tiistaina, joulukuuta 11, 2012

Leena Parkkinen; Sinun jälkeesi, Max

2009 Teos, 311s.

Tervetuloa sirkukseen! Tänään meille esiintyy klovnien, nuorallatanssijoiden ja norsujen lisäksi joukko Ihka Oikeita Friikkejä.

Näistä friikeistä muodostuu Sinun jälkeesi, Max -teos. Päähenkilöinä ovat Max ja Isaac, toisiinsa ikuisesti yhteenliitetyt veljekset. Nämä siamilaiset kaksoset kasvavat kyljestä kiinni toisissaan ja osa sisäelimistä on yhteisiä. Mutta kirjassa vilahtelee myös kattava joukko muita erilaisten epämuodostumien vaivaamia ihmispoloisia. On merenneito, hartioista alaspäin luuton nainen, on tatuointien peittämä Mona, notkea nuorataiteilija, pelkkää lihasta koko tyttö. Ylilihavia naisia. Jopa päätön nainen (ihan feikki, kuten Max toteaa). On monella tapaa rikkinäisiä, yhteiskunnan rajamailla eläviä persoonia, joiden ainoa keino tulla toimeen 1920-luvun maailmassa on itsensä myynti. Sirkukseen, cabareihin, bordelleihin. Myös Max ja Isaac päätyvät näyttelyesineiksi. Miten säilyttää oma identiteetti, edes jonkinlainen itsekunnioitus kun kaikki pitävät luonnonoikkuina? Hirviöinä.

Tätä kysyy Leena Parkkinen erittäin kypsässä esikoisromaanissaan. Parkkisen kieli todella vakuuttaa. Se loihtii eteemme vuosisadan alun maiseman, niin sisäisen kuin ulkoisen. Tuoksut, värit, maut tuleva kohti, jazz soi. Voi miltei tuntea, kuin puutuneen käden tavoin toisen henkilön kiinni kyljessään. Ja millaista onkaan, kun omaa elämää ei ole sekuntiakaan. Kaikki on tehtävä yhdessä veljensä kanssa, niin vessassa käynnit kuin rakastelutkin.

Vielä 30-luvulla sirkuksen vetonauloihin kuului vastaavanlaisia tapauksia. Mutta jo Isaacin ja Maxin aikana alkoi muutoksen tuulet puhallella. Friikit lakkasivat kiinnostamasta ihmisiä. Oli juuri selvitty sodasta, kieltolaki, monenlaista puutetta. Aika oli ajamassa friikkien yli.

Tarina kerrontaan Isaacin näkökulmasta, ajasta toiseen pomppien. Välillä eletään veljesten rankkaa lapsuutta, jossa äiti hylkää poikansa sisarensa hoitoon. Täti ja äksy isoisä asuvat samaa taloa ja tädiltä pojat saavatkin ripauksen kipeästi kaipaamaansa rakkautta. Mutta sitten hylkää tätikin, myymällä pojat ahnaan sulhasehdokkaan kautta sirkukseen.

Poikien rakkauden kaipuu ja äitihahmon etsintä ilmenee heidän ajautumisessaan suhteisiin lihavien naisten kanssa. Ja näitä paksukaisia kirjassa riittää! Jokainen romaanin henkilö vain sinnittelee päivästä toiseen, parhaimmaksi katsomallaan tavalla. Suru lukiessa tuli, olisi tehnyt mieli halata näitä epäonnisia ja kertoa heille ihmisarvosta. Joka on kirjassa maahan poljettua tavaraa.

"Kissat syövät poikasensa."
"Kissat? Mistä sinä puhut?"
"Sanoin, että kissat syövät epäonnistuneet poikasensa. Luonto toimii niin. Mitään ei mene hukkaan."
Max pyöritti silmiään.

Venäläinen, omista traumoistaan kärsivä Iris tuo veljesten elämään piristysruiskeen. Iris on eläväinen söpö sisupussi, johon Isaac rakastuu. Vaikkakin tajuaa, ettei Iriksen kaltaisia voi kukaan omistaa.

Iris halusi turvallisuutta, hän halusi kaiken minkä pystyi saamaan käsiinsä: makeisia, savukerasioita, vaaleanpunaisia sifonkimekkoja, rakkautta ja kaikkea mistä hän oli lukenut kuvalehdistä. Hän oli nälkäinen lapsi ja liian nopeasti kasvanut nainen yhtäaikaa.

Vaikka Sinun jälkeesi, Max on taatusti unohtumaton, omalaatuinen kirja, en lämmennyt aivan varauksetta. Olen lukenut niin paljon loisteliaita romaaneja, että kirja jäi vähän niiden varjoon. Jotain jäi puuttumaan, mutta älkää vain kysykö mitä... Lukuelämys oli kuitenkin vahva ja aihe upean uniikki!

Ps. Blogspot on hävittänyt joitain kirjankansikuvia, joten räpsin jatkossa ne omalla kameralla.

10 kommenttia:

  1. Tämä on tosiaan hyvin uniikki (suomalainen) kirja! Yksi parhaimpia lukemiani kotimaisia (tosin luen melko vähän kotimaista, pitäisi petrata sen suhteen!).

    VastaaPoista
  2. Laura, olen ymmärtänyt, että teos on paljon pidetty! En yhtään ihmettele, vaikken suuremmin itse rakastunut. Kyllä me suomalaisetkin osataan :)

    VastaaPoista
  3. Minä pidin tästä paljon. Todella hyvä kotimainen kirja.

    VastaaPoista
  4. Katri, muistan sun kehuneen teosta :) Tässä jälleen yksi romaani, jota en olisi löytänyt ilman blogiharrastusta. Ja olisi ollut vahinko kirja missata!

    VastaaPoista
  5. Aivan hurja aihe...Oikeastaan sitä on koko sirkus, sillä siihen on aina liittynyt myös julma eläinten hyväksikäyttö.

    Tiedätkö: Voin lukea rankinta (Nadeem Aslam Elävältä haudatut ja Oates Sisareni, rakkaani e.g.), mutta en voisi lukea tätä.

    VastaaPoista
  6. Leena, ei tämä varsinaisesti ahdistava kirja ollut, mutta niin surullinen. Hienovaraisesta huumorista huolimatta. Se on hyvä, että tietää lukijana rajansa, ei kannata lukea, jos epäilyttää.

    Eläinten pahoinpitelystä en kykenisi minäkään lukemaan. Sitähän se sirkus on ainakin aikoinaan ollut... Ne pienet villakoiraparat!

    VastaaPoista
  7. No juuri inun tuuria - koskettelin tätä kirjakaupassa, mutta jätin sen sinne. En tiedä miksi, joku tökki vastaan. Olisi vain pitänyt ostaa, aargh! Nimittäin nyt tämä vaikuttaakin mielenkiintoiselta. Ehkä. :D

    VastaaPoista
  8. Elegia, no voi harmi! Aihe on niin erikoinen, etten ole ennen vastaavanlaista teosta lukenut. Suosittelen kyllä testaamaan, niin moni tähän on ihastunut :)

    VastaaPoista
  9. Minä tosiaan ihastuin tähän. Tarinassa oli paikoin epäloogisuuksia, mutta tällaisen aihepiirin kirjaan ne kuuluvat väistämättä. Sydämessäni on aina varattu paikka Maxin ja Isaacin kaltaisille friikeille.

    VastaaPoista
  10. Katja, hienoa, että sä pidit tästä! Kirja on sellainen, että se jättää varmasti pysyvän muistijäljen. Voi näitä herttaisia, väärin kohdeltuja friikkejä!

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