme, katsoimme iltaisin tahoillamme taivasta ja lähettelimme iltaisin siitä toisillemme valokuvia. Taivas oli vaaleansininen tai vaaleanpunainen tai yhdistelmä pastellisävyjä. Söin harvoin sipsejä.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Ja ilman sen kummempia selityksiä mies lähtee, nainen jää. Toimittajan töitä on harvakseltaan, vielä harvemmin tulee lähetettyä työhakemuksia. Ennemmin hän makoilee kalliin vuokra-asuntonsa parvekkeella, kuuntelee Linnanmäeltä kantautuvia ääniä, haaveilee. Mutta mistä? Sipsiriippuvuus alkaa lähennellä äärirajoja, ajatukset terveellisemmästä elämästä lipuvat yhä kauemmaksi. Puhelin olisi täynnä Tinder-miehiä, mutta yksikään heistä ei vedä vertoja entiselle poikaystävälle.<br />
<br />
<br />
<b><i>"Usko pois", Teemu jatkoi. "Meidän ongelmamme on se, että me ajattelemme kaiken aikaa miehiä - menneitä, nykyisiä ja tulevia. Ja sitten jauhamme heistä ja ylianalysoimme heitä."</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Onneksi naisella on ystävät, huolehtivat sukulaiset, erityisen ihastuttava mummi. Heidän myötä melankoliakin helpottaa hitusen. Vielä ei ehkä jaksa, mutta pian. Kaikki voi muuttua tai olla muuttumatta. Jokainen päivä on kuitenkin täynnä elämää itseään.<br />
<br />
<br />
<b><i>Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu</i></b> kuvaa ihastuttavalla tavalla niin päähenkilön mielenliikkeitä, kuin Helsinkiäkin. Se on äärettömän ajankohtainen, hauskan surullinen tarina, joka pitää lukijaansa hienoista välimatkaa. Aivan kaikkia kortteja ei näytetä, mikä lisää kutkuttavasti jännitteitä. Taas yksi kirjailija, jota jään jatkossa ehdottomasti seuraamaan.<br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>"Ei sitä lasta taideta ihan noin vain hankkia", huusin vaarilleni.</i></b><br />
<b><i>"Tuolla on kuule mukavia miehiä koko Suomi täynnä", hän vastasi.</i></b><br />
<b><i>Pyörittelin silmiäni mutta kukaan ei nähnyt sitä. Katsoin puhelintani. Olin saanut viestin Tinderissä.</i></b><br />
<b><i>"Haluutko munaa?" siinä luki.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-74382202821880758992018-11-19T15:26:00.003+02:002018-11-19T15:41:37.278+02:00Antti Tuomainen; Pikku siperia<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZsHGept3-H9EmPJtYjEMB2Bv7dX2elSMiDIi7kNFp4d4orphfsiRl450rUz_RQL6wnjJAhEkqrhrp7XeZ6B_5lQziEY9p2IkfwHUxYwpp5x13hcx1txJDK-wmWrJ9wqQSzQfcDZmBFyW9/s1600/siperia_kansi-600x872.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="872" data-original-width="600" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZsHGept3-H9EmPJtYjEMB2Bv7dX2elSMiDIi7kNFp4d4orphfsiRl450rUz_RQL6wnjJAhEkqrhrp7XeZ6B_5lQziEY9p2IkfwHUxYwpp5x13hcx1txJDK-wmWrJ9wqQSzQfcDZmBFyW9/s400/siperia_kansi-600x872.jpg" width="275" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Like 2018, 295s.</td></tr>
</tbody></table>
