maanantaina, huhtikuuta 13, 2015

Elina Hirvonen; Kun aika loppuu

WSOY 2015, 251s.
"Me pidämme teistä huolta." Olin uskonut sen. Olin uskonut, että aikuisilla oli salainen keino, jonka turvin he pystyivät tekemään maailmasta lapsille hyvän. Nyt, katsoessani äidin käsien tärinää, ymmärsin, että niin ei ollut. Aikuiset olivat yhtä peloissaan, yhtä neuvottomia kuin lapset.

Blogini palailee jälleen kerran epäviralliselta tauolta, johon sen olen tahattomasti ajanut. Ja mikä teos olisikaan parempi postata ikään kuin uuden alun merkiksi, kuin Elina Hirvosen kolmas ja tuoreinen romaani, Kun aika loppuu. 

Kuten Hirvosen aiemmatkin kirjat, myös tämä on sivumäärältään lyhyt, sisällöltään painava. Suorastaan raskas. Raskaalla en tarkoita tällä kertaa mitään negatiivista, vaan äärettömän tunnekylläistä tekstiä, riipivää, pakahduttavan surullista.

Sillä onhan kyse tapauksesta, jossa Lasipalatsin katolta ammutaan ihmisiä. Laura Anttilasta, ilmastonmuutosasiantuntijasta mutta ennen kaikkea äidistä, jota kohtaa jokaisen vanhemman painajainen. Aavasta, Lauran tyttäreistä, joka on matkustanut somalialaiseen kylään saakka pakoon veljensä varjoa.

Laura: Vaikka olin siinä iässä, että minua teititellään ravintoloissa, tunsin virallisissa tilanteissa olevani aikuiseksi naamioitunut nuori, vallattuja taloja kiertelevä mustatukkainen tyttö, joka hurmasi kaunissilmäisen pojan iskemällä humalassa hakaneulan poskesta läpi.

Aava: "Minulla ei ole tapana pelätä", sanon. Bahdoonin katse on lempeä ja asento rauhallinen, hetken haluan kertoa hänelle kaiken.
"Paitsi yhtä asiaa", sanon hiljaa.
"Mitä?"
"Sitä, että minun veljelleni tapahtuu jotain pahaa."

Kauniilla kielellä Hirvonen vie lukijansa erään helsinkiläisen perheen ytimeen. Sillä teoilla on aina syynsä, syillä seurauksensa. Kaiken taustalla sykkii henkeä salpaavan voimakas hätä. Syyllisyys, jota jokainen vanhempi jossain määrin sisällään kantaa.

Kun aika loppuu on yksi tämän vuoden parhaista romaaneista. Välillä kirjat saavat itkemään, yleensä eivät, mutta se on jo aika harvinaista, että joka sivun myötä saa kuivailla silmiään. Kirjailijalle kiitos rohkeasta aiheesta, jota postauksessani vain hapuilen. Teos nosti pintaa liikaa, liian paljon jaettavaksi. Mutta lukekaa tämä!


Päätökset, joita teemme, ovat tuskin koskaan selkeitä tai ehdottomia. Pikemminkin me ajaudumme niihin, teemme elämää mullistavia, sen suuntaa lopullisesti muuttavia päätöksiä tilanteissa, joissa yhtä hyvin voisimme päättää toisin.

Kirjan ovat lukeneet ainakin myös Krista, Sara, Katja, Amma, Maria.

10 kommenttia:

  1. Pienet blogitauot ovat silloin tällöin paikallaan. Tämä kirja täytyy ehdottomasti lukea!

    VastaaPoista
  2. Vaikka minä en ihan tähän syttynytkään, niin en yhtään kiellä sitä, etteikö tämä olisi ollut hieno kirja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Krista, että säkin tämän luit!

      Poista
  3. Olin ensin ajatellut että en tätä lukisi kun Hirvosen aiemmat teokset eivät ole säväyttäneet, mutta tämän myötä kiinnostus kuitenkin heräsi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, näissä kaikissa on aika shokeeraavat aiheet (I like), mutta erityisesti tämä kannattaa painaa mieleen :)

      Poista
  4. Tämä on mielestäni ainakin toistaiseksi vuoden hienoin kotimainen. Niin vaikuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tuohon ei ole mitään lisäämistä! :)

      Poista
  5. Kun aika loppuu on vaikuttava kirja, se pysäyttää miettimään. Vastauksia kirja ei anna, ei niitä ole edes olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, ihan totta. Minäkin kunnioitan kirjailijaa vielä enemmän tuosta syystä, ettei hän yrittänyt pukea tapausta mihinkään valmiiseen muottiin. "Miksi" jää vain suureksi kysymysmerkiksi. Vieläkin saan kylmiä väreitä romaanista...

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