tiistaina, huhtikuuta 30, 2013

Chimamanda Ngozi Adichie; Purppuranpunainen hibiskus


Purple Hibiscus 2003, suom. Kristiina Savikurki, Otava 2010, 327s.

"Kambili, tule yläkertaan."

Aloitin teemaviikkoni tällä paljon kehutulla, afrikkalaisen nykykirjallisuuden kirkkaimman tähden Chimamanda Ngozi Adichien teoksella. Viimeinen pisara ylitsevuotavaan ylistyksen maljaan löytyy Opuscolosta. Romaania aloittaessa tiesin heti, että nyt mennään ja lujaa. Jarrut särkyivät jo ensimmäisessä mutkassa ja hengityskatkosten sykähdyttämänä etenin loppuun saakka. En muistanut tehdä edes merkintöjä sopivista sitaateista, sen verran syvälle nigerialaisen Kambilin elämään, ihon alle, sieluun, tämä Purppuranpunainen hibiskus minut vei.

Teini-ikäinen Kambili on tottunut elämään miltei kokonaan itsensä isänsä varjoon kadottaen. Rikkaan perheen kadehdittavan komea julkisivu kätkee piiloonsa ruman salaisuuden. Siinä missä nigerialaisten rakastama isä tukee rahallisesti köyhempiään, alistaa hän julmalla tavalla omaa perhettä. Äiti, Jaja-veli ja Kambili ovat tottuneet vaikenemaan. Kommunikoimaan keskenään sanoitta, etteivät vain herättäisi isän vihaa. Väkivalta, pelko, uskonnollinen alistaminen ovat perheen arkipäivää. Miten surullista, miten raivostuttavaa raamatun tulkintaa romaani pitääkään sisällään! Miten väärin rakkauden ja armon usko onkaan kirjassa vääntynyt inhottavaksi ulkokultaisuudeksi. Vaikken katolilaisuuteen ole oikein perehtynyt, sen tiedän, etteivät he tällaista menoa opeta. Siitä kuinka itsessään hyvistä asioista voi väärässä käytössä tulla julmuuden ilmenemiskeino, kirjan isä on kyllä malliesimerkki.

Menin seisomaan ammeeseen ja katsoin isää. Ei näyttänyt siltä, että hän aikoisi lähteä hakemaan risua, ja äkkiä raaka, pistelevä pelko täytti rakkoni ja korvani. En tiennyt mitä isä aikoi minulle tehdä. Olisi ollut helpompaa, jos olisin nähnyt hänen kädessään vitsan, sillä silloin olisin osannut puristella käsiäni nyrkkiin ja jännittää pohjelihakset valmiiksi.

 Ja silti, jollain tavalla Kambili kaipaa aina vain isänsä rakkautta, huomiota. Mutta Kambilin ja Jajan elämään on tulossa nyt muutos. Entinen, loppuun kulunut elämä sirpaloituu yhdessä äidin posliinipatsaiden kanssa. Kuvioihin astuu nimittäin iloinen ja vapautunut Ifeoma-täti, joka vaatii saada nuoret luokseen Nsukkaan. Perhe asuu vaatimattomissa oloissa, jopa köyhyydessä, mutta siitä viis, kun Kambili oppii uuden taidon; nauramisen! Tädin puutarhan väriloisto, serkkujen normaali maailma, komea isä Amadi näyttävät toisenlaisen puolen elämästä. Elämästä, jossa voi ilmaista itseään, hymyillä, elää vailla pelkoa.

Nyt kun tarina on päättynyt, poden jonkinlaista auforian täyteistä krapulaa. Kirjan maailmasta ei ole helppo palata. Kävi vähän samoin kuin Tummanhopeisen meren kanssa - jäin samoilemaan Afrikan kuumuuteen, jossa kuitenkin kukkii ja kauniisti kukkiikin. Jäin Kambilin nahkoihin, enkä ole vielä saanut itseäni sieltä irti reväistyä. Näin huiman lukuelämyksen myötä loppuviikon kirjasuunnitelmat saattavat mennä uusiksi, lukusaldo jäädä melko laihaksi. Siitä viis, Adichien romaani täyttää minut edelleen ilolla. Lukemisen ilolla. Tällaisten tarinoiden takia jaksan samoilla kirjamaailman aavikoilla löytääkseni välillä mitä raikkaimpia keitaita.


Kun nousin tädin asunnon edessä, iltapäivän tapahtumat pyörivät yhä mielessäni. Olin hymyillyt, juossut, nauranut. Rintani paisui jostain, joka oli kuin kylpyvaahtoa. Hattaramaisen keveää. Niin suloista, että tunsin sen maun kielelläni, se oli makeaa, kuin cashewpuun ylikypsät keltaisina roikkuvat hedelmät.


Teos löytyy useista blogeista. Kysykää vaikka Googlelta!