<span id="goog_1300521307"></span><span id="goog_1300521308"></span><br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>Muistan iloisen kevätiltapäivän, kun pakkasimme pakettiauton ja lähdimme Helsingistä kohti Hurmevaaraa. Me sanoimme toisillemme, että tästä alkaa jälleen yksi yhteinen seikkailu. Me emme sanoneet toisillemme, että otetaanpa sohva ja lamppu ja kirjat ja pöytä ja ajetaanpa suoraan Helvettiin.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Mutta näinpä siinä kuitenkin käy, kun pastori Joel Huhta muuttaa vaimonsa Kristan kanssa Hurmevaaraan. Pienellä paikkakunnalla paistaa harvoin aurinko, mutta sitäkin enemmän<i> pikku siperiaa </i>riepottelee armoton pakkanen. Jo prologi tempaisee kyytiin sellaisella vauhdilla, että huulilla maistuu koskenkorva ja turvallinen kotisohvakin on lähteä lentoon... Mutta sitten jysähtää. Miten suurella mahdollisuudella meteoriitti ylipäätään putoaa juuri Hurmevaaraan, juuri kuskin paikalle?<br />
<br />
Toisaalla uskonsa kanssa kamppaileva Joel joutuu kotioloissa kurimuksista pahimpaan; aina rakastava ja hellä vaimo on selkeästi käynyt vieraissa. Mustasukkaisuus. Siinä vasta tuhoava voima.<br />
<br />
<br />
<b><i>Mustasukkaisuus syövyttää minua. Se etenee kuin ruoste, puhkoo ja lävistää. Kun tuska yltyy suurimmilleen, minusta tuntuu että ainoa tapa selvitä on näytellä itseäni, asettua sivuun siitä mitä minussa tapahtuu. Tuntuu, että muuten hajoan kappaleiksi tai luhistun sisäänpäin.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Ja vain selvitäkseen jotenkuten epätietoisuuden leimaamasta järkytyksestä pappimme päättää ryhtyä vartioimaan sotilasmuseossa säilytettävää meteoriittiä. Kuohukoot paikkakuntalaiset kuinka, yövuorot ovat hänen. Jos Joel ei muuhun kykene, niin ainakin hän suojelee miljoonan euron hintaista kivenmurikkaa vaikka omalla hengellään!<br />
<br />
Tällaisia tilanteita onkin luvassa lukuisia. Periaatteessa jokainen pienen kyläpahasen asukas voisi olla syyllinen. Koska meteoriitti lähtee pian tarkempiin tutkimuksiin, alkaa aika käymään vähiin. Yön pimeimpina tunteina ikkunat hajoilevat, sirpaleet rouskuvat kengän alla, nyt jos koskaan on aika toimia.<br />
<br />
<br />
<br />
Kyllähän te tiedätte <b><a href="http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2017/10/antti-tuomainen-palm-beach-finland.html">Antti Tuomaisen</a></b> kuuluvan lempikirjailijoideni kärkikaartiin.<b><i> Pikku siperia</i></b> on jäätävällä huumorilla varustettu seikkailunomainen tarina, joka herättää ihanan vainoharhaisuuden tunteen. Pidin erityisesti siitä, kuinka alku ja loppu nivoutuivat yhteen. Ympyrä ikään kuin sulkeutui ja viimeisen sivun jälkeen en osannut muuta kuin hymyillä. Toistan ehkä itseäni, mutta Tuomainen kypsyy kirja kirjalta siihen tahtiin, että häneltä voimme odottaa vain kultaa. Tai meteoriitteja.<br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>Yrittää voi, ajattelen.</i></b><br />
<b><i>Raja on vedettävä johonkin.</i></b><br />
<b><i>Se kulkee tässä, minussa.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
***<br />
<br />
<br />
<br />
Kirjasta ovat bloganneet ainakin <a href="http://kirsinbookclub.com/kirjat/antti-tuomainen-pikku-siperia-vauhtia-ja-vaarallisia-tilanteita/">Kirsin book club</a>, <a href="http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2018/10/antti-tuomainen-pikku-siperia.html">Kirsin kirjanurkka</a>, <a href="https://kirjaviekoon.blogspot.com/2018/10/antti-tuomainen-pikku-siperia.html">Kirja vieköön</a> ja <a href="https://tuijata.com/2018/10/04/antti-tuomainen-pikku-siperia/">Tuijata</a>.<br />
