Gillian Anderson & Jeff Rovin; Jään salaisuudet

Dream of Ice 2015, suom. Einari Aaltonen ja Like 2016, 318s.

Toinko minä jotain mukanani Galderkhaanista? Vai onko jokin vainunnut minut kuin eläin?


Nythän on niin, että luettuani superkauniin X-Files -tähden, Gillian Andersonin Liekkien näkijät, jäin luonnollisesti odottamaan teokselle jatkoa. Näinhän sitä yleensä tuppaa käymään, kun itse tarina jää kesken. Eikä edellinen osa ollut minusta lainkaan hullumpi. Kirjoitin siitä näin;


Jos siis lievä kielellinen kömpelyys ei häiritse lukunautintoasi, suosittelen hyppäämään Gillianin kyytiin.


Jään salaisuudet jatkaakin suvereenisti siitä, mihin edellinen osa jäi. Kirjoja ei voi lukea yksittäisinä kokonaisuuksina. Alkuun olin pihalla, teemaan sopien kuin lumiukko, että keitä nämä sivuhenkilöt nyt olivatkaan, mitä Liekkien näkijät -romaanissa lopulta tapahtui. Tai sitten kärsin vain lievästä dementiasta... Joka tapauksessa.

Muistamme edellisestä osasta lastenpsykiatri Caitlin O'Haran, muistamme hänen maagisen kytköksensä ikivanhaan Galderkhaan -nimiseen yhteiskuntaan, joka hautautui vuosituhansien saatossa jään alle. Mutta jotain jäi elämään. Jotain väkivaltaisen voimallista, jotain, joka on nyt murtautumassa esiin. Ja tällä jollain on kyky tuhota koko maapallo, luoda siitä mieleisensä kohonneiden sielujen avulla (mikäli tätä kohtaa oikein ymmärsin).

Luotimme toisiimme kaikessa, hän pohti vihoissaan, mutta nyt minä saan maksaa hänen synneistään.

Muistamme Caitlinin pojan Jacobin. Pieni ressukka on saanut oman "infektioninsa" muinaisista sieluista, ja tämä tietysti herättää päähenkilömme äidinvaistot. Jacob on pelastettava. Galderkhaanista lähtöisin olevien kivien salaisuus paljastettava. Sillä kivet huutavat. Ne ovat odottaneet pitkään. Ne ovat valmiina...

Muistamme (hatarasti) myös maailmanmatkaajan, Mikelin, muistamme erään salaseuran nimeltään Ryhmä. Ryhmän ohjastamana Mikel matkustaa Etelämantereelle etsimään syytä viime aikaisiin, järkyttäviin tapahtumiin. Mikel löytää muinaisen kaupungin. Vai löytääkö se hänet?


Siinä missä Liekkien näkijät kietoi minut pelottavaan syleilyynsä, jätti Jään salaisuudet valitettavasti täysin kylmäksi. Juoni poukkoili kuin vauhko hevonen sinne tänne, olin jatkuvasti ulalla mitä tässä oikeasti nyt on meneillään. Lisäksi kielellinen tönkköys korostui entisestään.

Jään kuitenkin odottelemaan, mitä toiset kirjasta irti saavat!


"Jos et voi paeta petoa, syleile sitä."