Katarina Wennstam; Varjot

Skuggorna 2014, suom. Anja Meripirtti ja Otava 2017, 443s.

Kukaan joka ei ole ollut siellä, ei voi ymmärtää, mitä odotettavissa on, kuinka hirveää se todella on.
Heillä ei tosiaan ole aavistustakaan.
Eikä ollut minullakaan. Sitä luulee olevansa valmistautunut, uskoo että voi opiskella millaista se on. Kunnes näkee veren, ruumiin, ruman kuoleman.


Ruotsalainen kirjailija ja mediapersoona Katarina Wennstam seisoo kaikissa kirjoissaan naisten puolella. Jollain tapaa tarinoissa, joko suoraan tai epäsuorasti, taustalla piileskelee aina vahvemman suhde heikompaan. Alistaminen. Väkivalta sen eri muodoissa. Viime vuonna ilmestynyt Kivisydän sulatti aihepiirinsä ja intensiivisyytensä takia sydämeni täysin.

Varjot avaa eteemme uudenlaisen ikkunan. Kostohan on motiivina maailman vanhimpia asioita, mutta entä jos kostaja onkin tällä kertaa joukko naisia jotka toimivat käsittämättömän hallitusti, periaatteella silmä silmästä ja hammas hampaasta? Ei yhtään sen enempää eikä vähempää.


Kaikki kuolemaan johtava väkivalta vähenee Ruotsissa paitsi väkivalta läheisissä miessuhteissa eläviin naisiiin. Yhä edelleen miehet tappavat joka vuosi kuusitoista naista. Kaikki muut käyrät osoittavat alaspäin, vain se pysyy ennallaan.


Miesten, jotka eivät lyö perheitään, ei tarvitse turvallisuutensa puolesta huolta kantaa. Mutta miehet jotka vihaavat naisia, he ovat Varjojen kohderyhmää. He, jotka eivät ole saaneet tekojensa tähden yhteiskunnalta oikeuden- ja kohtuudenmukaista rangaistusta.

Mutta auttaako kosto kuitenkaan? Kuka on uhri, kuka syyllinen?

Näitä pohdiskelevat aiemmista teoksista tuttu rikostarkastaja Charlotta, ja puolustusasianajaja Shirin.


Ja todella tiukille joutuu myös lukijan moraali Wennstamin tiukassa otteessa. Toisaalta naisten toiminta tuntuu ymmärrettävältä, hyväksyttävältäkin, toisaalta taas väkivaltainen käyttäytyminen ajaa heidät hulluuden partaalle. Sekään ei auta, kuten kosto harvoin tekee.

Valitettavasti sain sellaisen olon Varjojen parissa, että kirjailija unohtaa tekstissään kirjoittavansa romaania. Aihe itsessään on ahdistavan yleinen, eikä siitä voi koskaan puhua liikaa. Fiktiivisenä tarinana kirja toimii yllättävän heikosti. Henkilöitä tupsahtelee lisää joka sivulla, oikeudellisia asioita puidaan kyllästymiseen saakka. Kostajanaisista taas olisin halunnut lukea paljon enemmän. He jäävät... no niin, Varjoiksi.

Kuitenkin kaikki rönsy saa huikeassa loppuratkaisussa merkityksensä.


Se alkaa käydä raskaaksi. Liian raskaaksi.
Hän tuntee itsensä ääriään myöten täydeksi kahvinsuodattimeksi, aivan kuin hän olisi pelkkää läpimärkää, pahanhajuista kahvinporoa. Aivan kuin kaikki se, mitä viime kuukausina on tapahtunut, olisi kulkenut hänen lävitseen, siivilöitynyt kaikeksi mitä he ovat puuhanneet. Mitä he ovat tehneet.
Mutta hän ei ollut oikein ottanut huomioon sitä, että hänellä olisi tällainen olo.