<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-30723191069491964902018-11-13T13:08:00.001+02:002018-11-13T18:55:38.213+02:00Daniel Cole; Marionetti<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhoUtbp3VD7eFsuQAd9-MhKoda9rnH9TG4w9rkwewuSpz67Pu9E5lNsM3MkwmLauN2PuDBOkmEf4OiyYg1MXgsFqP7GKY3BhTXlJB4fObQ_KRSeSurNFzaa3iFFfd3ige1VFvsB0cL70vfS/s1600/marionetti05886.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1084" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhoUtbp3VD7eFsuQAd9-MhKoda9rnH9TG4w9rkwewuSpz67Pu9E5lNsM3MkwmLauN2PuDBOkmEf4OiyYg1MXgsFqP7GKY3BhTXlJB4fObQ_KRSeSurNFzaa3iFFfd3ige1VFvsB0cL70vfS/s400/marionetti05886.jpg" width="270" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Hangman 2018, suom. Jaakko Kankaanpää ja Gummerus 2018,431s. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>"Mitä luulet - tappoiko nämä tämänkertaiset se sama tyyppi, joka vetelee naruista. Se niin sanottu </i>Azazel<i>?" Baxter kysyi.</i></b><br />
<b><i>"En minä tiedä."</i></b><br />
<b><i>"Voi jumalauta. Mitä täällä oikein tapahtuu?"</i></b><br />
<b><i>Rouche hymähti apeana ja ojensi kätensä kuistin katon alta yltyvään lumimyrskyyn.</i></b><br />
<b><i>"... Taivas putoaa."</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
On SYÖTTEJÄ. On NUKKEJA. Nämä sanat viilletty syvälle uhrien rintakehään. Mutta kuka lopulta on uhri? Millainen voima saa ihmisen esimerkiksi ompelemaan itsensä ruumiiseen ja ajamaan päin poliisilaitoksen seinää?<br />
<br />
Ensin löydetään Brooklyn Bridgen kaapeleissa roikkuva <i>syötti,</i> seuraavaksi tapahtuu lontoolaisessa vankilassa, jossa itsemurhan tekee <i>nukke</i>. Maailmanlaajuisesta ilmiöstäkö tässä on kyse?<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Niukat tiedot, joita paikalle päässeiden poliisien oli ollut pakko antaa avoimella kanavalla, kuulostivat hyytäviltä:</i></b><br />
<b><i>"... ruumiita joka puolella..."</i></b><br />
<b><i>"... ripustettu seinille..."</i></b><br />
<b><i>"... kaikki kuolleita..."</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Jos <b><i><a href="http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2017/05/daniel-cole-rasynukke.html">Räsynukke </a></i></b>antoikin viitettä brittikirjailija <b>Daniel Colen</b> kyvyistä säikytellä lukijansa järjiltään, vastaa <b><i>Marionetti</i></b> tähän viiltävällä vimmalla. Jälleen leikitellään jännityksen ja kauhun rajamailla; mennään syvimpään pimeyteen, jossa lepattavat uhkaavasti mustat siivet. Jossa ihmiset muuttuvat tahdottomiksi leluiksi.<br />
<br />
Muistamme tietysti räväkän Emily Baxterin edellisestä teoksesta. Nyt FBI- ja CIA-agentit pyytävät hänen apuaan New Yorkista käsin. Juuri Baxter onnistui nappaamaan <b><i>Räsynuken</i></b> "valmistajan", juuri hän voisi auttaa kopiomurhalta vaikuttavassa rikoksessa. Mutta niin Baxter, kuin hänen parinsa Rouche ja Curtis saavat pian huomata kyseessä olevan paljon suuremman ilmiön. Päähenkilömme itsekään eivät ole siloposkisen puhtoisia, vaan jokainen pihtailee salaisuuksiaan lisäten vain toinen toistensa vainoharhoja.<br />
<br />
<br />
Sairaan nukkemestarin jäljillä liikkuessa huomaa toisinaan pidättävänsä henkeä. <b><i>Marionetti </i></b>ei ole perinteinen jännäri, vaikka aineksia toki siihenkin suuntaan löytyy. Tämä teos kaivautuu psykologisesti lukijan alitajuisiin pelkoihin jättäen valtavan nälän tunteen. Vaikka loppuratkaisu tuntui aavistuksen verran venytetyltä, en voi muuta kuin anoa lisää Colea kiitos ja pian!<br />
