Alex North; Kuiskaaja

The Whisper Man 2019, suom. Irmeli Ruuska ja Otava 2019, 396s.

Siitä ei tule helppoa ja heti alkuun minun on pyydettävä anteeksi. Sanoin sinulle usein vuosien mittaan, ettei mitään pelättävää ollut. Että hirviöitä ei ole olemassa.
Anna anteeksi, että huijasin.



Tänä vuonna olen lukenut vähemmän kuin ehkä ikinä. Mutta teokset joihin minut on johdatettu, joihin olen uponnut mielenääriäni myöten, ovat olleet puhdasta kultaa. Tuntuu siltä että jokaisen lukuelämyksen kohdalla tulen miettineeksi että tämä on sitten The Vuoden Kirja, tämä jää elämään, ehkä jopa kummittelemaan sydämeeni ja konkreettisemmin sanottuna, asumaan kirjahyllyssäni pysyvästi. Juuri nyt luen teosta joka on hyvin paljon Kuiskaajan kaltainen. Eipä kuitenkaan hätäillä, vaan matkustetaan Tom Kennedyn ja hänen poikansa Jaken kanssa Featherbankiin (unelias pikkukaupunki, luonnollisesti),


"Jos yksin menee leikkimään, ei kohta kotiin pääsekään."
"Jatka."
Nyt tytön ääntä tuskin kuuli.
"Jos raolleen jää ikkuna, niin mörkö lasiin koputtaa."
"Entä sitten?"
Se sanottiin niin hiljaa, että se olisi voinut olla pelkkä henkäys. Jake nieleskeli. Hän ei halunnut sanoa sitä, mutta hän pakotti itsensä sanomaan, puhui yhtä hiljaa kuin tyttökin äsken.
"Jos lapsiraukka yksin lie, niin Kuiskaaja hänet vie."



Pientä perhettä riepotellaan oikein urakalla. Äiti on kuollut ja 7-vuotias Jake käyttäytyy yhä sulkeutuneemmin, yhä etäisemmin. Tomin aikeet aloittaa uudella paikkakunnalla uusi elämä tuntuu tyssäävän alkumetreillä; talon rötiskö johon he muuttavat, talo, jonka Jake niin kovasti halusi, vaikuttaa vihamieliseltä. Featherbankissa riehui 20 vuotta sitten pieniin poikiin erikoistunut sarjamurhaaja, lähes yliluonnollinen Kuiskaaja. Ja tuo kirottu loru, mistä Jake sen oppikin, kuka on näkymätön tyttö, jolle poika tuttavallisesti juttelee? Perhoset. Herra Yö.


Nyt ei puhuta mistään perusdekkarista, nyt mennään synkkyyden ytimeen erittäin korkealla laadulla. Kirjailija Alex Northin Kuiskaaja on tarina menetyksestä, epätoivoisesta yrityksestä päästä lähelle rakkaintaan, aloittaa alusta vaikka sielu murtuneena surusta. Samalla se on kauhukertomus lapsuudenaikaisista painajaisista, jotka puistattavat lukijaa. Suhtaudun aina hiukan varauksella romaaneihin, joiden pelottavuutta hehkutetaan etukäteen. Mutta jos on aivan hiljaa, voi melkein kuulla kuiskauksia... Upea, raadollinen, ja kyllä, oikeasti pelottava teos!



"Kirjat on pantava hyllyyn", Rebecca sanoi kerran. "Vasta silloin sitä kotiutuu."