maanantaina, helmikuuta 25, 2013
Susan Abulhawa; Jeninin aamut
Mornings in Jenin 2006, Like Kustannus Oy 2010, 351s.
Murheemme juuret ovat niin syvällä menneisyydessä, että kuolema elää luonamme kuin sukulainen, joka ilahduttaa meitä pysyessään loitolla, mutta joka silti on sukulainen. Vihamme on raivoa, jota länsimaalaiset eivät kykene ymmärtämään. Surumme saisi kivenkin itkemään. Eikä rakkautemme ole mikään poikkeus, Amal.
Olen tehnyt matkaa turvallisesti kotisohvalla loikoillen, mutta matkustanut kauas. Niin kauas, että ehdin jo pelätä löydänkö takaisin. Matkannut taaksepäin niin ajassa kuin inhimillisyydessä. Matkannut Jeniniin. Edelleen tunnen keltaisen pölyn nielussani, haistan auringossa kiehuvat autonrenkaat, kuulen lasten huudot. Olenhan kotoaan pysyvästi häädettyjen pakolaisten hökkelikylässä. Siellä palestiinalaiset, koko maailman vihaamat, unohtamat, kokoavat arkeaan palasista. Peläten. Aina ja jatkuvasti peläten.
Olen tiennyt, että Lähi-idässä on taisteltu aina. On ollut itsemurhapommittajia, terrori-iskuja, verta ja särkyvän lasin helinää. Ruumiita, joiden ympärillä mustakaapuiset, itkevät naiset jollottavat surusävelmiään. Nyt olen saanut astua heidän nahkoihin. Vierailla tummien silmien takana eikä näkymät sieltä katsottuna ruusuisia olleet.
Jeninin aamut kertoo tarinaa palestiinalaisesta suvusta, johon kuuluu niin komeita nuorukaisia kuin kaunis mustalaisnainen Dalia, josta kaikki oikeastaan alkaa. Dalian nilkkaketjujen kellot soivat, kun hän pakenee perheineen israelilaisten hyökkäyksiä. Koska on aika perustaa juutalaisten oma valtio. Ajaa maata ennen asuttaneet pakolaisleireille, kiduttaa, nöryyttää, tappaa. Aloittaa vuosikymmeniä kestävä kostonkierre, joka kiehuu maassa edelleen kuin mätä tomaatti.
Jeninin aamut kertoo suvusta, jonka keskushahmoksi kuitenkin nousee Dalian tytär Amal. Dalia menetti toisen lapsistaan israelilaisten tullessa, eikä koskaan toipunut poikansa katoamisesta. Siihen eivät naisen surut jääneet, vaan kamaluudet seurasivat toinen toistaan. Poika sai uuden nimen, ja päätyi israelilaiseen, ennestään lapsettomaan perheeseen. Perheen äiti ei koskaan toipunut keskitysleirikokemuksistaan. Nyt heillä oli kasvatettavana viimein "oma" poika, mutta harteilla hirvittävä taakka; palestiinalaisen äidin piinaavaa kiljunta hänen huomatessaan, että puolivuotias lapsi oli kadonnut.
Nyt, nähdessään Davidin sidotun kädetm Jolanta ei kestänyt sitä mahdollisuutta, että voisi menettää poikansa. Hän ei pystynyt estämään tämän sotilasuraa, mutta hän pystyi salaamaan totuuden. Hän on minun poikani, ja se on ainoa totuus, jonka hän tarvitsee, hän päätti ja vangitsi perhosen häkkiin.
Susan Abulhawa, jonka vanhemmat joutuivat luopumaan kodistaan yhdessä Läh-idän lukuisista sodista, kirjoittaa värikkäästi ja runsaasti. Hänen tekstinsä on selkää, mutta kirjallisesti koristeellisen kaunista. Kirjailija ammentaa palestiinalaisten surusta, vihasta, katkeruudesta. Ymmärrän, että tarina ei ole objektiivinen ja se olisi varmasti hyvin erilainen kerrottuna juutalaisen näkökulmasta.
Kirja herätti tunteita ja vaikka tarina on rankka, se piti sisällään ihanan sanoman sukulaisten välisistä, kuolemaakin vahvemmista siteistä, rakkaudesta, joka heittäytyy luodin eteen, rakkaudesta, joka ryöpsähtää esiin vaiettujen tunteiden ja ilmeettömien kasvojenkin takaa.
Jollain tavalla Jeninin aamut ei kuitenkaan tulleet yhtä lähelle, kuin vaikkapa hiukan samantapainen Tuhat loistavaa aurinkoa. En tiedä pidinkö itse etäisyyttä kirjaan, oliko syy romaanissa, vai oliko syynä olosuhteet (flunssa, koululaisteni hiihtoloma, jonka myötä kotityöt tuplaantuvat), mutta ymmärrän Elegiaa, jonka mukaan kirja ei tullut aivan iholle. Ei minunkaan, mutta kuitenkin uskallan aina ajankohtaisen aiheensa puolesta romaania suositella.
Teoksen ovat lukeet Elegian lisäksi mm.