<br />
<br />
<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i>"Joskus se, mikä melkein tappaa meidät, koituukin meille pelastukseksi."</i></b><br />
<br />
<br />
***<br />
<br />
<br />
Kirjan lukenut ainakin <a href="https://luetutnet.wordpress.com/2018/10/28/daniel-cole-marionetti/">Luetut.net.</a><br />
<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-21755945057839118952018-11-05T20:27:00.000+02:002018-11-05T20:37:24.079+02:00Lars Kepler; Lazarus<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi5twT24z7PG6lt62MpjRhpWkGTcyQjyH8gfIgrFb_X8Dj9a31D2eN23iqUYQ2KIpn-QYYaUksuuvQP0y9B0c7mTaxO2QDnk3yzWLg1diY5uF8JLWSBt11xbNoH-TFdNMVWeiH_wiRLN_2r/s1600/lazarus.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1081" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi5twT24z7PG6lt62MpjRhpWkGTcyQjyH8gfIgrFb_X8Dj9a31D2eN23iqUYQ2KIpn-QYYaUksuuvQP0y9B0c7mTaxO2QDnk3yzWLg1diY5uF8JLWSBt11xbNoH-TFdNMVWeiH_wiRLN_2r/s400/lazarus.jpg" width="270" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Lazarus 2018, suom. Kari Koski ja Maija Kauhanen 2018, 551s.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<br />
<b><i><span style="font-size: large;">Jokaisen ihmisen kestokyvyllä on rajansa.</span></i></b><br />
<br />
<br />
Voi huokaus. Voi rakkaus. Sillä sitä <b>Lars Keplerin,</b> ruotsalaisen kirjailijaparin teokset ovat. Niiden kyytiin voi vain heittäytyä. Antaa hurjana tempoilevan, lähes raivokkaasti etenevän tarinan viedä. Voi kyllä, olen jälleen kerran myyty.<b><i> Lazarus </i></b>edustaa ehdottomasti lajinsa parhaimmistoa.<br />
<br />
Pelkojaan ei voi loputtomiin paeta kukaan, ei varsinkaan, jos jahtaajana on itse paholainen. Tai ainakin häntä muistuttava ihmishahmo; Jurek. Juuri Jurekin takia Joonan oli aikoinaan tehtävä rajut ratkaisunsa perheensä suojelemiseksi, juuri hänen takiaan sankaripoliisimme on kehittänyt monimutkaisen pakosuunnitelman tyttärensä Lumin turvallisuuden varmistamiseksi. Mutta Jurekhan on kuollut.Saga ampui hänet. Vai voiko erittäin mustan sielun omaava henkilö nousta kuolleista?<br />
<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i>- Joona, hän sanoo vakavasti. - Tiedän että uskot olevasi vahingollista seuraa, että saatat vaaraan kaikki joista välität.</i></b><br />
<b><i>- Enpä, Joona kuiskaa.</i></b><br />
<b><i>- Sinulla on ollut pitkään niin vaikeaa, mutta ei ole kirjoitettu tähtiin, että aina pitäisi olla sellaista.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Tarina alkaa perinteisissä merkeissä; Oslosta löydetään kuoliaaksi murjottu mies. Mistään tavallisesta juoppotappelusta ei kuitenkaan ole kyse, sillä miehen pakastearkku pursuilee erilaisia ruumiinosia. Kaikki irrotettuina eri uhreilta. Samalla hautarauhaa rikotaan kovemmalla kädellä. Joonan edesmenneen vaimon pään ylöskaivaminen vihjaa miehelle, että hänen kuvittelemansa tasainen elämä on vain silmänlumetta. Harhaa. Kaikki on suurta valhetta ja petosta eikä paluuta turvallisuuteen enää ole. Joonan on paettava, vaikka hänen työtoverinsa suhtautuvatkin alkuun epäillen "lazarusilmiöön".<br />
<br />
Mutta kun ruumisarkuista löydetään elävinä pidettyjä, toiset pitkäänkin sinnitelleitä uhreja, herää myöskin Saga.<br />
