Elena Ferrante; Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät

Storia di chi fugge e di chi resta 2013, suom. Helinä Kangas ja WSOY 2018, 447s.

Minä tiedän - ajatus kuului äänettömänä hänen päässään - minä tiedän, millaista on elää yltäkylläisyydessä ja haluta kaikille hyvää, sinä et pysty edes kuvittelemaan, mitä todellinen köyhyys merkitsee.



Napoli -sarja on edennyt kolmanteen osaan - luin sen loppuun viime yönä ja olen hämmentynyt, olen hengästynyt, päätäni on ravistellut tunteiden tsunami. Tutuksi tulleen betonisen kotikorttelin hiekkaan seikoittuu nyt verta, luokkataistelut räjähtävät käsiin siinä missä Elenan ja Lilan omat elämät eriävät tällä kertaa kuin toisensa ikuisesti kadottaen.

Siinä missä Elenan esikoisteos niittää suosiotaan myös maailmalla, ponnistelee Lila tehtaalla yhä sietämättömimmiksi käyvissä olosuhteissa. Eletään vuotta 1970, suurta muutosten aikaa. Elena menee "rikkaisiin naimisiin" ja pääsee vihdoin opettelemaan sivistyneistön käytöstä aivan uudenlaisissa piireissä. Tietysti myöhemmin syntyy lapsia, tietysti avioliiton pimeät puolet valkenevat naiselle kasvavien varjojen lailla. 

Olimme syntyneet samaan ympäristöön ja jättäneet sen onnistuneesti taaksemme. Miksi minä sitten olin vajoamassa harmaaseen keskinkertaisuuteen? Johtuiko se avioliitostani? Johtuiko se äitiydestä ja Dedestä? Siitä, että olin nainen ja minun piti huolehtia kodista ja perheestä ja pyyhkiä paskaa ja vaihtaa vaippoja? 



Mutta Lila. Tuo raivostuttava jästipää, tuo taitavasti sisimpänsä salaava, jäätävän kova nainen elää seksittömässä avoliitossa lapsuutensa aikaisen ystävän kanssa. Hän kasvattaa poikaansa ajautuen kuin virran viemänänä edistämään pian nousevaa kapinaa... Sillä ongelmat seuraavat Lilaa, vaikko hän niitä? Tiedämme naisesta vain kuulopuheiden kautta, Elenan äänen värittämänä, itse hän ei tahdo itsestään numeroa tehdä. Ja tekee silti.


"Me teimme lapsena sopimuksen: minä olen meistä kahdesta se paha."


Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät tulee voimalla kohti. Elena Ferranten kerronnan lahjat ovat käsittämättömän upeat. Tämä reilu 400 sivuinen kirja hulahtaa ohi kuin vettä vain, jättäen miellyttävän odotuksen tunteen. Vielä viimeinen osa tulossa ja sitten tiedämme, sitten viimein tiedämme kuinka näiden kahden, toisiinsa näkymättömin sitein sidotun naisen käy! Vaikka kirja käsittelee naiseuden aina ajankohtaisia kipukohtia, vihan ja rakkauden liitossa narisevaa ystävyyttä jossa kilpailuhenki ei laannu ikävuosienkaan myötä, osaa kirjailija ennen kaikkea viihdyttää. Uskotte varmasti kuka jättää lavasteissa vaanimisen ja saapuu jälleen näyttämölle? Tai paremminkin, ketkä...



Kävin ulkona joka päivä säällä kuin säällä, jotta tyttäreni saisivat raitista ilmaa ja aurinkoa. En koskaan lähtenyt kotoa ilman kirjaa. Luin aina kuin mahdollista, se oli tapa joka oli pysynyt, vaikka kunnianhimo oman maailmani luomisesta tuntui haihtuneen.



***


Kirjan on lukenut ainakin Leena Lumi.