Cecilia Samartin; Senor Peregrino

Tarnished Beauty 2008, Bazar 2010, 382s.

Se ei ollut suinkan ensimmäinen kerta, kun tyttö vatsansa pyöristyttyä väitti tulleensa raiskatuksi.

Näin alkaa latinosiirtolaisten äänenä toimivan Cecilia Samartin teos. Kirjailija työskentelee myös psykoterapeuttina sekä sosiaalityöntekijänä, joten hän tietää mistä kirjoittaa. Minulle kirja päätyi arpajaisten yhteydessä anomani lukusuosituksen kautta. Osallistun teoksella Elegian taannoiseen haasteeseen. Kiitos ystävä, ilman sinua en olisi tätä(kään) romaania löytänyt ♥

Ensialkuun kiinnitin huomiota Samartin kerrontaan. Koska olen viime aikoina lukenut hiukan postmodernimpaa tyyliä, oli mukava palata taas melko kikkailemattomaan tekstiin. Kirjailija on loistava tarinankertoja ja hän tekee sen jotenkin hyvin perinteisesti. Välillä tulee pitkiäkin jaksoja ilman dialogeja ja muutamalla sivulla ohitetaan vuosia. Tarinahan alkaa päähenkilömme Jamiletin syntymästä. Hänen kaunis äitinsä joutuu kohtaamaan melkoisen elämänmuutoksen. Tulevaisuuden suunnitelmat menevät uusiksi raiskauksen ja siitä syntyvän lapsen takia. Jamilet on äitinsä silmäterä. Häpeä. Sillä Jamilet ei ole pelkästään suloisilla kasvoilla siunattu lapsonen. Hänen selkäänsä peittää hirvittävä, verenvärinen, yhteen kietoutuneita käärmeitä muistuttava syntymämerkki. Paholaisen merkki, sanovat taikauskoiset kyläläiset. Jo pienestä pitäen Jamilet saa kokea olevansa erilainen.

Varsinainen tarina alkaa mielestäni siitä kohdin, kun Jamilet ylittää laittomasti Yhdysvalojen rajan ja päätyy asumaan tätinsä Carmenin luokse. Pohjoiseen, jossa lääkärit ovat parempia, jossa häämöttää mahdollisuus päästä merkistä eroon.

Kesti hetken ennen kuin Carmenin kasvot paljastivat hänen todella ymmärtäneen Jamiletin paljastuksen. Mutta jokaisen silmänräpäyksen myötä hän muisti paremmin. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö hän ollut todellakin unohtanut koko syntymämerkin. "Ai sekö", hän sanoi lopulta. "Vaivaako se sinua yhä?"

Mutta merkin poisto ei ole Pohjoisessakaan ilmaista. Jamilet päätyy töihin mielisairaalaan ja saa vain yhden holhokin. Viidennen kerroksen, toisissa hoitajissa kauhua herättävän vanhan espanjalaismiehen. Senor Peregrinon. Yllättäen nämä kaksi elämän ja olosuhteiden murjomaa persoonaa löytävät toisensa mitä kauneimmassa mielessä. Heistä tulee ystävät. Peregrino ryhtyy kertomaan Jamiletille tarinaa järisyttävästä pyhiinvaellusmatkasta, jonka jälkeen miehen elämä ei ole ollut sama.

Samartin käyttää teoksessa voimakkaita vastakkain asetteluja. On Jamiletin kaunis mutta surunmurtama äiti ja hänen sisarensa, räväkkä ja myöhemmin muodottomaksi paisuva Carmen. Häpeällistä syntymämerkkiä kantava Jamilet, joka vertaa itseään unelmiensa poikaystävän tyttöystävään Pearlyyn. Kaunotar hänkin ulkonäöltään, mutta millainen mahtaa olla Pearlyn sisin? Sitten on tietysti itse Senor Peregrino, uhkaavanoloinen vanhamies, joka paljastaa myöhemmin piilossa olleen lempeytensä. Peregrinon vastapari löytyy menneisyydessä ulkonaisesti moitteettomassa mutta sisäisesti petollisessa Tomasissa.

Minulle lukuelämyksestä tuli varsin värikäs. Pääsin mukaan pyhiinvaellusmatkalle Santiago de Compostelaan mutta myös Jamiletin sisimpään. Elegian tavoin eläydyin tarinaan täydestä sydämestä! Jamiletin ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunteet tulivat kohti. Näin minä itsestäni ajattelen. Kannan omaa merkkiäni joka on aikoinaan tehnyt kipeää, mutta jonka kanssa olen vuosien saatossa oppinut elämään. Tarinan opetus sisäisestä kauneudesta puhutteli.

Teos on kuin hellä halaus, todellista hyvänmielen luettavaa!

"Mikä ikinä polkuni onkaan, en aio juosta sitä kohti vaan kävellä hitaasti niin, etten ohita mitään tärkää matkalla."

Teoksen on lukenut minun ja Elegian lisäksi Leena Lumi, jonka takaa löydät lisää linkkejä.