Lukuelämyksiä vuosien varrelta

Kingiä, kahvia ja empatiaa -blogin Irene K listasi viime vuoden parhaat lukukokemuksensa Top Ten Tuesdayssa. Kiitos Irenelle, hän palautti mieleeni muiston, jonka mukaan lupasin tehdä vastaavan listan kaikkein aikojan parhaista romaaneista. Koska olen ikuinen myöhästelijä, en taaskaan ennättänyt postata tätä virallisena "kolmen teen päivänä". Se, kuinka määrittelen kirjojen parhaimmistoa, on erittäin objektiivista, ja tiukasti sidoksissa eri elämänvaiheisiin.

Isojen poikieni ollessa taaperoita en lukenut juuri mitään. Ja jos luin, aiheen täytyi liittyä äitiyteen tai kiinnostus lässähti alkuunsa. Keskittymiskykyni oli kaksivuotiaan tasoa, mutta eräs kirja noilta ajoilta on jäänyt niin tiukasti mieleen, että se on otettava listalle. Jos lukisin kirjan nyt, en tiedä edes pitäisinkö.

Edelleen huomaan lankeavani niihin kirjoihin, joista löydän eniten samaistumispintaa. Aiheen ei tarvitse vastata enää nykyistä arkeani, mutta jos vaikkapa päähenkilön ajatusmaailma poikkeaa täysin omastani, se vie auttamatta pisteitä. Olkoonkin sitten itse tarina tai kerronta kuinka hyvää tahansa.

Kirjailijan tyylillä on myös suuri merkityksensä. En pidä liiaksi kikkailevasta tai rajoja rikkovasta kerronnasta, vaikka poikkeuksiakin on, esim. Katja Ketun Kätilö. Toisaalta jos kerronta on mitäänsanomattoman tavallista, saatan pitkästyä. Ristiriitaista, eikö totta? Yleensä jo kirjaa aloittaessa tiedän tulenko siitä pitämään. Poikkeuksiakin on - runsaasti. Saatan tuskailla alun kanssa ja suunnitella keskenjättöä, mutta yhtäkkiä tarina (tai kerronta, tai päähenkilöiden persoonallisuus) viekin mennessään. Jonkinlainen mututuntuma kuitenkin löytyy jo vaikkapa kevään uutuuksia tutkaillessa. Kirjan kannen tai takatekstin on herätettävä jonkinlaisia viboja tai sitten jätän teoksen huomioimatta. Luottoblogeissa vieraillessa innostun myös kirjoista, jotka olisin muuten skipannut alkuunsa. Jos blogikollega, jonka maun tiedän hipovan omaani ihastuu romaaniin X, saatan minäkin sen lukulistalle ottaa. Ja todennäköisesti otankin.

Hups, pieni alustuspuhe? Tässä tulevat siis kaikkien aikojen rakkaimmat kirjat.

1. Neiti Etsivä -sarja (Carolyn Keene). Näitä rakastin lapsena.

2. Nummelan Ponitalli -sarja (Merja Jalo). Hevoshullulle pikkutytölle teokset tarjosivat ratsastuksen riemua ja jännitystä sopivassa suhteessa.

3. Pauliina Susi; Ruuhkavuodet. No, tämä on se ADHD äidin vertaistukiteos, joka sopi lukuhetkiseen elämäntilanteeseeni täydellisesti.

4. Anna-Leena Härkönen; Heikosti Positiivinen. Olen lukenut Härkösen synnytysmasennuksesta useita kertoja ja aina kirja on yhtä tuore sekä puhutteleva ironisuudessaan.

5. Liza Marklund; Uhatut. Jossain määrin kykenin samaistumaan teoksen vainotun äidin tuntoihin, vaikkei minulla koskaan ole perässäni ihan yhtä hullua miestä ollut...

6. Edith Södergran; kaikki tämän upean naisrunoilijan tuotokset. Rakastan Södergrania!

7. C. S. Lewis; Narnia -sarja. Olen lukenut Narniat niin lapsena kuin aikuisenakin, enkä voi olla vakuuttumatta Lewisin vertauskuvallisista kertojanlahjoista.

8. Deborah Spungen; Nancy. Luin kirjaa teininä ollessani sekä punkkari, että Sid-fanaatikko kuin nykyään Raamattua. Löysin Nancyn viime viikolla kirpparilta ja tahdon lukea sen taas ties monennettako kertaa, nyt äidin näkökulmasta. Hurja tarina, yksi elämäni kirjoista.

9. Herbjörg Wassmo; Lasi maitoa, kiitos. Rankka ja puhutteleva tarina naiskaupasta. Unohtumaton.

10. Tess Gerritsen; Jääkylmä. Jännäreiden aatelia. Useinhan genren teoksista käytetään sanaa "mukaansatempaava". No, Gerritsen näytti Jääkylmän myötä mitä sana äärimmäisyydessään voi tarkoittaa...

Kiinnostavaa olisi kuulla, teidän kaikkien aikojen suosikeista!