Susa
Satu
Norkku
Tämäkin kirja on minun luettavieni listalla, ollut jo jonkin aikaa. Aihe on varmasti rankka, mutta jos tässä on yhtään samaa kuin Hosseinin kirjassa tartun tähän ehdottomasti pian!
VastaaPoistaSanna, kyllä näissä jotain samaa on, mutta ei kannata ihan Hosseinin tasoista teosta odottaa. Olen nyt ihan happyhappy koska kuulin vasta Hosseinin uudesta teoksesta! Se julkaistaan toukokuussa.
PoistaAloitin tämän kauan sitten, mutta jätin kesken. En enää muista, mikä kirjassa pani vastaan.
VastaaPoistaUutisointi palestiinalaiset/israelilaiset on Suomessa törkeän yksisilmäistä.
Leena, näinhän se menee, valitettavasti! ^
PoistaYmmärrän miksi olet kirjan jättänyt kesken. Varsinkin romaanin alkupuoli oli vähän kankea mutta loppuen lopuksi kirjasta kuoritui odotettua parempi.
Tämä oli kyllä silmiä avaava lukukokemus joka veti aika sanattomaksi. Lukemisesta on pari vuotta aikaa, mutta edelleen kirja häilähtää mielessä joka kerta kun uutisissa puhutaan jotain Israelista tai Palestiinasta.
VastaaPoistaSatu, ymmärrän täysin myös teitä, jotka kirjasta lumouduitte! Teos tuli kohti, eikä varmasti koskaan täysin unohdu.
PoistaMinäkin luin tämän pari vuotta sitten ja pidin erittäin paljon. Minuun tämä kolahti ihan täysillä. Oli tosiaan avartavaa päästä kurkkaamaan Lähi-idän tapahtumiin palestiinalaisten näkökulmasta.
VastaaPoistaAi sinäkin Kuutar olet tämän lukenut, täytyykin tulla arviotasi kurkistamaan. Miten hienoa, että tämä teki sinuun vaikutuksen!
PoistaOikeastaan hyvä kuulla, ettei tämä tule ihan iholle, koska minulla on ollut vähän vaikeuksia tarttua tähän rankan aiheen takia... hyllyssä tämä edelleen nököttelee lukematta, mutta josko pian!
VastaaPoistaKatri, minun iholle kirja ei onnistunut luikertelemaan, mutta toiset ovat kokeneet sen hyvinkin vahvasti. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Ei tämä tarina ihan kaikkein rankimmasta päästä ollut, oksettavilla yksityiskohdilla kun ei mässäilty.
PoistaUpea kansi tällä kirjalla ainakin on...:))))
VastaaPoistaEn ole kuitenkaan lukenut, ei ole tullut kohdalle.
Kiitos postauksesta, Annika.<33333
Ihan totta Aili-mummo, tässä on kauniit kannet :)
PoistaOle hyvä ♥♥♥
Tuhat loistavaa aurinkoa oli minustakin huikea ja tuli todella liki. Tämänkin luin jotenkin niin "sydän aroin tuntosarvin", että kyllä riipaisi ;)
VastaaPoistaSusa, ehkä pidin itse vähän välimatkaa teokseen, jarruttelin enkä laskenut lähelle. Toisaalta Hosseinin tyyli vain on niin mahtava, että Tuhatta loistavaa aurinkoa on vaikea ylittää.
PoistaMinulle tämä oli hätkähdyttävän puhutteleva lukukokemus, joka veti sanattomaksi ja herätti tunteita. Minulla kirja ampaisi suoraan ihon alle. :)
VastaaPoistaAlatheia, hienoa kuulla! Jospa saamme kirjailijalta pian uuden teoksen :)
PoistaKirja oli kyllä mielenkiintoinen, mutta sen pilasi mielestäni turha pompsahtelu ja vihjailu. Eli aiheensa puolesta todella hyvä, mutta toteutus ei puhutellut minua ja jäi siksi etäiseksi.
VastaaPoistaMuuten, oletkohan lukenut Rani Manickan Jasmiinin tuoksun? Itse luin sen joskus aikoja sitten ja ihastuin kovasti. Voisit tykätä siitä!
http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_3715
Olen kirjoittanut siitä joskus vanhaan kirjablogiini.
http://mainos.vuodatus.net/lue/2008/03/jasmiinin-tuoksu
Sori mainostukset, ehkä olet kirjan lukenutkin. Mutta itse muistan vain, että minuun kirja teki suuren vaikutuksen :)
Elegia, hih, minä taisin lukea sen vuosia sitten pitäessäni blogia vuodatuksen puolella ja nimenomaan sinun suosituksesta! Kiitos vain hani :) Kyllä, muistan tykänneeni teoksesta!
VastaaPoistaIhan totta, Jeninin aamuissa jokin jotenkin ontui vaikka teksti periaattessa olikin sopivan kaunista. Mä en osaa määritellä mikä mätti?! Aina ei vain kirjojen kanssa kohdata.
Luin tämän juuri ja pidin tosi paljon - koskettava, kaunis, riipivä, silmiä avaava, runollinen... lukemieni teosten parhaimmistoa.
VastaaPoistaJa kaikki tuo kauheus vaan jatkuu, eikä maailma puutu siihen vieläkään.