Jeff VanderMeer; Hävitys, Eteläraja-trilogia 1 ja Hallinta, Eteläraja-trilogia 2

Annihilation 2014, suom. Niko Aula ja Like 2015, 222s.

Tähän paikkaan oli aikojen saatossa valunut ihmishenkiä, vapaaehtoisesti maanpakoon tai pahempaan lähteneitä. Kaikkea väritti loputtomien epätoivoisten taisteluiden tuntu. Miksi meitä edelleen lähetettiin tänne? Miksi me yhä lähdimme? Niin paljon valheita, niin vähän kykyä kohdata totuus. Tunsin, miten X-alue mursi mieliä, vaikka omani olikin vielä kunnossa. Päässäni pyöri laulun säe: Kaikki tämä turha tieto.


Liken julkaisema Eteläraja-trilogia hiipi lukulistalleni varkain, toisten suosituksia seuraamalla sen löysin, kuten näemmä parhaat kirjat aina. Fraasinomaisesti voisin todeta jonkin liikahtaneet minussa kun näin nämä kannet. Luin takatekstin, jossa viitataan, ah, ikisuosikki tv-sarjaani Lostiin.


"Ainutkertainen ja kaunis, häiritsevä ja loistokas."
- Warren Ellis

"Karmiva ja kiehtova."
- Stephen King

(Takakannesta)

Erityisesti alleviivaisin sanaa häiritsevä. Alue X:ssä on jotain paranoidisen kiehtovaa, liejuisen koukuttavaa, sellaista, mikä tai joka herättelee niin teoksen henkilöiden, kun lukijankin pakkomielteet. Sen imussa on vastenmielisen viehättävää edetä, Hävityksestä Hallintaan, Hallinnasta ensi vuonna ilmestyvään Hyväksyntään.

Hävitys aloittaa sarjan vimmaisen viisaalla tyylillä, järein asein. 12. retkikunta on lähetetty X-alueelle ottamaan tarkemmin selkoa tuosta salaperäisestä (lostmaisesta) paikasta. Aluetta kierää vielä enemmän hämmennystä herättävä raja. Mikä tai kuka tuon säkenöivän rajan pystytti, jää arvoitukseksi. Kuten koko alue. Sillä, kuten retkikunnan jäsenet saavat huomata, mikään ei ole luonnonkauneudessa ja -kauheudessa rehottavalla alueella kuten ennakkotiedot ilmoittivat. Mitkään säännöt eivät päde täällä, paitsi alueen omaan, hirvittävään logiikkaan nojaavat lait.


Missä syntisen kädestä tullut kuristava hedelmä on sinne tulen tuomaan kuolleiden siemenet jaettavaksi madoille jotka...

Authority 2014, suom. Einari Aaltonen ja Like 2015, 382s. 

"Normaali ihminen luovuttaisi. Se olisi täysin normaalia."
"Luovuttaisitko sinä?" Control kysyi.
"En. Mutta minä en olekaan normaali."
"En minäkään."
"Mitä se tarkoittaa meidän tapauksessamme?"
"Samaa kuin aina."


Kun ensimmäisessä osassa liikutaan Alue X:n arvaamattoman liukkailla poluilla, keskittyy Hallinta rajan tälle puolen, "meidän" puolellemme, jossa hallituksen salaama laitos, Eteläraja on juuri saanut uuden johtajan. Agentti nimeltä Control pääsee ensitöikseen kuulustelemaan X-alueelta palanneen retkikunnan selviytyjiä. Anti jää kuitenkin oudon laimeaksi, ja ainoa henkilö, joka pystyisi kertomaan mitään tarkempaa, onnistuu herättämään Controlissa nimettömän pelon.

Jo itse rapistuva, valtaisa rakennus kätkee sisäänsä mysteerin, jota mies yrittää jatkuvasti kasvavan uhantunteen varjossa ratkoa. Miksi hänelle annetaan selkeästi väärää tietoa Alueesta? Kuka salaa, mitä ja miksi? Ja voisiko pitää paikkaansa, että raja on jatkuvassa, laajenevassa liikkeessä?

Hävitykseen verrattuna Hallinta starttaa tuskastuttavan hitaasti, kuin kiusoitellen jakamalla turhan tuntuisia faktoja päähenkilöstä, ja hänen haparoivasta tutustumisestaan uuteen työpaikkaansa. Jossain vaiheessa lukija huomaa tulleensa kuin hypnotisoiduksi hitauteen, ja juuri silloin aletaan raotella hirvittäviä asioita...

Eteläraja-trilogia on kokonaisuutena niin toimiva, niin piinallisesti alitajunnan mörköjä herättelevä, että sitä on luettava mietiskellen, ajatuksen kanssa. Se onnistui herättämään minussa jonkin alkukantaisen pelon, jollaiseen en aiemmin ole kirjallisuuden parissa törmännyt. Kertakaikkisen loisteliaan mahtavan sarja, jonka tainnuttavaan koukkuun jää vailla puolustautumisen mahdollisuutta.

