Veera Nieminen; Ei muisteta pahalla

Tammi 2018, 202s.

Lakkaako ihminen koskaan kaipaamasta sellaista, jota rakastaa, mutta jonka lähellä ei voi olla?



Ensin tuli kirpeänkepeänkaunis Avioliittosimulaattori, nyt Ei muisteta pahalla. Olen hulluna kirjailija Veera Niemisen tyyliin lähestyä vakavia aiheita tavalla, joka sekä hymyilyttää, että saa ajattelemaan. Peilaamaan itseään tekstiä vasten.

Ei muisteta pahalla ei ole mikään perinteinen erokirja. Tässä nainen ei jää kotiin itkemään elämänsä merkityksellisimmän ihmissuhteen päättymistä. Ei, Piipe päättää ryhtyä vain "aavistuksen" maanisissa olotiloissa kostamaan Jurille, sillä lupasihan hän jo suhteen alkuvaiheissa räjäyttää miehen postilaatikon, mikäli ero tulee. Ja Juri pettää lupauksensa pysyä siinä, pysyä vierellä vaikka mikä olisi, kyllästyy jatkuviin riitoihin, kyllästyy Piipen "hulluuteen" ja lähtee. Siinä kohdin saa räiskähtää myös miehen postilaatikko. Mutta räjähdys ei riitä. Tarvitaan lisää. Sillä eivätkö miehet yksinkertaisesti tajua, että se mitä luvataan, myös pidetään?


Mikä on normaali? Kuka on normaali? Miksi ihmistä ei voi vain kohdata erilaisena, miksi kaikki "poikkeava" on tulkittava hulluudeksi? Koska hullulle ei tarvitse vastata omasta käyttäytymisestään. Hullu on aina syyllinen. Kyseenalaistaessaan jatkuvasti minun mielenterveyttäni onko Juri Sakarille tullut ollenkaan mieleen kyseenalaistaa omaansa?



Yleensä (ellei aina) miehet lähtevät syystä, että nainen on jotenkin mielipuolinen. Helppohan se on hullu jättää. Toki Piipellä on omat erikoisuutensa, esimerkiksi näkymätön kissa, joka aina välillä ilmaantuu paikalle. Kissametafori jäi minulle vähän kysymysmerkiksi, onko se jonkinlainen tunteiden haamumainen konkretisoituminen?


Piipen lisäksi pääsemme kurkistamaan myös toisen osapuolen näkökulmaa. Ei Jurikaan helpolla pääse. Aina vain erikoisemmiksi käyvien kostotoimenpiteiden lisäksi hän joutuu kohtaamaan oman kipunsa. Uskokaa tai älkää, rakkaat sisaret, ero satuttaa myös miestä.


- Mikäs nyt? Teemu kysyy.
En saa sanottua mitään. Kukaan normaali suomalainen heteromies ei ota eroa niin raskaasti että ajautuu psykoosin partaalle. Ei ainakaan, jos on itse lähtenyt suhteesta.



Hihkuin riemusta huomattuani Veera Niemisen uusimman Tammen kirjakatalogissa. Vihdoin saamme lisää tätä kertaheitolla rakkaaksi tullutta kirjailijaa ja Ei muisteta pahalla todella lunastaa ne odotukset, jotka esikoisromaani ilmoille heitti. Lämmin, maanläheinen kerronta sisältää huumorin täyteistä viisautta. Eronneillehan tämä on aivan täsmäluettavaa, mutta silti, jälleen kerran, suosittelisin teosta ihan jokaiselle.



Huomaan hymyileväni. Tänään on hyvä päivä. Ei, tänään on ihan paska päivä, mutta tuskan seassa ilonpilkahduksia. Välillä, kun hengitän sisään, tuntuu kuin todella saisin ilmaa. En vielä menisi sanomaan, että selviän tästä erosta, mutta tiedän selviäväni tästä päivästä.