<br />
<br />
<b><i>Toki se on vaarallista, mutta Sagalla ei ole vaihtoehtoja.</i></b><br />
<b><i>Hän onnistui viime kerralla ja aikoo onnistua nytkin.</i></b><br />
<b><i>Hän aikoo pysyä totuudessa.</i></b><br />
<b><i>Antaa pimeyden pimeyttä vastaan.</i></b><br />
<b><i>Hän katsoo itseään hissin peilistä. Kasvot ovat mustelmilla ja näyttävät vierailta. Silmät ovat tummat ja kiiluvat.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Kuten aiemmin mainitsin, Kepleriin ei tarvitse ikinä pettyä. <b><i>Lazarus</i></b> näyttää peloista pahimman; se ei ole oma kuolemasi, se on rakkaimpiesi lähtö mitä hirvittävimmällä tavalla. Vaikka teos on toisaalta vauhdikas ja mukaansatempaava, sen ydinajatus puhuttelee kaiken shokeeraavuuden keskellä; huolenpito läheisistä. Vaikka se maksaisi mitä. Vaikka se maksaisi oman hengen. Ja silti. Voittaako pahuus kuitenkin?<br />
<br />
<br />
Pimeä, synkeä syksy vaatii vastapainoksi itsensä hemmottelua; sellaista voisi olla vaikkapa <b><i>Lazaruksen </i></b>lukeminen.<br />
<br />
<br />
<br />
<b><i>- Minä nyt vain tarkoitan, ettei elämä ole pelkkää selviytymistä vaan myös elämistä, Lumi sanoo.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-36224244928666985542018-10-26T12:46:00.002+03:002018-10-26T12:51:27.919+03:00Leïla Slimani; Kehtolaulu<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgHDBimNe0U69BkFvF2ml5pOqKKlT1fIdOaoMkuFQUhEcmjwjA6Gju2KVPW33CSJ518pvD4tZeZfte2Hb2SvyitYdp7SqmkI4aFOzF6Tax1IQZja2dy8sp1j6HPGmGGDrXUjTl328Y59d9z/s1600/kehtolaulu.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1061" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgHDBimNe0U69BkFvF2ml5pOqKKlT1fIdOaoMkuFQUhEcmjwjA6Gju2KVPW33CSJ518pvD4tZeZfte2Hb2SvyitYdp7SqmkI4aFOzF6Tax1IQZja2dy8sp1j6HPGmGGDrXUjTl328Y59d9z/s400/kehtolaulu.jpg" width="265" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Chanson douce 2016, suom. Lotta Toivanen ja WSOY, 237s.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<br />
<b><i>Louise on sotilas. Hän etenee hinnalla millä hyvänsä, niin kuin elukka, niin kuin koira, jolta ilkeät lapset ovat murskanneet tassut.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Teoksen takakannessa romaanin juonen kerrotaan kääntyvän <i>kehtolaulusta sielunmessuksi</i>. Kauniin karusti sanottu. Ja sellainen kirja onkin, hellästi tyytyväisyyteen keinuttava, niin rauhalliseen tahtiin, ettei rinnalla vaanivaa kauhua edes huomaa. Ovelasti se kietoutuu ympärille tehden itsestään melkein näkymättömän. Ja koska loppuratkaisu paljastuu jo ensi sivuilla, voin minäkin kertoa etteivät Massén perheen lapset tule selviytymään...<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Sekavat, iralliset kuvat valtaavat hänen mielensä, näyt vilistävät yhä vinhempaa vauhtia, yhdistäen muistot ja surut, kasvot ja rauenneet haaveet. Muovinhaju sairaalan pihalla, jossa häntä kävelytettiin. Stéphanien nauru, joka oli kirkasta ja silti tukahdettua, kuin hyeenan naurua. Unhoon painuneiden lasten kasvot, sormenpäillä silitettyjen hiusten pehmeys.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