Tammikuuta ja Hyväksyntää odotellessa...


***

X-alueella ovat seikkailleet ainakin MarikaOksa, Kirjavinkit Mikko, Krista ja Niina T.

Lars Pettersson; Koutokeino, kylmä kosto

Kautokeino, en blodig kniv 2012, suom. Salla Korpela ja Minerva 2014, 382s.

Täällä laaksossa oli aivan tyyntä. Ei tuulen henkäystäkään. Tummanharmaat pilvet riippuivat matalalla ja liikkumattomina lähimmän tunturin kupeessa. Tuntui kuin koko luonto olisi ollut varuillaan ja odottanut jotakin. Minulla ei ollut aavistustakaan mitä. Tunsin kuitenkin kasvavaa levottomuutta. Jotakin oli tapahtumassa.

Koutokeino, kylmä kosto ei ole tapahtumarunsas actionpläjäys. Se ei mässäile, ei pelottele. Sen tenho nojaa suorastaan ylimaalliseen pohjoiseen maisemaan. Tapahtumapaikkana kun on yhäinen lumimaa, suoranainen villi länsi, jossa elävät omat, rikkumattomat sääntönsä. Koutokeino tuoksuu sulalle lumelle, pakkasen kuivattamille jäisille hiutaleille. Kaikki siinä elää ja on, leppoisan hyisellä tavalla.

Kirja kertoo Tukholmassa asuvasta Annasta, jonka edesmennyt saamelaisäiti vaihtoi aikoinaan lapsuudenkotinsa, ja sen myötä koko pohjoisen kulttuurin täysin toisenlaiseen maailmaan. Kaupunkilaiseen, sivistyneeseen elämään, elämään ruotsalaisen miehen kanssa. Tarina alkaa siitä, kun Annan isoäiti ottaa nuoreen apulaissyyttäjään yhteyttä, perheellä kun on velvoitteensa, ja se on toisen perheenjäsenen suojeleminen. Nyt Annaa tarvitaan auttamaan raiskaussyytteen saanutta serkkuaan, perheen porotalous kun nojaa pitkälti Nils Mattisiin. Hänen työpanoksensa on ankarissa olosuhteissa perheen ainoa mahdollisuus pysyä kiinni elannossa.

Anna lähtee matkaan kohti jääkylmiä mutta jylhiä maisemia, hän palaa sinne, mistä äitinsä kerran lähti. Norjan Finnmark näyttää naiselle aivan toisenlaisen elämäntyylin. Riisutun, alkukantaisen, askeettisuudessaan kauniin. Mutta pohjoisessa pätevät myös toisenlaiset säännöt. Lainkoura lipeää siinä missä eletään tarpeeksi eristyksissä kaikesta.

Ihmiset tekevät sen, mikä on perheen ja siidan parhaaksi. Toisinaan se ei käy yksiin esivallan säätämien lakien kanssa. Voitko silloin sanoa, onko vika omissa käsityksissäsi vai laissa? Kuka sen ratkaisee?

Anna joutuu melkoiseen ristipaineeseen sekä sukunsa, että omatuntonsa taholta. Nils vaikuttaa selvästi syylliseltä raiskaukseen ja nuoren naisen viiltelyyn. Kuinka ja miksi auttaa omaa sukulaistaan, vaikka hän on selkeästi tehnyt väärin? Pian tulee lisää ruumiita ja kokonaiskuva vaikuttaa Annasta yhä enemmän usvaiselta.

Siinä missä äitiinsä tullut Anna (- Tietäisitpä miten paljon muistutat Anna Marjaa sinun iässäsi. Olette samasta puusta veistetyt. - Niinpä, luoja yksin tietää, mistä se puu on peräisin.) valvoo jutun parissa öitä, on jäätyä ja palaa kuoliaaksi, nauttii melkoisen runsaasti alkoholia, lepää luonto näytöksen tapahtumapaikkana kauniina, rauhallisena, uhkaavana...

Voi miten hieno teos tämä Koutokeino! Bongasin kirjan Leena Lumin blogista, ja olihan romaani luettava. Kirja sopii mainoisti rauhallisten dekkareiden ystäville, jotka nauttivat taidokkaasta luontokuvauksesta. Teksi on suloisen huumorintajuista ja sykähdyttävän kaunista. Saamelaisten elämäntyylistä kiinnostuneet eivät voi jättää Koutokeinoa väliin. Varoituksen sanana kuitenkin: kannattaa varata viltti lukukaveriksi, välillä kyyti on sen verran kylmää!


Me emme ole edes statisteja tässä valtavassa näytelmässä. Ja kuitenkin me kuvittelemme juopuneen muurahaisen tavoin esittävämme pääosaa ja yritämme hallita sitä, mikä tapahtuu silmiemme edessä.

***

Ps. Tällä viikolla blogini elää varsin aktiivista elämää. Päätin ottaa käsittelyyn postaamattomien kirjojen pinon. Tervetuloa tekemään löytöjä!