2013 Maaria Päivinen ja ntamo, kannen kuva Anni Halonen, 259s.
"Heikko niin kuin minä, sellainen tarvitsee vahvaa. Ja vahva, se tarvitsee heikkoa. Ja sitten kun heikko ja vahva sekoittuvat ja vahva onkin heikko ja heikko vahva, täydentävät toisiaan, ääripäät ja voimat", lausui minun häneni ja painoi katseensa sivuun, joita minä en saattanut nähdä.
Ilman Annaa ei olisi Hermania, ei Veikkoa, ei tätä tarinaa, joka kysyy enemmän kuin vastaa. Anna, Veikko, Herman. Kolminaisuus, joka kietoutuu yhteen niin tiiviisti, elämän tiiviisti, ettei tiedä mihin toinen loppuu ja mistä toinen alkaa. Ja onko lopulta ollenkaan muita kuin Anna. Sillä hän on kaiken keskiö, Hän oli kaikkein kaikkein, Hermanin sanoin. Hän pyörittää draamaa, vaikka uhrin leimalla.
Annan ja Veikon avioliitto kituu henkitoreissaan. Oikeastaan se on ollut alusta saakka kuollut. Sillä Veikko on vahva, vahva epäinhimillisyyteen saakka, ja hänen vahvuutensa sairastuttaa Annan. Toisinaan Anna on niin ruhjottu, ettei häntä voi päästää ihmisten ilmoille, ei yliopistoon kaikkien nähdä, vaan Anna jää raudoissa kotiin. Ruma Anna, Anna jonka henki haisee, Anna joka on niin tiivis, että hänen painonsa saa lukijan, ei vain pintanaarmuille, vaan syville haavoille.
Miksi Anna jää tuhoisaan, väkivaltaiseen suhteeseen, miksi, vaikka vihaa Veikkoa? Vihaa niin paljon, että rakastaa. Anna tarvitsee Veikon vastapainoksi Hermanin. Veikolle hän alistuu, antaa kaiken, Hermania hän hallitsee olemalla antamatta mitään. Herman rakastaa Annaa sairaalloisella palolla, joka ei sammu, vaikka Anna on jo sammunut, vuosia sitten. Hermanilla on kolme lasta ja vaimo, mutta Annahaamun rinnalla he eivät ole mitään. Anna on Hermanin aurinko, jota hän kuun lailla kiertää, valoton ja kuollut aurinko.
Rakastuin hänen läsnäoloonsa ja hänen värisyttävään poissaoloonsa, rakastuin hänen silmissään kylpevään syvyyteen, rakastuin hänen luoksepääsemättömyyteensä ja siihen että hän oli yhtä aikaa maanantai ja viikonloppu.
ja
Jokainen meistä haluaa sitä tietämättään; tuntea kaiken, tuntea kuolevansa ikävään. Tuntea olevansa ainoa, jota kohtaan tunnetaan. Tuntea saavansa kaiken huomion, jakamattoman, olla makaava, itkevä maailma.
Mutta Herman saa Annasta vain osia, ja niissä osissa on kituvan Hermanin kaikki. Kaikkein kaikkein.
Anna on kirjan henkilöistä se vaikein. Hänen mielenliikkeitä tuntuu lähes mahdottomalta ymmärtää. Lukija ahdistuu tahtomattaan Annan ahdistuksesta, joka on musta ja punainen, ja josta kaikki muut värit puuttuvat. Henkilöistä selkein on Veikko, hänhän on "vain" lyövä ja vaimoaan alistava mies, kuitenkin valitettavan tyypillinen. Annan vapauden kaipuu riipii, hänen katkeruutensa ja syyllisyytensä, mutta jotenkin ne myös jättävät tyhjän päälle.
Maaria Päivinen lähetti minulle kolmannen teoksensa (kiitos ♥), joka on saanutkin jo ihan mukavasti blogihuomiota. Kirjan vastaanotto on ollut moninaista. Siinä missä Leena Lumi , Villasukka , Vera Vala ja Maija ihastuivat, Elegia ja Paula jäivät jotain vaille.
Ristiriitainen tämä teos onkin, niin provoisoivan naisellinen, että en taatusti ole koskaan lukenut mitään vastaavaa. Kirja on kuin reilun 200 sivun mittainen runo. Se on lyyristä tajunnanvirtaa, täynnä oivalluksia niin parisuhteesta, kuin ihmismielen pimeydestä. Tarina on perinteinen kolmiodraama mutta juoni väljä. Romaani piirtää puhtaasti omia latujaan, jossain tuolla ylhäällä, mielen rajamailla. Ja paikoin alhaalla, manalassa saakka.
En tiedä voiko Päivisen kirjasta sanoa varsinaisesti pitävänsä. Se on niin rankka ja toisaalta kielellisesti niin kaunis, etten kykene analysoimaan teoksen herättämiä tunteita. Nautin kerronnan kiemuroista mutta olin loppua kohdin uupua sanoilla tasapainotteluun. Toisaalta minähän olen aina ollut lääpälläni tarinavetoisiin kirjoihin.