Lasten saaminen on ihana asia, totta kai, ja yhden lapsen kanssa pärjääkin kohtalaisen mainiosti. Mutta kun Myriam tulee jälleen raskaaksi, naisella alkavat seinät kaatuilla päälle. Hyvin tuttu tunne meille perheenäideille. Elämä on pelkkää lastenhoitoa, kodin siistimistä, oman hyvinvoinnin laiminlyömistä.<br />
<br />
Kun Myriam saa tarpeekseen, ja haluaa palata takaisin työelämään, itse tästä suurta syyllisyyttä kantaen, päättää perhe palkata lastenhoitajan. Louise vaikuttaa kaikin puolin nappivalinnalta; hän tulee loistavasti toimeen lasten kanssa, hän laittaa ruoan, eikä Massén kodissa ole ikinä aiemmin ollut näin siistiä. Suorastaan harmonista.<br />
<br />
Kenenkään huomaamatta aina syrjään jäänyt Louise kantaa omaa pimeyttään, päästäen pedon toisinaan vapaaksi. Ja yksikin kerta on liikaa...<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>Yksinäisyys löi vasten kasvoja iltahämärissä, niinä hetkinä jolloin pimeys laskeutui ja taloista kantautui yhdessä elävien ihmisten ääniä. Valo väheni ja äänet saapuivat: naurut ja huohotukset, myös pitkästymisen huokaukset.</i></b><br />
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Ranskalais-marokkolaisen kirjailijan <b>Leïla Slimanin</b> supersuositusta <b><i>Kehtolaulusta </i></b>on kirjoitettu eri blogeissa jo paljon. Minulla ei oikeastaan ole muuta lisättävää tähän, kuin että liityyn romaanin ylistäjien pariin. Slimanin tyyli on pelkistettyä, se nojaa hyvällä tavalla lukijan oman mielikuvituksen varaan. Mikä lopulta koitui Louisen murtumispisteeksi? Mikä naisen oli näin pahasti traumatisoinut? Miten Massét tulevan ikinä tragediasta selviytymään? Vaaniva, tarkka ja pelottava <b><i>Kehtolaulu </i></b>jää soimaan pitkäksi aikaa päähän...</div>
<br />
<br />
<br />
<b><i>Olemme onnellisia vasta sitten kun emme enää tarvitse toisiamme, hän ajattelee. Sitten kun voimme elää omaa elämäämme, joka ei kuulu muille. Sitten olemme vapaita.</i></b><br />
<br />
<br />
<br />
***<br />
<br />
Teoksen ovat lukeneet ainakin <a href="https://kirjaluotsi.fi/leila-slimani-kehtolaulu/">Kirjaluotsi</a>, <a href="http://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2018/09/leila-slimani-kehtolaulu.html">Kulttuuri kukoistaa</a>, <a href="http://kirjasahkokayra.blogspot.com/2018/08/leila-slimani-kehtolaulu.html">Kirjasähkökäyrä</a> ja <a href="http://kirjahyllyssablogi.blogspot.com/2018/09/leila-slimani-kehtolaulu.html">Kirja hyllyssä.</a><br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5394870930023087390.post-60912476525977681382018-10-22T16:21:00.001+03:002018-10-22T16:21:18.976+03:00Samuel Bjørk; Poika pimeästä<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjuQ5wCi5tNJYWNVIDj0VBmQ7iC6g6RZ3algfV0vwnfNr0c9rOir4BbkdAMnSDEpv0ZZ8SsuW5IwVZ_CYsgqnhfWID6HIqHu5Vm14S0rLgJc_jsw9_9n4W_hyvqp_AitM0sjWqM2tHu-d4E/s1600/poikapime%25C3%25A4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1093" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjuQ5wCi5tNJYWNVIDj0VBmQ7iC6g6RZ3algfV0vwnfNr0c9rOir4BbkdAMnSDEpv0ZZ8SsuW5IwVZ_CYsgqnhfWID6HIqHu5Vm14S0rLgJc_jsw9_9n4W_hyvqp_AitM0sjWqM2tHu-d4E/s400/poikapime%25C3%25A4.jpg" width="272" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Gutten som elsket rådyr 2018, suom. Päivi Kivelä ja Otava 2018, 363s.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<b><i>Tämä pimeys.</i></b><br />
<b><i>Tämä hirvittävä pahuus.</i></b><br />
