Annamari Marttinen; Mitä ilman ei voi olla

Annamari Marttinen ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2013, 420s.

Älä kerro kenellekään. Tämä on vain sinun ja minun välinen asia. Lupaa että tämä säilyy vain meidän salaisuutenamme.
Lapsesta asti todellinen ystävyys aloitetaan niillä, sidotaan niillä, varmistetaan niillä sanoilla.
En tietenkään. Lupaan.
Kuinka moni on pystynyt vastustamaan kiusauksista suurinta, houkutusta kertoa vielä yhdelle?
Jos me kärähdetään tästä, voi tulla pahaa jälkeä, Iiro oli sanonut.

Hyvää naistenpäivää, naispuoliset lukijani! Mietin tekisinkö erillisen naistenpäiväpostauksen, mutta luovuin aikeesta koska eilen lopettamani Annamari Marttisen Mitä ilman ei voi olla, sopi sittenkin  aiheensa puolesta nappiin. Naistenkirja tämä minusta on, vaikka pääosassa kokkelehtiikin Iiro. Toisaalta varoitan heti, että tälläiset romanttiset, tai oikeammin sanottuna eroottiset romaanit eivät ole ollenkaan minun juttuni. Jouduin kuitenkin totaaliseen lukutyhjyyteen päätettyäni Laura Saven veret seisauttavan Paljain jaloin -teoksen, eivätkä lukuisat tässä kuussa ilmestyvät arvostelukappaleet tai kirjastovaraukset olleet vielä kotiini ehtineet. Niinpä siis annoin kirjalle mahdollisuuden. Halusin lukea jotain tavallisista linjoistani poikkeavaa. Jotain kevyttä.

No, teos otti heti alussa luulot pois. Tämä ei olekaan kevyt, harhaanjohtavasta kannestaan huolimatta. Tämä on itse asiassa aika piinallinen kirja. Luin romaania kuin trilleriä ja aihe upposi turhan lähelle  tilannetta, jossa olin itse viisitoistavuotta sitten... Olen ollut sekä pettäjä, että petetty.

Kolmiodraamassa on aina vähintään kolme totuutta, eikä sen seurauksia pysty kukaan ennalta näkemään. Viestittää takakansi erittäin osuvasti.

Meillä on kolme kertojaa ja samalla kolme tarinaa eri vinkkeleistä katsottuna.

On hyvin menestyvä Iiro, hänen kaunis vaimonsa Vaula ja sitten on balleriina Lilja. Iiron ja Liljan juttu alkaa kuin varkain, ja kohta ollaan kurkkua myöten liemessä. Iiroa ja Liljaa sitoo toisiinsa intohimoinen seksi, mutta kuten aina, tunteet tulevat pian mukaan kuvioihin. Varsinkin Liljalla. Liljalla, joka rakastuu aina varattuihin miehiin, ei ymmärrä mistä voisi löytää itselleen vapaata riistaa. Iiro taas yrittää pitää yllä avioliittoaan, mutta poikkeaa välillä hotellikäynneille Liljan luo.

Mutta nainen ei koskaan antaudu ilmaiseksi. Vaikka hän saisi itse saman kuin mies, nautinnon ja laukeamisen, se ei riitä hänelle pitkän päälle. Jos verrataan tasoihin, nainen haluaa alhaisimmillaan setelin tai kaksi, korkeimmillaan rakkauden.

Vaula huomaa heti muutoksen miehessään, mutta ei kai Iirolla kuitenkaan ketään voisi olla? Heillähän on yhteinen, suloinen tytär, täydellinen perhe ja se yksi tapahtuma menneisyydessä...

Tavoistani poiketen teen nyt pienen juonipaljastuksen, koska tahdon valottaa, miksi romaani nosti minussa niin voimakkaita inhon tunteita. Jos siis pelkäät spoilautuvasi, lopeta lukeminen NYT.

Iiron ja Vaulan tyttären, Emilian syntymä oli sen verran rankka, että Vaula menetti siinä kohtunsa. Kohduttomuus, naisellisuuden irti riipiminen otti koville. Ei sisaruksia juuri syntyneelle tyttärelle. Ei kykyä hedelmöittyä. Oliko Vaula enää edes nainen? Olet sinä, Iiro vakuutti. En hylkää sinua koskaan.

Spoilaus osio ohi! Tältä pohjalta ajateltuna ja tottakai muutenkin, Iiron toiminta herätti minussa lähinnä kuvotusta. En voinut sietää henkilöä! En jaksanut innostua myöskään Liljasta ja Vaulakin jäi tavallaan etäiseksi, vaikka hänen vuokseen kirjan loppuun saakka luinkin.

Ja silti, romaani ei ollut missään tapauksessa huono. Päinvastoin, se, miten kertojia vaihdeltiin, mentiin kelauksella samoja tilanteita läpi eri näkökulmista, toimi minusta raikkaasti. Olen lukenut aiemmin yhden Marttisen teoksen, ja silloinkin nautin hienosta kerronnasta. Toisaalta en tainnut tykästyä henkilöihin edelliselläkään kerralla, ja sama tapahtui taas. Seksiä oli tässä puuduttavan paljon. Jos romaania olisi hiukan karsinut sieltä ja vähän täältä, olisin saattanut enemmän teokseen tykästyä. Mutta kuten aiemmin sanoin, tämä ei ollut ihan minua, ja joku toinen voisi lukukokemuksesta saada huomattavasti enemmän irti.

Itse rakastan samaa aihettä käsittelevää, trillerikuningattaren Karin Alvtegenin kirjoittamaa Petosta. Minusta se toimi tätä paremmin, vaikka viesti oli sama; jos petät, voisit yhtä hyvin ampua itseäsi polveen.


Palataan vielä hetkeksi päivän aiheeseen. Naistenpäivää juhlitaan tänä vuonna teemalla Elämä ilman väkivaltaa on jokaisen oikeus. Todellakin on! Nautitaan rakkaat Naiset tästä päivästä, hemmotellaan itseämme vaikka ostamalla kukkia ja herkkuja (jos miehet eivät sitä tajua tehdä :)). Minä lähden naistenpäivän kunniaksi illalla ystäväni kanssa katsomaan 8-palloa. Teemaan mainosti sopivaa leffaa.