Afrikan tähti -haasteen Nigeria saavutettu

32 kommenttia:

  1. Ihanaa, että pidit tästä näin valtavasti. Itse luen juuri Huominen on liian kaukana (tai siis olen lukenut aina novellin silloin tällöin viimeisen kolmen kuukauden aikana) ja tämä odottelee hyllyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, meinasin juuri, että jos sade lakkaa käyn kohta hakemassa kirjastosta Huominen on liian kaukana -teoksen :) Ei voi mitään, hirveä hinku tuli saada näitä lisää! PKA oli myös hyvä, mutta tämä vei ehdottomasti voiton.

      Odotan innolla sun mielipidettä!

      Poista
  2. Hurjaa, miten tarina on sinua vienyt! Uskonnon nimissä on aina tehty paljon pahaa ja myös lapsille. Tänään on Hesarissa mielenkiintoinen artikkeli, miten Turkki siirtyy yhä enemmän islamilaisuuteen ja samalla arabimaiden tyyliin etenkin suhteessa naisten tasa-arvoon.

    Ei tarvitse edes googlata, minä muistan, miten monet, 'melkein kaikki', tästä ovat postanneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tässä vain oli sopivassa suhteessa kaikkea; tuskaa, pelkoa, elämäniloa... Ja urheutta!

      Niinpä, uskonnon varjolla on aina hyökätty heikompien kimppuun, se on surullista mutta myös nostaa verenpaineita. Raamatun keskeisin opetus on kuitenkin jotain aivan muuta.

      Tämä taisi tosiaan olla ilmestymisvuonnaan melkoinen hitti, saas nähdä miten käy ensi syksynä, kun kirjailijalta ilmestyy kolmas täyspitkä romaani (välissä yksi novellikokoelma).

      Poista
  3. Adichien kirjat ovat kyllä upeita. Minun täytyy ehdottomasti lukea tuo Fletcherin Tummanhopeinen meri jos sillä on samanlaisia vaikutuksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, en ymmärrä, miksi olen jaahannut tämän kanssa näin kauan! No, tulipa nyt viimein luettua ja onneksi on vielä Adichien novellikokoelma ennen syksyistä romaaniuutuutta :)

      Kyllä näissä on samaa intensiivisyyttä, suosittelen!

      Poista
  4. Kiitos kiinnostavasta postauksesta, Annika!
    Tarttis lukea tämä ja Tummanhopeinen meri, jos / kun pääsen kirjastoon!

    Iloista vappua, Annika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili-mummo, molempia voin todellakin suositella!

      Sitä samaa sinulle ♥

      Poista
  5. Hyvää vappua, Annika, ja kiitos tästä postauksesta. Mulla odottaa hyllyssä kaikki Adichiet, yksi omana ja kaksi kirjastosta. Yhtäkään en siis vielä ole lukenut. :) Ainiin, ja Tummanhopeinen meri odottaa muuten kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, kiitos sanoistasi ja ihanaa vappua sullekin :) Olen varma, että tulet tähän tykästymään! Puolikas keltaista aurinkoa on myös hieno, mutta liputan vastaisuudessa Hibiskusta :)

      Odotan innolla mitä pidät Tummanhopeisesta merestä. Sitä kannattaa nauttia kaikessa rauhassa!

      Poista
  6. Ei ole tuttu kirjailija minulle, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta. Näin sitä taas oppii uutta. =D Hauskaa Vappua, toivottaa jo muutaman munkeroisen hotkaissut typykkä. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, blogikierroksella oppii aina jotain uutta :D Minä olen hullaantunut näihin Afrikka-aiheisiin kirjoihin, joka taas on mulle uusi piirre - aiemmin ei kiinnostanut ollenkaan.

      Näin muuten viime yönä outoa unta; aloin lukea jotain Kingin kirjaa ja sitten kirjailija tuli tapaamaan mua :D

      Sitä samaa sulle! Tänä vuonna jäi munkit väliin, aloitin nimittäin viimein dieetin...

      Poista
    2. Hihihii, niin siinä kuule varmaan käy, että herra King tupsahtaa kylään, kun päätät aloittaa lukea hänen kirjaansa... =D Se on katsos just sellainen heppu. =D

      Minä aloitan dieetin... hhm... huomenna. =D

      Poista
    3. Hih, ehkä uni vihjaili, että pitäisi viimein tarttua Kingin kirjaan :D

      Mie olen ollut aina aiemmin hoikka, mutta keliakin toteamisen myötä siirryin gluteenittomalle ruovaliolle. Ja se oli menoa se, paino nousi heti 10kg... Pari ihmistä on kysynyt olenko raskaana ja siihen meni hermo - nyt makiat pois!

