Johan Theorin; Sankta Psykon kasvatit

Suom. Outi Menna ja Tammi 2013, 502s. (arvostelukappale)

Janilla ei ollut mitään syytä elää, mutta hän oli taitava pysymään rytmissä.


Hei ystävät! Olen pikkuhiljaa siirtymässä hiljaiselostani kohti vielä etäällä, mutta jo himpun verran lähempänä siintävää Blogistaniaa. Juuri nyt läppäritön elämä aiheuttaa ahdistusta, mutta onneksi kirjastot ovat monipuolisia laitoksia. Tälläkin hetkellä nautin ympäröivistä kirjahyllyistä, niiden tuoksuista ja mahdollisuudesta käyttää konetta. Päivittää totaalirempallaan ollutta blogiani. Pahoittelen nyt, että joudutte tulemaan toistaiseksi toimeen ilman linkityksiä ja kuvia, mutta kyllä tästä suosta vielä noustaan, kunhan kotiutan oman, entistä ehomman koneeni.

Syksyn upeita uutuuksia on kolissut postiluukusta sellaisella vauhdilla, etten ole kuin hapuillen perässä pysynyt. Tämä Johan Theorinin Sankta Psykon kasvatit kuuluu yhteen odotetuimmista jännäriuutuuksista. Olen lukenut kaikki upean ruotsalaisdekkaristin aiemmin suomennetut teokset ja voi Luoja, mitä tekstiä! Theorin kirjoittaa perin yksinkertaisella tyylillä mutta sellaisella terällä, että se työntyy piikin lailla syvälle psyykkeen ytimeen.

Tällä kertaa tarina on ehkä hämmentävämpi kuin koskaan. Aiemmista teoksista tuttua yliluonnollista elementtiä Sankta Psykosta on turha etsiä, mutta silti minusta tuntui kirjaa lukiessa siltä, kuin Theorin olisi nyt asioiden keskipisteessä. Sankta Psykon kasvatit on hänen kirkkain tähtensä, silmäteränsä, lempilapsensa. Tällaisissa fiiliksissä täällä, tarinan jälkeen.

Jan Hauger, 29-vuotias lastenohjaaja saa elämänsä työpaikan. Hän matkustaa Vallaan ryhtyäkseen sijaiseksi Metsäkedon päiväkotiin. Duuni ei ole mitään peruskauraa sillä päiväkoti, oikeastaan pelkkä kotoisaksi sisustettu parakki, sijaitsee Sankta Patrician, vankimielisairaalan siimeksessä. Lapsien vanhemmat ovat Sankta Psykossa hoidettavina ja lapset saavat välillä vierailla naapurissa äitiä tai isiä tervehtimässä.

Ja nyt on Janin aika tarttua puikkoihin, ottaa rooli lastenhoitajana, joka tosin luonnistuu häneltä helposti. Jan rakastaa lapsia! Viihtyy heidän kanssaan! Mutta jo alussa lukijalle selviää, ettei miehellä täysin puhtaat jauhot pussissa ole.

Jan, orava muistaa sinut kuin unen,
kuin runon tai hohtavan pilven taivaalla.
Minä muistan sinut, muistan sinut, muistan sinut.
Odotan yhä, että pääsisin pois eläintarhasta.
Mutta sinä voit nähdä minut,
minun pesäni on merkitty.
Tule esiin metsästä ja katso.

Theorin on luonut Janista todella raflaavan henkilöhahmon. Toisaalta hän on sympaattinen, toisaalta lukija ei tiedä oikein missään vaiheessa tarinaa voiko nuoreen mieheen todella luottaa. Kannattaako luottaa. Tämä, sekä uhkaava Sankta Psyko, jonka naapurissa viattomat lapset tuntuvat olevan alituisen uhan kohteena, luo kirjaan varsin sähköisen tunnelman.

Kirjailija ei siis tälläkään kertaa pettänyt. Ei, hän vain vahvisti asemansa suosikkinani ja juuri tällä hetkellä tahtoisin teoksen suosittelun lisäksi lähettää valtaisia kiitoksia Theorinille. Järisyttävä lukuelämys!

Teoksen on lukenut ainakin Leena Lumi, jonka osoitteen kyllä murut tiedätte ;)

***


Aito rakkaus ei kuole luonnollisella tavalla. Sen murhaavat ne, jotka hallitsevat meitä.