Katja Jalkanen & Hanna Pudas; Rivien välissä

Avain 2013, 168s. (arvostelukappale)

Bloggaamiselle on monia syitä, joista yksi tärkeimmistä on lukukokemuksen jakaminen muiden kanssa.

Siinä se nyt tuli, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Syy siihen, miksi pidän julkista lukupäiväkirjaa. Miksi olen astunut ulos kammiostani, jättänyt vihkokirjoittelun ja hypännyt mukaan Blogistaniaan.

Jaettu ilo on moninkertainen ilo, ja tuntuu hyvältä, jos saan yhdenkin ihmisen innostumaan jostain itselleni tärkeästä aiheesta.

Poiminto blogikollegoideni, Katja Jalkasen (Lumiomena) ja Hanna Pudaksen (Kirjainten virrassa) uudesta kirjablogikirjasta. Odotetusta opuksesta, joka antaa kysyvälle vastauksia, ja meille kirjabloggaajille todellisen fiilistelypaketin. Leena Lumi totesi jo arvionsa alussa; Tämä ei ole kritiikki. Tämä ei ole edes arvio. Tämä on tunnetila, jonka koin sen jälkeen, kun...

Sekä Leena, että Elegia innostuivat pohdiskelemaan kirjan parissa omaa bloggausharrastustaan laajastikin. Myös muut kirjasta postanneet ovat maininneet teoksen, joka kuitenkin on tietokirja, olevan harvinaisen tunnepitoinen lukuelämys.

Tunteita kirja minussakin herätti. Koska kirjabloggaus sen eri ilmiöineen ja tempauksineen (Blogistanian kirjallisuuspalkinnot, tunnustukset, haasteet, teemaluvut, lukumaratonit yms) ovat elettyä elämää, ei Rivien välissä -opustakaan oikein voinut vain lukea. Sen parissa saattoi sen sijaan muistella, hymyillä, harmistellakin mutuhuttupilveä, jonka harrastus on päälleen houkutellut. Onneksi teos ohjaa, kuin kädestä pidellen, bloggausharrastusta hämmästelevät oikeille reiteille. Kirjablogin pitämiseen ei liity mitään hämäriä salaliittoja. Kirjabloggaaminen on harrastustoimintaa, jossa vallitsee niin valinnanvapaus, kuin yhteisöllisyyskin. Olen itsekin saanut monista kanssabloggajista hyviä ystäviä, mutta tämä ei kuitenkaan saisi merkitä ns. sisäsiittoisuutta. Koskaan ei saisi kiintyä omiin piireihinsä siinä mielessä, etteivät uudet tulokkaat olisi tervetulleita niin blogin lukijoiksi, kuin kanssaharrastajiksikin.

"On ollut todella mahtavaa todeta, ettei ole yksin kirjahulluutensa kanssa, vaan näitä "hulluja" löytyy joka lähtöön, ja intoverttikin voi tuntea itsensä osaksi yhteisöä."

En nyt malta tuoda esille Rakkaudesta kirjoihin -blogin taipaletta, joka on näyttänyt pitkälti tältä.

Minähän aloitin aikoinani kirjablogien seuraamisen Vuodatuksen puolella, ja pian tuli sellainen fiilis, että hei, minä myös!

Kirjablogikirjassa pohdiskellaan blogin nimen syntyä. Toiset ovat pitkällisen harkinnan tuloksena päättyneet siihen ja siihen. Vuodatuksen puolella aloitin nimella AniLon Lukupäiväkirja (siihen aikaan monet käyttivät juuri tuota, tietysti varsin kuvaavaa päätettä). Ehdin naputella Vuodatusta vuoden päivät, kun yhtäkkiä en vain enää päässyt kirjautumaan sisään blogiini. Mietin jo koko harrastuksen unohtamista, mutta ei, olin jäänyt koukkuun. Niinpä aloitin nollasta Blogger-alustalla. Rakkaudesta kirjoihin nimen väänsin parissa minuutissa, ja sillä on menty, aina heinäkuusta 2009. Myöhemmin tajusin, että samalla nimellä kulkee myös eräs bloggaajien tunnustuspalkinto, mutta nimenvaihto, jota toki harkitsin, tuntui liian työläältä.

Alkutaipaleella kirjoitin blogia melkoisessa kiireessä ja lähinnä itselleni. Toki tahdoin pitää blogin julkisena juuri siksi, että joku toinenkin voisi samoista kirjoista tekstini perusteella innostua. Well, ehkä olisi pitänyt enemmän kiinnittää huomiota itse tekstiin... Joka tapauksessa, vasta parin viime vuoden aikana olen ryhtynyt aktiivisesti seuraamaan ja kommentoimaan toisten blogeja. Tutustunut ihmisiin, ystävystynyt. Leena Lumin, "blogikummini" kannustamana uskaltauduin pyytämään arvostelukappaleita eri kustantamoilta, ja näiden myötä aloin kiinnittää aina vain enemmän huomiota itse kieleen; mitä ja miten kirjoitan. Minulla on taipumusta töksäytellä, tai sitten heittäytyä liiankin lyyriseksi... Sen sijaan pyrin aina sanomaan rehellisesti mielipiteeni romaanista, olipa se sitten ilmaiseksi saatu, taikka kirjastosta/kaverilta lainattu.

Aktiivisuudesta sen verran, että uusien bloggaajien kannattaa tähän kiinnittää huomiota - ja välttää minun virheeni. Toki kaikki on vapaaehtoista, mutta jos tahtoo saada omaan blogiinsa kommentteja, niiden kanssa ei ole suotavaa itsekään pihtailla.

Kommentit ja vastavuoroisuuden periaate synnyttävät eräänlaisen lumipalloefektin: mitä enemmän blogissa on keskustelua, sitä enemmän sillä on yleensä lukijoita ja mitä enemmän blogilla on lukijoita, sitä enemmän sitä linkitetään muissa blogeissa.

Jokaisella bloggajalla on oma kirjamakunsa. Luetaan tyttökirjallisuutta, fantasiaa, scifiä... Minut tuntevat tietävät, että luen runsaasti dekkareita. En kuitenkaan tahdo jumittaa blogiani vain yhteen genreen ja viime aikoina olenkin yrittänyt monipuolistaa lukumakuani. Jännäreiden suhteen olen kuitenkin hövelimpi, kertomakirjallisuuden saralla seuraan kanssabloggaajien suosituksia. Varsinkin heidän, joilla tiedän olevan samankaltainen kirjamaku kuin itselläni.

Tässähän voisi turista loputtomiin, mutta selkäparkani on toista mieltä. Nyt en sano enää muuta kuin; kiitos teille Katja ja Hanna kirjasta, jonka voi ilolla ja ylpeydellä ojentaa kirjabloggauksesta tiedustelevan käteen. On mahtavaa kuulua tähän kirjoihin hurahtaneiden iloiseen joukkoon! :)


Teoksen ovat lukeneet edellä mainittujen Leenan ja Elegian lisäksi ainakin
Kirsi
Morre
Maria
Penjami