Jax Miller; Vettä sakeampaa

Nimeni on Freedom ja vereni on hiekkaa. Siltä minusta tuntuu, kun kiihdyn liikaa, kun päässäni pyörii enkä saa sitä loppumaan. Se on pelkkää sivuvaikutusta siitä, että yritän pysyä mukana, kun maapallo pyörii akselinsa ympäri. Lääkäreiden mielestä kyse on mielisairaudesta.


Viskiä, hikeä, feromoneja. Verta, väkivaltaa, prätkiä. Baaritiski. Sen takana nainen nimeltä Freedom. Nainen todistajansuojeluohjelman turvissa, nainen vailla muuta päämäärää kuin itsetuho. Hän himoaa rangaistusta. Hän on säästänyt vaatteensa, joita käytti raiskauksen aikana. Hän on menettänyt kyttäaviomiehensä, kenties murhannut miehen itse. Hän on menettänyt kalleimpansa, verensä, sielunsa - omat lapset.

Minä ja normaali olemme kuin ruuti ja tuli. Kaksi asiaa, joita ei saisi koskaan sekoittaa.


Freedomin nihkeä itseinho, raapiva alkoholismi ja se lääkepurkki, johon tämä kaunis, riivattu nainen on kerännyt pillereitä poistaakseen itsensä lopullisesti, saa pysähdyksen joka rusauttaa lukijaltakin nenäruston sijoiltaan. Freedomin menehtyneen aviomiehen veli on vapautumassa vankilasta. Hänen, takanaan koko psykopaattinen perhe, ainoa päämäärä on kostaa Freedomille Markin kuolema. Mikään ei tule tätä pakkomielteistä miestä pysäyttämään.

Eikä mikään tule pysäyttämään tarinamme antisankaritarta, naista, äitiä, joka kuulee tyttärensä kadonneen. Rebekah ja Mason. Nyt jo aikuiset lapset, jotka varttuivat "turvassa" väkivaltaiselta ja arvaamattomalta äidiltään ns. hyvässä uskonnollisessa perheessä. Mutta kuten Freedomille selviää, perheestä kristinusko on kaukana. Raamatun sanan vääristely ja manipulointi... Yhdistelmä, jonka jäljet osoittautuvat jopa hirveämmiksi kuin Rebekahin kohtalo.


Hengitän yötä sisääni. Kylmyyttä. Pimeyttä. Luoja auttakoon kaikkia, jotka tulevat minun ja tyttäreni väliin.


Jax Millerin, tuon ihmeen kauniin esikoiskirjailijattaren Vettä sakeampaa iskee takakannen mukaan kuin olutpullo päähän (Publishers Weekly). No aamen. Parempaa teosta juuri tähän hetkeen, mielentilaan olisi mahdotonta löytää. Vahva naiskuvaus leijonaemosta, joka tekee mitä tahansa lastensa eteen, pärjää lopulta tilanteessa kuin tilanteessa olipa sitten kuinka rikki hyvänsä, sai minut rakastumaan Freedomiin.

Kirja on rankka, rujo ja niin helvetin kaunis!


Ei ole olemassa onnellisia loppuja, ei minun tarinoissani, ei todellisessa elämässä. Elämä ei halua nähdä kahta meidän kaltaistamme ihmistä yhdessä, toistensa syleilyssä. Eikä se tule näkemään. Sellaista elämä on.


***

Romaanista on blogannut ainakin Mummo matkalla.