Pintanaarmuja on lukukokemuksena vahva ja erilainen. Se on koettava, siihen on upottava ja viimeisen sivun jälkeen pyristeltävä kohti pintaa. Ellei sitten aio jäädä Annan tavoin lipumaan kohti vapautusta. Tai uutta vankilaa.
Ja Anna jäi sohvaan niin kuin sauna poltetaan humalassa eivätkä hänen vaurionsa olleet suuria ne olivat jonkun kuvitelmia
ja tyynin mielin minä unohdan ja
hän katseli tyhjiksi riivittyjä seiniä
ja huomenna maalaan tänne värit takaisin, niin minä teen,
ja
toivoon hän jäi lepäämään, toivoon yhtä kaikki.
Muista myös kirjailija oma blogi!
Annika, just tänään 'Paulalla' ajattelin, että milloinkas mahdat tämän tehdä.
VastaaPoistaNiin...uuvuit sanoilla tasapainotteluun. Minä uuvuin vain Hermanin maaniseen 'hänen hänensä hänenään etc.' Kaikki muu oli tiedossa ja pidin, sillä Päivinen virtaa sanoja, se vain on häntä.
Tarinan löyhyys antaa tilaa Maarian upealle kielenkäytölle, jossa minä aavistan myös tulevaa runoilijaa.
Pidin tästä kirjasta juuri siksi, että tässä oli tarina. Yritin aikaisemmin Päivisen 'nuorta miestä', mutta ei, ei ja kiitos ei minulle sitä. Tämä oli iholle tuleva tarina ja nosti pimeästä unesta pintaan synkkiä muistin varjoja.
Hermania olisin voinut motata tai vaihtaa hänet kertojana kauheaan Veikkoon. Miten mies on noin hajuton ja mauton, kuin häkäkaasu, mutta silti siihen ei edes kuole!
Toivon, että kirja kaikesta huolimatta ymmärretään ehdottomasti naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamisena. Siis kaikesta verbaliikan ylärekisteristä huolimatta tajutaan sanoman suunta.
♥
Leena nimenomaan Herman minut uuvutti, hänen koko palvova persoona! Ihme, että Anna mokomaa sieti, niljakkainen olo tuli miehestä. Minäkin kuulin alkuperäisen suunnitelman, jossa Veikko olisi ollut vuorotteleva kertoja. Olisinpa saattanut pitää enemmän hänen äänestään kaikessa kauheudessa. Hirveää sanoa, mutta minusta Veikossa oli enemmän miestä kuin Hermanissa...
PoistaJa tätä en tietenkään sano siksi, että perheväkivallan oikeuttaisin. Ei. Aihe on lähellä sydäntä ihmiskaupan ohella, molempia todellakin vastustan. Mietin kirjaa lukiessa onko äärifeminismiä se, että ottaa turpiin...?
Kirja herätti hurjasti ajatuksia ja herättää yhä. Tätä ei ihan heti unohda, henkilöiden motivaatioita voisi päinvastoin pyöritellä loputtomiin.
♥
Emme oikeuta perheväkivaltaa, jos haluamme lukea mieluummin Veikon ajatuksia kuin nössön Hermanin. Minua ottavat päähän ylipalvovat, maaniset miehet.
PoistaSinähän hurja olet! No, voisikokan olla...Toivottavasti minä en ole nyt syöttänyt sulle tahtomattani outoja juttuja, sillä en vain voi sille mitään, että minusta Anna päätti (melkein) kaikesta. Mietin hetken jopa mahdollisuutta, että onko kyseessä S/M, mutta sitten halusin päätyä siihen, että Anna oli äärimäisen vahva luonne, joka hallitsi vaikka ottikin minusta liian kauan turpiinsa.
Hyvän kirajn merkki, kun sitä jää todella pohtimaan. Pyörin edelleen myös Kochin Illallisessa. Katsos, kuka tappoi adoptiopojan? Minne hän noin vain katosi? Ihan sairasta porukkaa MOLEMMAT perheet.
♥
Leena, oi voi, näitä voisi tosiaan spekuloida loputtomiin!:)
PoistaSellainen mielikuva minullekin jäi Annasta, että hän oli kaiken ydin ja lopulta Veikkoakin vahvempi. Veikkohan oli poissa jo hääyönä ja hänen turhautumistaan tavallaan "ymmärsi". Tiedät mitä tarkoitan!
Minuakin etoo liian palvovat miehet ja Herman sai lopulta ansionsa mukaan. Annan mielestähän hän oli seksitön ja jälkeen päin ajatellen en ole varma, mihin Anna Hermania tarvitsi... Miten Anna uimapatjalla on yhdistettävissä kirjan loppuratkaisuun?
