 |
| Tammi 2016, 354s. |
Miksi emme itse saaneet päättää hetkeä. jolloin maailma sortui ympärillämme?
Niin, miksi? Mihin asti ihmisen valta ulottuu, kuinka kauas, kuinka lähelle aikana, jolloin ihmisyys murskataan aatteen alle? Kuinka pienen pienet valinnat voivat luoda niin valtaisia seurauksia. Vain yksi lusikallinen kiellettyä keittoa. Vain katse, ja jo sitten hikinen hullaantuminen, rakkaus jolla ei ole minkään valtakunnan mahdollisuuksia onnistua.
Se pakotti. Sydämen lyömään. Samaan tahtiin. Se salpasi hengityksen. Se oli raudanraskas aavistus, sulaa ja kuumaa. Suloista ja verenkarvaista. Vastustamatonta. Se tunkeutui luvatta kaikkialle ja kaiken läpi kuin hyökyaalto, pakkaspäivän utu tai puunuija.
Ja silti. Poika, kohtaa pojan aivan Varsovan antautumisen kynnyksellä. Kun natsit sitten tulevat, kun ihmishenki muuttuu kauppatavaraksi ja nälkä on tunteista suurin, punnitaan ystävyyden hinta. Tuleeko ihmisistä petoja olosuhteiden ristitulessa vai olemmeko me petoja, aina ja kaikkina aikoina?
Askel, pienikin vei ainakin eteenpäin, joskus jopa ylöspäin, mutta harha-askel saattoi pudottaa syvälle alas. Viisaus oli kykyä erottaa erilaiset askeleet toisistaan ja valita niistä oikeat.
Sami Hilvon Pyhä peto ujuttautui puolihuolimatta lukulistalleni. Pelkäsin sitä ennakkoon vähäsen, tiesin sen sisältävän syvällisiä, mutta rankkoja, aina ajankohtaisia aiheita. Kirjassa toinen maailmansota on todellisuutta, silti sitä tarkastellaan yksilön kannalta. Oikeastaan vain päähenkilön silmin. Miehen, joka ottaa rakastettunsa nimen. Toteuttaa myöhemmässä elämässään haaveet New Yorkista, saa mainetta ja kunniaa. Kuitenkin häntä painaa hirvittävä syyllisyys, musertava taakka, joka on luettavissa lähinnä rivien väleistä.
Pyhä peto ei päästä lukijaa helpolla. Siinä tapahtuu lopulta hyvin vähän, mutta sen tunnepitoisuus suorastaan lamaannuttaa lukijan. Hieno teos raskaamman sarjan kirjallisuuden ystäville!
Jos Mojsze olisi löytänyt minut, olisin huokaissut helpotuksesta ja jättänyt kaiken siltä seisomalta. Se todistakoon, että millään muulla, mitä olin saavuttanut ei ollut arvoa.
***
Kirjan ovat lukeneet ainakin Leena Lumi, Lukuneuvoja ja Kulttuuri kukoistaa.
Olen laittanut tämän kirjan hieman sivuun Hakkaraisen Kristallipalatsin kanssa. Luin välissä joitakin dekkareita. In transit oli sen verran voimakas. Olen hieman säästellyt Hilvoa, haluaisin pitää siitä paljon.
VastaaPoistaUlla, toivon ja uskonkin että pidät! Minullakin Kristallipalatsi joka kiinnostaisi kovin...
PoistaSaa nähdä jääkö Hilvo minulta lukematta, suhtaudun siihen vähän varoen... Jossain vaiheessa kokeilen, mutta saapa nähdä.
VastaaPoistaHilvon tyyli on aivan mainio, kokeile ihmeessä ;)
PoistaTämä oli mennyt oikeastaan jo ei-luettavien listalle (lähinnä ajanpuutteen vuoksi, ei muuten), mutta nyt olen alkanut kiinnostua luettuani muiden mietteitä. Saapa nähdä, kenties...
VastaaPoistaAmma, ajanpuute ja tarjonnan runsaus, se ikuinen ongelma... Mutta kirjat odottavat :)
PoistaAnnika, minulle tämä on kuumaa sarjaa!!!Se jokin tässä vei...
VastaaPoista<3
Ymmärrän Leena mitä tarkoitat... <3
PoistaVuoden kirja! Ihailen sen kaunista kieltä, herkkyyttä, julmuutta, monitulkintaa. Se herätti niin paljon tunteita minussa. On kyllä saanut liian vähän huomiota tässä maassa, ainakin toistaiseksi.
VastaaPoistaTotta, tätä ei kovin kummoisesti ole mainostettu, enkä postauksiakaan löytänyt montaa. Monitulkinta on avainsana! En ole ihan varma ymmärsinkö kaikkea, ja juuri se teki lukukokemuksesta kiehtovan.
PoistaVahva kirja, siksi vähän pelottava, onneksi kuitenkin luin! Olen pitänyt Hilvon teksteistä tähänkin asti, hän on kyllä omanlaisensa kirjoittaja. Hyvin sanot raskaammasta sarjasta, ja just vähän käsittämätöntäkin, niin että kiehtoo.
VastaaPoistaKyllä, nimenomaan tuo käsittämättömyys lisäsi kirjan viehätystä, vaikken aivan täysillä lämmennytkään. Teos sai minut tuntemaan itseni vähän tyhmäksi :D
Poista