Daniel Cole; Marionetti

Hangman 2018, suom. Jaakko Kankaanpää ja Gummerus 2018,431s. 

"Mitä luulet - tappoiko nämä tämänkertaiset se sama tyyppi, joka vetelee naruista. Se niin sanottu Azazel?" Baxter kysyi.
"En minä tiedä."
"Voi jumalauta. Mitä täällä oikein tapahtuu?"
Rouche hymähti apeana ja ojensi kätensä kuistin katon alta yltyvään lumimyrskyyn.
"... Taivas putoaa."



On SYÖTTEJÄ. On NUKKEJA. Nämä sanat viilletty syvälle uhrien rintakehään. Mutta kuka lopulta on uhri? Millainen voima saa ihmisen esimerkiksi ompelemaan itsensä ruumiiseen ja ajamaan päin poliisilaitoksen seinää?

Ensin löydetään Brooklyn Bridgen kaapeleissa roikkuva syötti, seuraavaksi tapahtuu lontoolaisessa vankilassa, jossa itsemurhan tekee nukke. Maailmanlaajuisesta ilmiöstäkö tässä on kyse?


Niukat tiedot, joita paikalle päässeiden poliisien oli ollut pakko antaa avoimella kanavalla, kuulostivat hyytäviltä:
"... ruumiita joka puolella..."
"... ripustettu seinille..."
"... kaikki kuolleita..."



Jos Räsynukke antoikin viitettä brittikirjailija Daniel Colen kyvyistä säikytellä lukijansa järjiltään, vastaa Marionetti tähän viiltävällä vimmalla. Jälleen leikitellään jännityksen ja kauhun rajamailla; mennään syvimpään pimeyteen, jossa lepattavat uhkaavasti mustat siivet. Jossa ihmiset muuttuvat tahdottomiksi leluiksi.

Muistamme tietysti räväkän Emily Baxterin edellisestä teoksesta. Nyt FBI- ja CIA-agentit pyytävät hänen apuaan New Yorkista käsin. Juuri Baxter onnistui nappaamaan Räsynuken "valmistajan", juuri hän voisi auttaa kopiomurhalta vaikuttavassa rikoksessa. Mutta niin Baxter, kuin hänen parinsa Rouche ja Curtis saavat pian huomata kyseessä olevan paljon suuremman ilmiön. Päähenkilömme itsekään eivät ole siloposkisen puhtoisia, vaan jokainen pihtailee salaisuuksiaan lisäten vain toinen toistensa vainoharhoja.


Sairaan nukkemestarin jäljillä liikkuessa huomaa toisinaan pidättävänsä henkeä. Marionetti ei ole perinteinen jännäri, vaikka aineksia toki siihenkin suuntaan löytyy. Tämä teos kaivautuu psykologisesti lukijan alitajuisiin pelkoihin jättäen valtavan nälän tunteen. Vaikka loppuratkaisu tuntui aavistuksen verran venytetyltä, en voi muuta kuin anoa lisää Colea kiitos ja pian!




"Joskus se, mikä melkein tappaa meidät, koituukin meille pelastukseksi."


***


Kirjan lukenut ainakin Luetut.net.