      Poista
  7. Oi, ihana kuulla näistä elämää suuremmista lukukokemuksista, vaikka en itse saanut luotua yhteyttä tämän teoksen kanssa. Harmi ettei Ian McEwan saanut tuulta alleen, mutta Ihana maa kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta. Ehkä minäkin harkitsen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, kokeilen vielä McEwanilta jotain lyhyempää teosta, mutta jotenkin pelkään, ettei hän vain ole minun juttuni... Eihän kaikki kuitenkaan ole kaikille, eihän? :)

      Mutta Hibiskuksen myötä pääsin aivan uusiin lukusfääreihin :)

      Poista
  8. Luin tämän parisen vuotta sitten ja kirja meni suoraan ihon alle. Todella vaikuttava lukukokemus ja hieno kirja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aletheia, Adichiestä uhkaa tulla hurjaa vauhtia suosikkikirjailijani! :)

      Poista
  9. Olinkin melko varma, että tykästyisit tähän kirjaan. :) Minäkin pidin tästä kovasti, Chimamanda ei tosiaan petä lukijaansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä sinä jo mun maun tiedät :)

      Poista
  10. Olipa hieno arvio! On aina ihanaa lukea kun toinen lukenut Kirjan isolla elämyksellä. Ihan tekisi mieleni lukea tämä, mutta en tiedä, kun Puolikas keltaista aurinkoakin jäi kesken...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustus Amma, minullakin oli jäädä PKA kesken... Minusta tämä on huomattavasti parempi ja koskettavampi kirja. PKA piti sisällään -muistaakseni- aika paljon politiikka, tämä taas puhtaasti pienen ihmisen tarina.

      Että suosittelen :)

      Poista
  11. Nyt vasta ehätin tänne samoilemaan! Ihana, että kirja imaisi sinut mukaansa!

    Minulla tämä meni kyllä niin syvälle syövereihin, ettei moni kirja aikaisemmin! KIRJA totisesti.

    Katolainen kirkko ei ole ollut viime aikoina kovinkaan positiivsessa valossa. Joka viikko ryöpsähtää julkisuuteen jokin kamaluus. Siinä mielessä kirja on oikeastaan kuin tyyppiesimerkki siitä, miten kirkon sisällä asuvat niin hyvyys kuin pahuuskin ja järjestelmä sahaa jalkaa itseltään. Oikein vieläkin puistattaa! Isähahmon pahuus ja ennen kaikkea tämän kaksinaamaisuus ja kaksinaismoralismi saavat aikaan näppylöitä, jotka eivät hevillä laskeudu. Uh!

    Hieno arvio! Kiitos vielä linkityksestä. Tämä kirja olisi saatava omaan hyllyynkin. Vielä se ei ole tullut divarissa minua vastaan.

    Suloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen Kirahvi, KIRJA tämä oli minullekin! Jätti kyllä kauas taaksensa Puolikkaan keltaista aurinkoa, vaikka pidin siitäkin. Nämä pienen ihmisen tarinat tuntuvat vetoavan kaikkein syvimmin minuun. Ja ihan totta, tätä aarre pitäisi löytyä omastakin kirjahyllystä.

      Sekin oli romaanissa hyvin toteutettu, ettei katolisesta kirkosta annettu pelkästään negatiivista kuvaa. Isä Amadi kuului samaan kirkkokuntaan, ja millainen ero hänen ja isän välillä olikaan!

      Voi että, täydellinen kirja.

      Sitä samaa sinulle <3


      Poista
    2. * tämä aarre

      :)

      En jaksa naputella kommenttia uudelleen vaikka näköjään sekoilen sanoissa minkä ehdin. Sitä se hyvä kirja teettää!

      Poista
  12. Oi että! Olen lukenut Adichielta vain novellikokoelman Huominen on liian kaukana, mutta ihastuin siihenkin ja ajattelin jo silloin että haluan lukea Adichien romaanit. Ja tosiaan, syksyllähän tulee sitten jo uuttakin Adichieta. Tämä on kyllä pakko lukea!

    Hieno ja ihanan intohimoinen arvio! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi <3 Tiedätkö, minä aloitin novellikokoelman, mutta huomasin jälleen, etten ole novellinaisia. Hyvä sekin on, mutta ei todellakaan tämän vertainen! Nyt jännitetään, millaiseksi Adichien tuleva uutuus paljastuu.

      Poista
  13. Minulla on afrikalainen ibo-mies, ja eläytyminen tähän Hibiskukseen oli erikoislaatuinen hänen kertomiensa lapsuudenkokemuksien vuoksi. Hänen kertomansa mukaan isän rooli perheessä on afrikkalaisessa kulttuurissa edelleen samanlainen, joskin em. väkivaltaisuus on ääritapaus. Käymme väittelyä liiankin usein emansipaatiosta, mieheni mielestä suomalaisen miehen alennustila johtuu naisten ylivallasta - perheenpään roolin menetyksestä. Mene ja tiedä, mutta kirjan isähahmo todella seisautti raivon veret.
    Minulle on myös ollut vaikeaa irrottautua Hibiskuksen maailmasta, vajoan siihen ajatuksissani yhä uudelleen.




    VastaaPoista
  14. Minä en meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni, niin vahvasti Kambilin tarina vei mukanaan! Kirja oli rankka ja upea! Adichie kuvaa kaiken niin hienosti ja moniulotteisesti, Eugene-isästä on kuvattu rakastava ja satuttava puoli, uskonnosta Eugenen fanaattinen näkemys ja Ifeoman sallivampi, lempeämpi puoli. Tämän hauan lukea joskus uudelleen <3

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