<b><i>Hän ei jaksanut enää.</i></b><br />
<br />
<br />
Norjalainen kirjailija <b>Samuel Bjørk </b>kiihdyttää kierroksia kolmannella teoksellaan siinä määrin, että mahtipontisuuden rajat paukkuvat. Hiuksen hienosti hän välttää sortumasta liialliseen sekavuuteen, ja niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, juonen päät sidotaan lopulta siistiksi, tai oikeastaan aika rumaksi paketiksi. Vastaus mysteeriin leijuu kiusoitellen niin tutkijoiden, kuin lukijankin silmien edessä, mutta aina kun siitä on saamaisillaan kiinni, vetäistään se kiireesti takaisin piiloon. Pieniä vihjeitä voi toki seurata, ja silti uskaltaisin väittää loppuratkaisun pysyvän arvoituksena viimeisille sivuille saakka.<br />
<br />
Unohdetaan jäätävällä älyllä siunatun kirjailijan kaksi aiempaa, huomattavasti brutaalimpaa teosta. <b><i>Poika pimeästä </i></b>on selkeästi kunnianhimoisempi ja perinteisempi arvoitusdekkari, joka kiusaa psyykettä vielä pitkään viimeisen sivun jälkeen. Karmeinta pahuus lienee silloin, kun se näyttäytyy pakkomielteenä.<br />
<br />
<br />
<br />
<b>Look what I can do!</b><br />
<b><i>Ehkä hän erehtyi. Ehkä juttu ei liittynyt mitenkään Bambiin, miksi liittyisikään. Muita yhteyksiä saattoi olla miljoona.</i></b><br />
<b>Näettekö minut?</b><br />
<b>Nauran teille päin kasvoja.</b><br />
<b><i>Näettekö mitä voin tehdä?</i></b><br />
<b><i>Ettekä te pysty pysäyttämään minua.</i></b><br />
<b>Look what I can do!</b><br />
<br />
<br />
<br />
Taas on saatu Oslo polvilleen sarjamurhaajan muodossa. Ensimmäinen uhreista, kaunis balettiasuinen nuori nainen, löydetään syrjäisestä tunturijärvestä. Tossujen likaisuuden mukaan nainen näyttää kävelleen paikalle itse, ilman minkäänlaisia jälkiä vastustuksesta. Ainoa johtolanka tässä vaiheessa rikostutkija Holger Munchilla ja Mia Krügerilla on paikalle jätetty kamera. Repaleinen sivu lastenkirjasta.<br />
<br />
<div>
Seuraavan uhrin löytyessä taustalla soi katkeamatta yksi ainoa kappale, kolmannella kerralla paikalla käryää nukkekoti... Viitteitä lapsuuteen ja viattomuuteen, umpimähkäisiltä tuntuvia vihjeitä, aina samalla tavalla sydämeen piikitettyjä surmattuja. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Entä miten tähän juoneltaan riipivään tarinaan liittyy poikalapsi kauriinsarvet päässään?</div>
<div>
<br /><b><br /></b>
<b><i>Poika Pimeästä </i></b>on loistokas osoitus kirjallisuuden mahdista ihmismieleen. En kyennyt jättämään teosta hetkeksikään rauhaan, taikka sitten toisin päin, ennen kuin sain tarinan päätökseen. Lukuflow, juuri sinua olen kaivnnut.<br />
<br />
<b>Samuel Bjørkilta</b> voimme odottaa jatkossa ihan mitä tahansa!<br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i>"Olen pahoillani kun menen suoraan asiaan, mutta meillä on paljon tehtävää", Mia sanoi. "Millainen diagnoosi Vivianilla oli?"</i></b><br />
<b><i>"Diagnoosi, sairaus, normaalius, mikä oikeastaan on mitäkin?" Ritter sanoi ja nojautui taaksepäin. "Olemme kaikki ennen kaikkea ihmisiä. Toisilla on vähän enemmän käsimatkatavaraa kuin toisilla, mutta täytyykö ihmiset lokeroida sen takia?"</i></b><br />
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b>
<b><i><br /></i></b></div>
Annika http://www.blogger.com/profile/07792966919167470669noreply@blogger.com2