Anja Snellman; Antautuminen

WSOY 2015, 325s.

Minun sänkyni yläpuolella leijailee lampunreunaan kiinnitetty, valkoiseen lankaan pujotettu silkkipaperilintu joka heilahtelee jokaisen ohikulkijan tuulahduksesta ja kevyestäkin puhalluksesta. Se tanssii pölyhiukkasten parvessa. Se on melkein läpinäkyvä, vähäeleinen, sekään ei häiritse ketään. 


Minun piti postata tänään jotain ihan muuta, mutta luettuani itselleni ostamani joululahjakirjan, on nyt aivan pakko avautua, antautua, kertoa, millainen aarre on Antautuminen. Se on sielukirja jokaiselle meistä, jotka elämme tätä elämää erilaisina. Elämme marginaaleissa. Outolintuina. Käsittämättöminä muille ja itsellemme. Meille on olemassa nimitys, olemme erityisherkkiä. Ja juuri siksi tästä teoksesta tuli minun sielukirjani. Minun rakkaani. Minun tukipylvääni ailahdusten, tuulahdusten maailmassa, jossa sisältä päin tulevat ne suurimmat vastukset. Siunaukset.


En pelkää invaliditeettia. Sisäinen epämuodostuneisuuteni on tosiasia, eikä ulkonainen voisi sitä enää pahentaa.


Olen naurettavuuksiin saakka pihistelijä, en yleensä osta itselleni mitään. Edes kirjoja. Kuten tiedätte, saan (kustantajille kiitos!) arvostelukappaleita ja kirjastossa minut nähdään lähes päivittäin, kuten muuten myös kirjamme päähenkilö. Tästä teoksesta kuultuani olin kuitenkin varma, että kirjasta kannattaa maksaa. Aihe on nyt pinnalla, mutta me, jotka olemme eläneet erityisherkkinä koko elämämme, saamme huokaista helpotuksesta - emme sittenkään ole friikkejä, meille on olemassa oma viitekehys, käytöksellemme on olemassa selitys, ja mikä parasta, emme ole asian kanssa yksin.

Ja kun teos on vielä suuresti ihailemani kirjailijan, Anja Snellmannin kirjoittama... Osasin odottaa kultaa.


Imen itseeni muitten huonot päivät ja ahdistukset, joudun keinumaan tahtomattani, minulle annetaan lisää vauhtia, enkä osaa rajata itseäni ulos heidän mielentiloistaan. Ylireagoin mietoihinkin moitteisiin.


Antautuminen alkaa lapsuudesta, jossa pieni tyttö kokee äänet, hajut, värit, ja varsinkin tunneilmaston tarkemmin kuin yksikään perheen aikuisista. Varsinainen helvetti alkaa, kun tyttö sysätään koulunpenkille. Poissa on äidin tuttu selkä, jonka taakse tuntemattomien katseita paeta. Tytöstä kasvaa VinkuleluHullumagneettiSuruvaippaMurhekääryleSääliö, nimityksiä löytyy loputtomiin, ja niillä on luvut sydäntäsärkevästi otsikoitu. Kun pitäisi olla sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut, suorittaja, ja kuitenkin kaipaa vain kodin rauhallista lohtua, olo on kuin lapsuuden silkkipaperilinnulla. Hän on niin hauras, kaikkien tuulien tarttua.


Miten minä tulevina vuosina muuttuisin yhä epäsosiaalisemmaksi, seurassa hiljaisemmaksi, joka ikistä sanaa, äänensävyä, ilmettä, tuoksua tulkitsevaksi ja päiväkausia märehtiväksi. Levottomaksi. Epäluuloiseksi.


Ja elämä erityisherkkänä on täynnä ristiriitoja. Olemassa on myös Drama Queen. Toisaalta sitä rakastaa yli kaiken rutiineja, järjestystä, turvallista arkea, toisaalta on valmis aivan yllättäen rikkomaan kaiken, ihastumaan tulisesti, aina uudelleen ja uudelleen...

Antautuminen on puhdistava lukuelämys. Se lukee sinua yhtä paljon kuin sinä sitä. Ja siitä saa elinikäisen kumppanin, rinnallakulkijan tielle, jota leimaa epävarmuus siinä missä myös raju onni.

Anna Snellman. Minä kiitän.


Oli pakko pysähtyä ja myöntää: olen egokilpijä kiillottavassa soturikulttuurissamme täysin eksyksissä. Tunsin olevani kaikkialla marginaalissa, tarkkailija, yksin.
Haluan olla marginaalissa, tarkkailija, yksin.


***

Romaanista on blogannut moni. Linkitän tällä kertaa Susan upean postauksen.