Samuel Bjørk; Poika pimeästä

Gutten som elsket rådyr 2018, suom. Päivi Kivelä ja Otava 2018, 363s.

Tämä pimeys.
Tämä hirvittävä pahuus.
Hän ei jaksanut enää.


Norjalainen kirjailija Samuel Bjørk kiihdyttää kierroksia kolmannella teoksellaan siinä määrin, että mahtipontisuuden rajat paukkuvat. Hiuksen hienosti hän välttää sortumasta liialliseen sekavuuteen, ja niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, juonen päät sidotaan lopulta siistiksi, tai oikeastaan aika rumaksi paketiksi. Vastaus mysteeriin leijuu kiusoitellen niin tutkijoiden, kuin lukijankin silmien edessä, mutta aina kun siitä on saamaisillaan kiinni, vetäistään se kiireesti takaisin piiloon. Pieniä vihjeitä voi toki seurata, ja silti uskaltaisin väittää loppuratkaisun pysyvän arvoituksena viimeisille sivuille saakka.

Unohdetaan jäätävällä älyllä siunatun kirjailijan kaksi aiempaa, huomattavasti brutaalimpaa teosta. Poika pimeästä on selkeästi kunnianhimoisempi ja perinteisempi arvoitusdekkari, joka kiusaa psyykettä vielä pitkään viimeisen sivun jälkeen. Karmeinta pahuus lienee silloin, kun se näyttäytyy pakkomielteenä.



Look what I can do!
Ehkä hän erehtyi. Ehkä juttu ei liittynyt mitenkään Bambiin, miksi liittyisikään. Muita yhteyksiä saattoi olla miljoona.
Näettekö minut?
Nauran teille päin kasvoja.
Näettekö mitä voin tehdä?
Ettekä te pysty pysäyttämään minua.
Look what I can do!



Taas on saatu Oslo polvilleen sarjamurhaajan muodossa. Ensimmäinen uhreista, kaunis balettiasuinen nuori nainen, löydetään syrjäisestä tunturijärvestä. Tossujen likaisuuden mukaan nainen näyttää kävelleen paikalle itse, ilman minkäänlaisia jälkiä vastustuksesta. Ainoa johtolanka tässä vaiheessa rikostutkija Holger Munchilla ja Mia Krügerilla on paikalle jätetty kamera. Repaleinen sivu lastenkirjasta.

Seuraavan uhrin löytyessä taustalla soi katkeamatta yksi ainoa kappale, kolmannella kerralla paikalla käryää nukkekoti... Viitteitä lapsuuteen ja viattomuuteen, umpimähkäisiltä tuntuvia vihjeitä, aina samalla tavalla sydämeen piikitettyjä surmattuja. 

Entä miten tähän juoneltaan riipivään tarinaan liittyy poikalapsi kauriinsarvet päässään?

Poika Pimeästä on loistokas osoitus kirjallisuuden mahdista ihmismieleen. En kyennyt jättämään teosta hetkeksikään rauhaan, taikka sitten toisin päin, ennen kuin sain tarinan päätökseen. Lukuflow, juuri sinua olen kaivnnut.

Samuel Bjørkilta voimme odottaa jatkossa ihan mitä tahansa!



"Olen pahoillani kun menen suoraan asiaan, mutta meillä on paljon tehtävää", Mia sanoi. "Millainen diagnoosi Vivianilla oli?"
"Diagnoosi, sairaus, normaalius, mikä oikeastaan on mitäkin?" Ritter sanoi ja nojautui taaksepäin. "Olemme kaikki ennen kaikkea ihmisiä. Toisilla on vähän enemmän käsimatkatavaraa kuin toisilla, mutta täytyykö ihmiset lokeroida sen takia?"