Hisham Matar; Erään katoamisen anatomia

Anatomy of a Disappearance 2011, suom. Minna Kumpulainen ja WSOY 2013, 211s.

Katselin häntä kursailematta. Halusin hänet ylleni kuin vaatteen, halusin sulautua hänen kylkiinsä, olla kivi hänen suussaan.

Näin Nuri, kaksitoista vuotta. Nuri, äitinsä jo vuosia sitten menettänyt arabipoika, joka näkee Monan ensin. Monan, keltaisessa uimapuvussa, kaivelemassa jalkapohjaansa. Poika menee, ja ottaa kipeästi pistävän oraan pois. Siitä lähtee liikkeelle Nurin, ja häntä neljätoistavuotta vanhemman naisen ystävyys. Minä näin hänet ensin. Mutta kuitenkin Nurin isä nai Monan. Heistä tulee kolmihenkinen perhe, jossa kaksi himoitsee yhtä, yksi pyörittää molempia. Tai kuvittelee pyörittävänsä. Kunnes Nurin isä katoaa.

Sinä iltana esitin moitteen sille samalle Jumalalle, jota olin lukemattomia kertoja kiittänyt Monasta: Sinun olisi pitänyt tehdä meidät samanikäisiksi.

Erään katoamisen anatomia perustuu, kuten takakansi lupaa, asioille joita en sanota ääneen. Kun lukija on saanut kirjan päätökseen, hän tietää lopulta yhtä vähän, kuin teosta aloittaessa. Kysymysmerkit eivät väänny huutomerkeiksi, vaan hiipuvat ellipsiksi. Mikä oli Nurin isän, Kamalin katoamisen pohjimmainen syy? Onko hän vielä elossa? Romaani vihjailee ja flirttailee, mutta jää etäälle. Mitä tapahtui Nurin äidille? Kirjan alussa saamme tutustua hänen välähdysmäiseen olemukseensa, mutta kovin konkreettiseksi henkilö ei muuttu. Hänen kerrotaan olleen iloinen ja naurava ennen synnytystä, muttei vielä vuosienkaan jälkeen (!) siitä toipuneen. Äiti rakasti hiljaisuutta ja äänettömiä lomia. Välillä hänen entinen ilonsa pääsi pinnalle, painuakseen jälleen piiloon synkkyyden tieltä. Ja sitten äiti kuoli. Jättäen peräänsä vain niitä kysymysmerkkejä.

Entä mitä Monan ja Nurin välillä lopulta tapahtui? Vai tapahtuiko mitään? Oliko heillä vain yksi yö, olivatko Monan tunteet poikapuolta kohtaan sittenkin äidillisiä. Kaikkein verevin henkilöistä on Nuri, jonka äidin kaipuun sävyttämät eroottiset tunteet Monaa kohtaan saavat lukijan koukkuun. Teksti soljuu eteenpäin runollisen kauniina, asioilla on hienosti kätketyt piilomerkityksensä.

Teoksen keskivaiheilla, kun toisinajattelijana tunnettu isä katoaa, ja Nurin tunteet Monaa kohtaan väljähtyvät, hän on minulle kuin outo, menettää kirja ytimensä. Toki isän ja pojan syyllisyyden sekä vahvan rakkauden värittämä suhde riittää kirjan aiheeksi, mutta minusta, romaanin lyhykäisyydestä huolimatta, tarina ei jaksanut kantaa loppumetreille. Tai sitten vain itse väsyin haahuilevaan tunnelmaan, jossa totuutta kierrellään ja kaarrellaan mutta mikään ei oikestaan selviä.

Olisipa minulla enemmän elämää tässä elämässä.

Erään katoamisen anatomialla on kuitenkin uskomattoman hieno nimi sekä sopivan salaperäinen kansi. Vaikka kirjan loppu osoittautui minulle pakkopullaksi, on silti todettava, että kauniistihan tämä libyalainen Hisham Matar kirjoittaa.

Myös Jenni kirjoittaa arviossaan pitäneensä, muttei ihastuneensa. Englanniksi kirjan lukenut Satu on samoilla linjoilla.


Koska teos sijoittuu Kairoon, Afrikan tähti -haaste etenee tauon jälkeen yhdellä romskulla. Tällaisen pienen pettymyksen jälkeen on ihana soljahtaa taas lumoavien kirjojen maailmaan.

***Edit*** Jäin pohdiskelemaan teosta vielä saunan lauteilla makoillessani ja koin sen verran suuren ahaa -elämyksen liittyen Nurin äitiin ja Naimaan, että täytyihän se naputella tänne muistiin. Kirja on siis (erittäin) hitaasti aukeava mutta jää kuitenkin mieleen kummittelemaan. Jollain tavalla oivallukseni paransi jälkimakua. Ehkä vielä keksin senkin, mitä isukille tapahtui :)