Beth Lewis; Suden tie

The Wolf Road 2016, suom. Elina Koskelin ja Like 2017, 410s, (ennakkokappale)

On olemassa rajoja, joita ei yksinkertaisesti saa ylittää. Elämän sääntöjä. Huvin vuoksi tappaminen on yksi niistä. Siitä ei seuraa mitään hyvää. 


Maailmaa, sellaisena kuin me sen tunnemme, ei enää ole. Tapahtui hiton typeryys, tai miksi sitä hulluutta tahtookaan kutsua, jonka jälkeen sivilisaatio on jälleen vajonnut luonnon armoille. Kaupunkeja toki alkeellisissa muodoissa löytyy, mutta suurin osa ihmisistä asuu metsissä. Onko ihminen, ihmisyys muuttunut tämän uuden mahdollisuuden myötä? Eipä tietenkään.


"Maailma ei muuttunut. Murhia, raiskauksia ja tappeluita tapahtuu edelleen. Pilasimme kaiken", hän sanoi. "Saimme tilaisuuden, puhtaan lehden, mutta jatkoimme vain samaan tapaan kuin aina ennenkin."


Tarinan sankaritar, nuori Elka, on jäänyt mummonsa huostaan vanhempien lähdettyä etsimään heille parempaa elämää. Mutta myrskyt eivät ole enää normaaleja, ne uhkuvat ja raivoavat kuin menetetyn maan puolesta. Näin pienestä tytöstä tulee koditon. Kunnes hän tapaa Ansastajan. Miehen, jota tyttö kutsuu salaa isäkseen. Onhan hän ainoa, joka opettaa Elkalle metsästämistä, kalastamista, sanalla sanoen selviytymistä.

Kun hirvittävä totuus Ansastajasta sitten selviää, tytön ainoaksi mahdollisuudeksi jää paeta. Kävellä, syödä, nukkua, ja taas kävellä niin kauas kuin riuskat jalat kantavat, ja toivottavasti ne kantavat aina omien vanhempien luokse saakka. Matkan varrella sattuu ja tapahtuu sairaita asioita. Eläimelliseen elämäntapaan tottunut Elka, tuo rohkea, urhea nuori nainen, oppii jotain jo kadottamaansa; hän löytää itsestään inhimillisyyden. Empatian. Rakkauden. Elka oppii sen tosiasian, että meissä kaikissa asuu valo ja varjo.


Kaiketi kyse on valinnasta. Joko elää koko elämänsä rikkonaisena tai sitten nappaa ehjyyden hetkiä mistä vain voi, tarkoitti se sitten mitä tahansa. Tämä on kivun ja paskan ja veren ja luotien maailma. Tämä on maailma, missä vahvalla käsivarrella on enemmän arvoa kuin vahvalla mielellä.


Lontoolaisen Beth Lewisin Suden tiestä uumoillin psykologisen trillerin vivahteilla maustettua selviytymistarinaa. Mutta tämähän potkaisi niin että tuntui. Elka raivasi alkuun hiukan takkuillen, mutta lopulta kaikki lämpimät tunteeni herättäen, tiensä suoraan sydämeeni. Suden tie on äärimmäisen koukuttava ja mukaansatempaava tarina, silti se on kokonaisuudessaan paljon enemmän. Niin viisas ja syvällinen, että voin suositella kirjaa myös genreä vierastaville lukijoille. Jälleen kerran; olen myyty!



Yksikään susi tai karhu ei luovuta, kun ne joutuvat lyödyiksi tai ovat nälissään. Onko karhun koskaan nähty loikkaavan kallionkielekkeeltä, koska se kohtasi elämässään vastoinkäymisiä? Ei ole. Villieläimet jatkavat, kunnes lihaksissa ja luissa ei ole yhtään voimaa jäljellä. Villieläin ei luovuta; ne jatkavat iäisyyksiin asti, samoin tekisin minä.