sunnuntaina, kesäkuuta 08, 2014

Vilja-Tuulia Huotarinen; Valoa valoa valoa

Karisto 2011, 175s.

Ihomme on pehmeää ja veremme kirkasta kuin kynsilakka Cover Girl.

Viime aikoina minua on piinannut (ah, ainako noita piinaajia jostain suosta nousee?) bloggausfobia. Olen lukenut huikean hyviä teoksia, elänyt niiden mukana henkeä pidätellen, toisinaan paperipussiin huohotellen. Mutta. Kun istahdan koneen ääreen, kaikki katoaa. Lukuelämys unohtuu, se mitä lopulta tapahtui, ja jäljelle jää vain tunne. Tunne. Tuntemista. Siitähän tässäkin teoksessa on kyse. Ja jos pitäisi mainita se yksi tietty tunne Valoa valoa valoa -kirjasta, se olisi kaiho. Toki myös intohimoinen sähköisyys, mutta onko se taas tunne ollenkaan?

Jäljelle jäi vain Mimi.
Takki auki ja iho auki.
Joskus puhutaan avoimesta sydämestä. Mutta oikeastaan silloinkin tarkoitetaan huokosten hengitystä ja karvojen kurottautumista. Punaisen ja lämpimän ihon alttiutta.
Sillä meidän pintamme on herkintä meissä.

Luettuani Vielä joskus kerromme kaiken -romaanin, jäin peräänkuuluttamaan kiihkoa. Daniela Krienin kirjasta mieleen jäi hienous, jonkinlainen elegia. Vilja-Tuulia Huotarisen teos puolestaan on raivostuttavan räjähtävä, rähjäinen, rujo. Ja ehkä juuri siksi niin päällekäyvä, helposti samaistuttava, lähes nostalginen. Koska uskokaa tai älkää, minäkin olen joskus ollut neljätoistavuotias tyttö.

Neljätoistavuotiaana mahdottomatkin valinnat tehdään sokkona. Mansikka vai mustikka. Mustikka vai mansikka. Koko ajan märät ja tahmeat kädet.

Valoa valoa valoa on tarina kahdesta tytöstä, heidän näytellystä ystävyydestään Tsernobyl-kesänä 1986. On omaääninen kertoja Mariia Ovaskainen ja hänen ns. sisarensa, kaivattunsa, suuri rakkautensa Mimi. Teos kertoo Mimistä, köyhästä ja salaperäisestä tytöstä, jonka himo on liukasta, tuska kirkasta, Mimistä, joka säteilee valoa valoa valoa. Ja siinä valossa, säteilyssä Mariia saa yhden kuumeisen kesän viettää.

Romaani voitti vuonna 2011 Finlandia Junior-palkinnon eikä suotta. Vaikka teos kaiken järjen mukaan on suunnattu nuorille, voin vakuuttaa, että myös me nuorekkaat vanhukset voimme romaanista nauttia. Kirjaa onkin uutterasti luettu, blogattu samaten. Katsokaa vaikka Googlesta. Minun ihoni alle nämä tytöt upposivat ja kirja kuuluu niihin aarteisiin, joita ei ihan helpolla unohda.


MISTÄ MUUSTA  voi kirjoittaa kuin rakkaudesta ja kuolemasta?
Salaisuuksista jotka kätkemme niiden takia.



14 kommenttia:

  1. Tämähän kuulostaa mielenkiintoiselta (en tiedä miksi olen kartellut tähän kirjaan tarttumista aiemmin). Tämä nuorekas vanhus täällä taitaa laittaa kyseisen kirjan ihan lukulistalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, hienoa että meitä nuorekkaita vanhuksia löytyy lisää :) Tämän lukee yhdeltä istumalta mutta ei kyllä ihan heti unohda.

      Poista
  2. Tämä on hieno kirja, eikä totta vieköön unohdu lukijalta hevillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Onneksi tulin viimein teokseen tarttuneeksi :)

      Poista
  3. Et sinä oo muru mikään vanhus! <3 Mutta tämä pitäisi lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kultasein <3 Ihan takuulla pitäisi!

      Poista
  4. Bloggausfobia! =D Minulla taitaa lähinnä olla laiskamatobloggauskatarri tai jotain. Mielenkiintoisen kuuloinen kirja, en ollut tästä kuullutkaan, ehkäpä tämäkin nuorekas vanhus (uuh, huomenna vanhennun taas lisää!) ottaa vinkistä vaarin. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onnea sulle ihanuus ja tervetuloa mummokerhoon :D Kyllä tämä touhu mullakin usein laiskuuden puolelle kallistuu, ja sitten tulee paniikki kun blogattavien pino kasvaa ja ja...

      Poista
  5. Mulla ei ihan ole fobia iskenyt (kai), mutta jumittaa kyllä. Muita proggiksia tunkee eteen :)

    Kyseinen kirja on ollut luettavien listalla jo FJ-voitostaan asti, mutta on aina jäänyt jalkoihin. Luetin sen kuitenkin kohderyhmään kuuluvalla asiakkaallani, joka antoi aika tyrmäävän arvion! Ei kai tämä nyt vain puhuttele meitä vanhempia lukijoita enemmän? Kun mainitsin tuon nostalgiankin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama juttu Kirsi, ja kuten Irenelle kommentoin, sekin ahdistaa jos blogattavia kirjoja alkaa olla liikaa. Kiire pilaa tämän(kin) harrastuksen, täytyisi vain osata ottaa rennosti :) Voi olla hyvinkin totta, että me "ikäihmiset" saamme kirjasta enemmän irti, kuin varsinainen (?) kohderyhmä. Suosittelen!

      Poista
  6. Tämä kirjan nimi on minulle tuttu, jostain päähäni tarttunut ja sinne jäänyt. Vaikka tietenkään en ole lukenut sitä. Alkoi kyllä nyt kiinnostaa kovastikin eli taas yksi nimi siihen listaan, joka on olemassa ainoastaan päässäni :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, mä luin tämän yhdeltä istumalta. Ainakin tähän täti-ihmiseen osui ja upposi :D

      Poista
    2. Minä kun olen tällainen kireähkö mummeli, niin vähän ujostelen nuortenkirjoja. Mutta ilmeisesti tämä tosiaan sopii luettavaksi, jos on edes nuorekas täti-ihminen. ;D

      Poista
    3. Mulla on ihan sama, ujostelen nuortenkirjoja, koska tunnen itseni niiden parissa ikilopuksi. Mutta en tämän kanssa :) Wink, wink!

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