Fiona Barton; Leski

The Widow 2016, suom. Pirkko Biström ja Bazar 2017, 367s. (ennakkokappale)

Yritän kovasti olla epäilemättä häntä, mutta joinakin päivinä, niin kuin tänään, se on hyvin vaikeaa. Alan kuvitella, mitä voisi tapahtua. Turha ajatella pahinta, minun isäni sanoo äidille kun äiti joutuu paniikkiin, mutta on vaikeaa olla ajattelematta. Vaikeaa, kun pahin on aivan lähellä. Oven takana.


Ensinnäkin, kiitos Bazarille mahtavasta joululahjasta! Sain nauttia Leskestä jo ennen sen varsinaista julkaisuajankohtaa, joka on tammikuussa. Leski on jälleen kerran uljas osoitus kirjallisuuden mahdista. Teos on niin polttavan hyvä, että minun on vaikea uskoa sitä esikoisromaaniksi.

Tarina sai syntynsä pitkään toimittajana työskennelleen Fiona Bartonin kiinnostuksesta hirmuisista rikoksista syytettyjen miesten vaimoja kohtaan. Millaista on elämä "hirviön" puolisona? Minkä verran he kumppaninsa teoista lopulta tietävät? Ja miksi niin monet vaikenevat?

Jean on juuri tällainen vaimo, sittemmin leski kun Glen menehtyy onnettomuudessa. Nyt Jean on vapaa miehensä kuristavasta otteesta. mutta onko hänellä vieläkään rohkeutta kertoa perimmäistä totuutta? Toimittajat ovat jo pitkään "majoittuneet" pariskunnan talon pihalle lööppien toivossa. Ovikello soi, postiluukku rämisee, ulos ei voi mennä. Mutta Jeanin pokka pitää. Uskollisesti tuo typerästi hymyilevä nainen seisoo miehensä rinnalla, oikeudessakin, silloinkin kun Gleniä syytetään pienen tytön katoamisesta...


 Olen yhtä syyllinen kuin hänkin. Tuntuu oudolta tietää salaisuus. Se painaa vatsassa kuin kivi, rusentaen sisälmyksiä ja tekee kuvottavan olon joka kerta kun ajattelen sitä. Ystäväni Lisa puhui raskaana olemisesta sillä lailla - lapsi työnsi kaiken tieltään. Valtasi hänen ruumiinsa. Minun salaisuuteni tekee samoin.


Samaan aikaan rikostutkijat paiskovat töitä todistaakseen miehen syyllisyyden. Lukija ei voi olla turhautumatta Bob Sparkesin rinnalla, tuon tapauksen riuduttaman komisarion, jolle pikku Bellasta tulee suorainen pakkomielle. Eikä hän ole ainoa.


Leski on huumaavan tunnepitoinen lukuelämys. Sitä lukee kuin transsissa niin monenlaisten tunteiden riipiessä rintaa. Alkuun Jeania on lähes mahdotonta ymmärtää, varsinkin kun hän käyttää miehensä toiminnasta nimitystä höpsötykset. Pettääkö nainen itseään näin taitavasti, kuinka pitkälle sokeus on omavalintaista? Toisaalta näin lähelle rikollisen sairasta mieltä harvoin pääsee. Katsellaanhan häntä vaimon rakastavilla silmillä.


"Katsotaanpa sitten uudestaan. Meiltä on varmaan jäänyt jotain huomaamatta."