maanantaina, kesäkuuta 23, 2014

Gillan Flynn; Paha paikka

Dark Places 2009, suom. Maria Lyytikäinen ja WSOY 2014, 381s.
Mutta minä olin syntynyt kilahtaneena. Näin sieluni silmin, miten olin tullut kohdusta vänkyrässä ja nurinperin. Kärsivällisyyteni kaikkoaa aina nopeasti. Sanapari haista vittu ei kenties koko ajan ole kielenkärjelläni, mutta siinä ihan lähellä kylläkin. Keskellä kieltä.

Ensin oli kiero, psykoottinen, mutta iih, niin koukuttava Kiltti tyttö. Marssivuorossa seuraavana astelee Paha paikka, ylväänä, itsevarmana, makaaberina. Ja jälleen, iih, erittäin koukuttavana. Gillian Flynn on melkoinen kirjailijatar. Harvinaisen suorasanainen, provosoivan räikeä, mutta, ainakin tämän kirjan kohdalla, suorastaan koskettava. Gillian ei kumartele, Gillian antaa mennä!

Pahan paikan juoni on loppuen lopuksi hyvin yksinkertainen. Perhe murhataan, perheen nuorin lapsi jää henkiin, koska onnistuu pakenemaan kotoaan, isoa veljeä syytetään kirveen heiluttelusta ja aseen käytöstä. Hänhän kuitenkin on saatananpalvoja. Siinä missä Ben istuu nyt tuomiotaan, Libby jatkaa elämäänsä näennäisessä vapaudessa. Kuitenkin lapsuuden traumat painavat, luonnollisesti. Libby vetäytyy laiskuuteen, itseinhoon, masennukseen. Hän elelee hyväntekeväisyyslahjoitusten turvin, mutta nyt varat ovat loppumassa. Ansiotyöhönkö pitäisi siirtyä? Libbyn?!

Onneksi nuori, vihainen nainen saa odottamattoman tarjouksen Kill Club -nimiseltä järjestöltä, joka on kiinnostunut ratkaisemattomista murhista. Mutta eikö Dayn perheen murhaaja, Ben-veli istukin tukevasti telkien takana? Voisiko syyllinen kuljeskella vielä vapaalla jalalla? Libby ryhtyy haastattelemaan asiaan liittyviä ihmisiä, penkomaan menneitä. Maksusta tietysti. Totuus valkenee pienin, kammottavin palasin. Teos liikkuu vuoroin nykyhetkessä, vuoroin putoamme kohtalokkaaseen päivään; 2. tammikuuta 1985.

Flynnin henkilöt eivät ole koskaan kovin sympaattisia, päinvastoin. He ovat traumatisoituneita, kieroonkasvaneita ja psykologisessa mielessä liikuttavan uskottavia. Paha paikka ei ole kaunis kirja. Se pitelee tiukasti otteessaan, saa lukijan pelkäämään, inhoamaan ja ehkä, lopulta myös hymyilemään.

Pakkolukemista ainakin psykologisten trillereiden ystäville!


"Kuule, minä uskon ihan täysin, että oma verisukulaiseni voisi tehdä sellaista", sanoin ja tunsin vihani kuohahtavan, pärskähtelevän kylkiluihin. "Uskon täysin, että meidän sukumme veri on pahaa. Tunnen sen itsessäni. Minä olen hakannut ihmisiä henkihieveriin, Ben. Minä. Olen hajoittanut ovia ja ikkunoita ja... olen tappanutkin. Kuljen puolet ajasta kädet nyrkissä."

***

Muita arvioita
Kirjavinkit
Sonjan lukuhetket
Norkku
Kulttuuri kukoistaa
Annami

10 kommenttia:

  1. Tätä kirjaa odotellessa... Kiltti tyttö oli mulle okei, ei huippu, mutta ei huonokaan, ja jotenkin uskoisin, että Paha paikka olisi enemmän mua, kuka tietää. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, satavarmuudella en tietenkään uskalla luvata, mutta ysiysivarmuudella tuut pitämään Pahasta paikasta enemmän :D

      Huuh, juuri luin Kuvun alla loppuun ja olen sanaton! Seuraavaksi Kingiltä Tukikohta!

      Poista
  2. Hyvin hyvin pian saan tämän myös käsiini, saa nähdä mitä tunteita tämä herättää jos Kiltti tyttö oli mainiota, kliseistä, yllättävää ja ovelaa jne! Vaikka edelleen odotan Rosamund Luptonilta uutta kirjaa - ja jos kerkeää niin pitäähän se Sisar- lukea uudelleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi, aivan ehdottomasti tämä on luettava :) Ja voih, nyt kun asiasta mainitsit, minunkin on ehkä pakko lukea jossain vaiheessa Sisar uudelleen <3

      Poista
  3. Flynnin lukeminen lähestyy. Toivottavasti pidän.

    VastaaPoista
  4. Annika, tämä on ihan mahtava eli täysin samaa mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Tuli jo lukiessa sellainen fiilis, että varmasti säkin tästä tykkäät!

      Poista
  5. Luin juuri tämän kirjan. Oli kyllä jännittävä ja piti otteessaan, mutta jotenkin myös tosi ahdistava. Etenkin se kun Beniä epäiltiin aiheetta pedofiiliksi, tuollaista on tapahtunut ja tapahtuu tosielämässäkin...Loppuunpalanut perheenäiti Patty oli säälittävä hahmo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, nämä Gillianit on psykologisesti aika ahdistavia, mutta pidän kirjailijan terävästä kynästä! Kiitos kommentistasi :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