S. K. Tremayne; Tulilapsi

The Fire Child 2015, suom. Jaana Iso-Markku ja Otava 2017, 365s.

Tämä talo kylmää minua. Sen kosteus hiipii luihin ja ytimiin ja hukuttaa minut pimeyteen. Minun on kohdattava David. Kaivettava esiin totuus kuin likainen musta tina kaivostunneleista. Ja kerrottava sitten hänelle oma totuuteni.


Tunnelit ulottuvat meren alle. En millään tahdo saada tätä ajatusta mielestäni. Tunnelit ulottuvat meren alle. Näin alkaa Jääkaksosten tekijän, salaperäisen kirjailijan S. K. Tremaynen odotettu uutuusteos. Tulilapsi on täällä!

Tunneleita pohdiskelee juuri valtavaan kartanoon muuttanut tuore rouva Kerthen. Rachel on päässyt vähän "parempiin naimisiin", komeasti harmaantuneen liikemiehen, Davidin myötä. Hän kuuluu nyt kaivostyössä rikastuneeseen, maineekkaaseen sukuun, hänestä on tullut kartanon toinen omistaja ja kauniin Jamien äitipuoli. Hyvästi lontoon kadut ja keskinkertainen elämä.

Mutta onni alkaa tietysti rispaantumaan. Kuinka monta huonetta talosta löytyykään? Entä käytöstä poistetusta kellarikerroksesta? Täydellinen eristäytyneisyys, maisemassa kohoavat kaivokset alkavat pian ahdistaa nuorta vaimoa.


Tämä on mielen valoa



Perinteisen goottilaisen kartanoromaanin hengessä siis mennään. On valtava, romanttisesti rappeutunut sukukartano täynnä loppumattomia käytäviä. Omituisesti käyttäytyvä nukenkasvoinen lapsi, joka Rachellin muuton jälkeen alkaa oirehtimaan. Davidin pari vuotta sitten kuollut sulokas vaimo, joka tuntuu vielä kuolleenakin painostavana uhkana. Kuten Jamie toteaa; äiti on tulossa takaisin...


Meteorologit suorastaan herkuttelevat tällä mahdollisuudella: ihmiset rakastavat huonoa säätä, yhtä paljon kuin he rakastavat murhamysteerejä. Carnhallow'ssa murhamysteeri on kuitenkin todellinen. Se on minun elämääni. Mysteeri, joka minun täytyy selvittää. Ja nopeasti.


Murhamysteeri tai ei, totta on kuitenkin Kerthenien verinen historia. Juuri he perustivat tuhat vuotta sitten kaivokset. Toki tämä kyläläisiä työllisti, mutta millä tavalla. Miehet lähetettiin maanalaisiin tunneleihin louhimaan vain kynttilän liekki valonaan. Samaan aikaan kun vauras suku herkutteli lounaalla, kuoli syvällä heidän alapuolellaan kaivosmiehiä jos jonkinmoisiin onnettomuuksiin. Elleivät sitten saaneet työbonuksena myrkytystä.


Tulilapsi on omistettu kirjailijan cornwallilaisille esi-isille, joihin kuului myös kaivosmiehiä. Teos poikkeaa juuri tältä osin pehmokauhusta; siitä löytyy verevä, aito sormenjälki. Ehkä hiilen mustaama. Etukäteen jännitin, saako näin perinteisestä juonimateriaalista louhittua mitään uutta. S. K. Tremayne osaa onneksi yllättää. Hän ei mene siitä, mistä aita on matalin, vaan taituroi oikeasti pelottavan, kihisevän kiehtovan tarinan Rachellista ja hänen pienestä poikapuolestaan.

Viileän viihdyttävä Tulilapsi sopii erityisesti heille, jotka laskevat öitä jouluun...



En tiedä paljoa Sylvia Plathista, tai runoudesta ylipäätäänsä. Romaanit ovat enemmän minun mieleeni, ne tarjoavat pakotien, kun elämä käy kestämättömäksi.