 |
| Like 2011, 249s. |
Ihmiset on kovia tuomitsemaan. Ei toi nyt ihan normaalia ole, mut kuka meistä pystyy heittämään ensimmäisen kiven? Löytyykö joku ihminen, joka ei ole muka himoinnut toisen omaa tai jotain. (Anton)
Sydänvarjon ahmaisin aikoja sitten yhdeltä istumalta, mutta pääsiäiskiireet yms ovat pitäneet minut poissa linjoilta. Nyt kun ryhdyin naputtelemaan ylös merkitsemiäni sitaatteja, nousi muisto tästä salaperäisestä tarinasta kuin kieltään lipova käärme. Juoni on pelottavan tosi. Surumielinen. Ilahduttava.
Luettuani kirjailijattaren Valkoinen valo -teoksen, olin myytyä naista. Sydänvarjossa on hyvin paljon samaa: Kuisman omaalatuinen kirjoitustyyli sekä melankolinen, toisinaan piinaavan surullinen tunnelma. Takakannessa hehkutetaan romaanin elokuvamaisuudesta. Itse koin kirjan enemmänkin syväleikkauksena yksinäisyyteen. Ehkä jopa hulluuteen.
Syksyllä mä jäin jumittaa kotiin, ja kuten kaikki päänsä kanssa kikkailleet tietää: mitä kauemmin sisällä on, sitä vaikeempi sieltä on päästä ulos. (Anton)
Kirjassa on kolme päähenkilöä, jotka vuoropuhelevat elämistään. On ex-alkoholisti Anton, työtön, koulukiusattu Kerttu sekä "täydellinen" Susanna. Kerttu tapaa Susannan sattumoisin, ja lumoutuu naisen kauneudesta, elämästä joka vaikuttaa kaikin puolin juuri sellaiselta, josta jokainen täällä maan päällä uneksii. Susannasta tulee pakkomielle, jota Kerttu ryhtyy seuraamaan. Jäljittelemään, päästäkseen sisälle naiseuden ytimeen. Salaisuuteen, johon näkymättömäksi kiusattu nuori nainen ei ole ikinä päässyt sisälle. Myös Anton ammentaa voimansa Susannasta, exheilasta, jonka kanssa muinoin jäätynyt juttu nousee nyt mieleen kummittelemaan.
En muuten ole vieläkään käsittänyt yhtä asiaa. Miksi samat naiset, jotka puhuvat siitä, kuinka kauheaa on kun muslimit silpovat lasten sukuelimiä, antavat vapaaehtoisesti silpoa itsensään, ja vielä maksavat siitä kauheita summia? (Kerttu)
Mutta onko Susanna pelkkä lasi-ihminen, kulissi?
Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka paljon tästä kirjasta pidin. Sen henkilöt, Anton ja Kerttu olivat helposti lähestyttäviä, riippuvuuksiensa kanssa painiskelevia persoonallisuuksia, joihin oli helppo samaistua. Ensin Valoinen valo ja nyt tämä! Kirjailijalta voi odottaa vain parasta.
Kukaan ei voi puukottaa salaiseen avohaavaan, jos kantaa arpiaan ylpeesti. (Anton)
***
Täältä löytynee muita kirjasta bloganneita
Ostin tämän viime kesänä omaan hyllyyni, mutta en ole vielä saanut luetuksi. Minusta tuntuu, että Kuisman kirjoille pitää valita oikea hetki. Ne eivät ole helppoja tai kevyitä, mutta voivat antaa todella paljon, jos ne lukee oikealla hetkellä. Muistaakseni olen suositellut sinulle ennenkin Elinkautista (novelleja, mutta vaikuttavia) ja suosittelen sitä edelleen.
VastaaPoistaOlet oikeassa, nämä tosiaan vaativat kaiken huomion. Mutta toisaalta myös antavat paljon enemmän, kuin ensi-istumalta tajuaisikaan... Pakkohan minun on tuo Elinkautinenkin lukuun ottaa novellikammoni selättäen :)
Poista(Ooh, näyttää niin hienolta tuo "tulossa" kohta tuossa sivussa. Oh my, toivottavasti et inhoa sitä! =D. Ei mulla muuta.)
VastaaPoistaNo en todellakaan inhonnut, päinvastoin! Minustahan tuli kuule Kingifani yhdeltä istumalta :D jotain ongelmia kommentoinnin kanssa, jätin blogiisi tekstiä aiheesta, mutta Se hävisi, nyyh!
VastaaPoistaOh no, tämähän vaikuttaa kiintoisalta Valkoisen valon lisäksi. Jospa kesällä saisin käsiini kirjakierroksia tehdessä!
VastaaPoistaTosin hieman arveluttaa tekstin puhekielisyys sitaattiesi perusteella, mutta varmaankin se on tottumiskysymys. Saas sitten nähdä totunko.
Lue ennemmin Valkoinen valo, siinä ei (muistaakseni) ole puhekieltä. Mäkin alkuun vähän nikottelin, mutta sitten totuin tyyliin. Hyvä tarina tää on, suositeltava meille sekopäille <3
PoistaMiekin muistan että tykkäsin tästä. Oon kyllä tykännyt kaikesta mitä oon Kuismalta lukenut. <3
VastaaPoistaKuisma on kyllä ihan huippu <3
VastaaPoista