 |
| Like 2018, 207s. |
- Joko isä tai äiti kuolee, mää sanon ja ravistan itseni irti.
Tämän teoksen kohdalla mieleni lyö tyhjää. Tunteet mylläävät, silmistä valuu kyyneleitä. Miten epäreilua, miten epäoikeudenmukaista elämä joskus onkaan? Oikeastaan aika usein. Tällaista tapahtuu joka hetki. En edes uskalla kuvitella kuinka monessa perheessä uinuu raateleva leijona. Arki sujuu ajoittain rauhallisesti ja hyvin. Sitten ilma yhtäkkiä sähköistyy, isän silmiin ilmestyy vieras, sairaalloisen kiiltävä katse, kädet puristuvat nyrkkiin...
Ja lapset, ja äidit, miten he elävät pelossa joka hetki, joka ainoa minuutti. Se on käsittämättömän hirveää ajateltavaa ja juuri siksi annan rakkauden täyteisen tunnustuksen sekä Askolle, että Katariina Vuorelle rohkeasta teoksesta. Vaikenemisen aika on ohi. Erään tapon tarinan on tultava julki.
- Niin mää aattelin kun en haluais tehä isälle korttia.
Opettaja mutristaa suutaan eikä näytä tyytyväiseltä. Se laittaa käsivarret puuskaan.
- Ja miksi et?
Kaikki tuijottavat.
- No kun mun isä ei oo kotona.
- Missä hän sitten on?
- Pelson vankilassa. Sinnekö mää sen sunnuntaina vien?
Suomessa on julkaistu kohtuu vähän "true crimeä" tai sitten olen vain onnistunut romaanit missamaan. Askon tarina sijoittuu Pohjois-Pohjanmaalle jossa pieni perhe asuu vaatimattomissa olosuhteissa. Asko, isä ja äiti. Isä tosin viettää suuren osan ajastaan vankilassa, ja juuri ne hetket ovat perheessä huolettomia. Silloin voi vapaasti hengittää. Mutta kun Esko palaa kuvioihin alkaa väkivallan, alistamisen ja pelon päivät. Monesti äiti ja Asko pääsevät mummolle turvaan, liian usein eivät. Ja silloin onkin helvetti kirjaimellisesti irti.
Lopulta asiat kärjistyvät pisteeseen, josta ei ole enää paluuta.
Vaikka Askon tarinaa on hienosti jo mediassa käsitelty, en tahdo omassa blogissani "spoilata" loppuratkaisua. Lukekaa itse tämä riipivän ajankohtainen mutta tärkeä teos. Voin luvata ettei maailma näytä kirjan jälkeen enää samalta.
Minä kiitän!
- Äiti tappaako isi meidät, jos se saa kiinni?
- Ei, äiti sanoo ja puristaa mun kättä.
Mutta vastaus tulee äidistä ohuena ja sen käsi tuntuu nihkeältä. Jos äidin puhe olisi kirjoitettu lyijykynällä, olisi sen saanut kumitettua paperilta helposti. Siitä kuuli, ettei sekään oikeasti tiennyt.
Luen tätä kirjaa parhaillaan ja olen sanaton. Tekee niin pahaa lukea tätä, ja samalla tuntuu hyvälle, että tämä kirja on kirjoitettu. Toivon, että mahdollisimman moni lukis tämän, etenkin ne jotka elävät pilvihötössä johon maailman pahuus ei ylety.
VastaaPoistaOlen vasta noin puolessa välissä, joten hyvä ettet spoilannut loppuratkaisua, en kuitenkaan malttanut olla googlaamatta ihmisten mielipiteitä tästä.
Yleensä ostelen paljon turhia kirjoja hyllyyni pölyttymään, mutta olen koittanut hamstrata e-kirjoja nykyään, ettei muuttokuormat täyttyis aina kirjoista... Siitä huolimatta, tämän kirjan haluan ostaa ja tekis mieli lukea alleviivaten kaikki karuimmat, parhaimmat, järkyttävimmät, koskettavimmat, pelottavimmat, ahdistavimmat ja turhauttavimmat kohdat, mutta päätyisin alleviivaamaan joka ikisen sanan joka tuossa kirjassa on.
Aivan uskomaton kirja. Tämä täytyy lukea hetken päästä uudestaan. Nyt tekee mieli vaan ahmaista yhdellä haukulla. Toisella kerralla voin ehkä pureskella paremmin.
Kiitos sinulle kommentistasi ja anteeksi kun huomasin sen vasta tässä vaiheessa! Toivottavasti teos oli antoisa loppuun saakka ja vau, toisella lukukerralla tästä saa varmasti vielä enemmän irti. Olen kanssasi samaa mieltä, kaikkien pitäisi lukea tämä kirja!
VastaaPoista