keskiviikkona, heinäkuuta 15, 2015

Gillian Flynn; Teräviä esineitä

Sharp Objects 2006, suom. Maria Lyytinen ja WSOY 2015, 317s.
"He, hän, kuka ikinä. Se kusipää. Sairas lapsentappaja. Sillä väliin kun minä ja perheeni olemme nukkumassa, kun te ajelette ympäriinsä tekemässä juttujanne. tuolla jossain on ihminen, joka etsii lapsia uhreikseen."

Postaukseni kulkevat edelleen n. kuukauden jäljessä siitä, kun kirjat olen lukenut. Karin Slaughterin Näkymättömän otin ennen Teräviä esineitä ja täytyy myöntää, että kahden vahvan naiskirjailijan painissa voitti tällä erää kirkkaasti Gillian Flynn! Yhdysvaltalaisen trillerikirjailijattaren uusin suomennos, joka on samalla hänen esikoisteoksensa, koukuttaa kieroudellaan. Teksti on mitä oivallisin osoitus Flynnin mielipuolisesta mielikuvituksesta.

Teinitytöt, heissä on ainakin näin keski-ikää lähestyvän naisen silmin katsottuna, jotain uhkaavaa. En ole vielä niin vanha ettenkö murrosiän vuosiani muistaisi, mutta muistot eivät juuri lohduta... Päinvastoin. Olinhan silloin kävelevä katastrofi! Niin ovat kirjan tytötkin. Mutta enemmän tai vähemmän sekaisin tässä tuntuu olevan yksi jos toinenkin henkilöhahmoista.

Ei vähiten päähenkilö Camille Preaker, toimittaja, joka kirjoittaa juttua kotikaupunkiaan ravisuttavasta skandaalista: kaksi pientä tyttöä kadonnut. Juttu tempaa Camillen mukaansa, luonnollisesti, ja pian naisen vanha itsetuho nostaa päätään. Terävät esineet kiehtovat, iho kaipaa niiden kosketusta, uusia sanoja, lisää uusia sanoja...

Masennusta sanotaan aina mustuudeksi, mutta minä olisin mielelläni herännyt tummasävyisiin tunnelmiin. Minulle masennus näyttäytyy virtsankeltaisena. Loputtoman laimean virtsan värisenä uuvuttavana taipaleena.

Camille on päähenkilönä aivan loistava, samoin kuin muutkin Flynnin aiemmista tarinoista tutut hahmot. Camille ei aseta rimaa korkealle. Hänen rinnalleen on helppo asettua, tuntea kaipuu alkoholin lohdullista vaikutusta kohtaan, ahdistua häiriintyneestä äidistä, joka uhkaa taas imaista naisen minuuden. Samalla pikkukaupunki vaikenee omiin haavoihinsa. Mutta haavat on avattava, salaisuudet paljastettava, jotta voisi tapahtua puhdistuminen.

Teräviä esineitä on helppolukuinen ja ihanan räväkkä kirja, mutta sen sanoma sairas. Ja ehkä juuri siksi niin oudon kiehtova.


Minä olen tässä, sanoin, ja se tuntui tyrmistyttävän lohdulliselta, nuo sanat. Kun joudun paniikkiin, lausun ne itselleni ääneen. Minä olen tässä.


Romaanista ovat postaneet ainakin Booking it some more, Tuijata, Leena Lumi, Mai Laakso, Arja, Omppu,  Krista


10 kommenttia:

  1. Räväkkä tämä tosiaan olikin - ja kyllä, sanoma on sairas. Loppukudelma on sairas. Ja moraalittomuuttakin havaitsin runsaasti - ja silti rakastin tätä.

    VastaaPoista
  2. Jahas, kaipa se pitää tämä jossain vaiheessa lukaista. Gone Girlin lukemisen skippasin ja katsoin elokuvana, mutta se ei oikein niin kiinnostanutkaan minua edes täällä riehuvan hypen aikana. Tämä sen sijaan kiinnostaa ihan aidosti etenkin nyt kun luin sinun mietteesi. :P Virtsavertaus on aika hyvä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin hörähdin virtsavertaukselle, oikein on osuva... :D Luepas ystävärakas tämä, voisin veikata sun pitävän. Parempi minusta kuin Gone Girl.

      Poista
  3. Eng.kielisen version kannessa todetaan osuvasti, että perhe on myrkyllinen. Kyllä vaan. Tämä on hurja teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, nimenomaan! Myrkyllisen kiehtova romaani.

      Poista
  4. Kiltin tytön kohdalla menin suoraan lankaan, mutta tämän kohdalla oli liiankin helppoa arvata pahin tyyppi - mutta mikä motiivi! Huh huh! Oli tämä kyllä aika kiehtova, mutta samalla hirvittävä.. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi, sama mulla, mutta en antanut seikan häiritä. Motiivia oli "mukava" veikkailla ja samanlaiset fiilikset kirja jätti; hurjaa menoa :) Ja voi apua, pelkään tästedes vielä enemmän teinejä :D

      Poista
  5. Tässä kirjassa oli se yksi juttu, josta olisi pitänyt olla varoitus tällaiselle eläinrakkaalle kuin minä. En varmaan ikinä, ikinä toivu siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, jäänyt kyllä kummittelemaan minunkin mieleeni...

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