Kochilta tulee syksyllä uusi kirja, sitten saadaan taas märehdittävää! :) Tuo on hyvä pointti, että hyvä kirja jää mieleen kummittelemaan.
♥
Oi oi kun tekisi mieli osallistua näin herkulliseen keskusteluun kirjastani, mutta en tietenkään osallistu :) Sen kuitenkin haluan sanoa, että Leena hyvä kun nostit esiin tuon naiseen kohdistuvan väkivallan. Tekisi kamalasti mieli sanoa kaikkea mahdollista, mutta en voi, sillä en kirjailijan ominaisuudessa tahdo puuttua tulkintoihin. Ilahduttavaa kuitenkin siis todella, että herättää ajatuksia!
PoistaHelmi-Maaria, aivan varmasti tekee tiukkaa olla puuttumatta meidän turinoihin :) Mahdetaanko olla oikeilla urilla vai mennäänkö ihan metsään... Minä taidan olla Paulan kanssa nyt sitä mieltä, että oli vain Anna ja Annan mielikuvitus.
PoistaLeena on ihan oikeassa siinä, että hyvä kirja jää pitkäksi aikaa mieleen soimaan. Ja tämä jäi!
Ymmärrän pointtisi rivien välistä, varsinkin kun seuraan blogiasi ja sen myötä olen oppinut sua hiukan tuntemaan. :)
Viime viikolla ilmestyi Katarina Wennstamilta uusi kirja, Alfauros. Hän on myös vahvasti naisten asialla ja käsittelee teoksissa perheväkivaltaa yms. Uusin koskee raiskauksia vaikka onkin dekkarimuodossa.
Eli samalla teemalla jatketaan!
Tunnustan, että minulla on ollut varmaan kohta puoli vuotta Maarian Minä rakastan sinua nuori mies kesken. Eikä minulla ole tällä hetkellä aikomustakaan lukea sitä loppuun. Ei vaan toimi minun kohdallani. (Anteeksi, taas kerran Helmi-Maaria!) Luulenpa siis, etten tule tarttumaan tähän uudempaan. Kieli on varmaan kaunista juu, mutta minulle tulee siitä hieman teennäinen fiilis.
VastaaPoistaLeppoisaa sunnuntaita! =D
Irene, jos ja kun on tottunut tarinavoittoisiin tarinoihin, saattaa tällaista pursuilevaa proosaa vierastaa. Ymmärrän hyvin, etteivät Maarian kirjat ole kaikille. Mutta kuten Leena tuossa ylhäällä kommentoi, tämä lienee "helpompi" kuin Nuori mies? Itse en ole sitä lukenut, mutta tod.näk. menisi yli hilseeni :)
PoistaMaariassa on niin hurjasti anarkista runoilijaa, että voisin odottaa seuraavaksi runokirjaa!
Sitä samaa sinulle ♥
Irene, minäkin jätin Nuori mies kesken. En ymmärtänyt siitä mitään ja sen tyylinen ei ole yhtään mun juttu. Tämä kirja on ihan eri juttu!
PoistaÄläs Irene pyytele anteeksi :) Et ole ainoa, joka on jättänyt kesken - ja mielestäni sellaiset kirjat pitääkin jättää, jotka eivät iske.
PoistaAnnika, mielenkiintoinen on arviosi, kiitos siitä!
VastaaPoistaUskon että seuraava kirja Maarialta voi ollakin runokirja..;)))
En voi minäkään ihastuksesta huokailla Pintanaarmujen kohdalla, kaukana siitä!
Aili-mummo, postaathan ajatuksesi kirjasta! Minulle jäi tästä aika hämmentynyt olo, vaikka olin yrittänyt etukäteen varautua rankkuuteen. Se omaan lapseen kohdistuva viha oli musertaa minut...
PoistaSen verran hyvin Maaria kyllä kirjoittaa, että häneltä voi odottaa vaikka mitä :)
Ihastuttavaa viikonalkua sinulle ♥
Pohdit kiinnostavia ja minusta olit löytänyt todella hienot lainaukset pstaukseesi! Nyt ymmärrän nimittäin, että henkilöiden sekoittumisella toisiinsa on olemassa peruste! En minä jostakin syystä ollut noita kohtia bongannut, jotka tuot tekstisi alussa esiin, ja nyt näen, että vinkkejä yhden henkilön kirjoittimisesta tekstiin on monta!
VastaaPoistaKyllä tämä oli oivallinen teos. Runokirjaa minäkin Maarialta odotan! :-)
Kiitos vielä linkityksestä ja anteeksi typot!
PoistaEi mitään, Paula! :)
PoistaYleensä en lue arvosteluja ennen kuin olen itse saanut kirjan loppuun, mutta tein poikkeuksen nyt tämän kanssa. Ja kun pohdit Annan mielikuvitusta ja sitä, oliko miehiä olemassakaan, tämä eli jatkuvasti takaraivossani kirjaa lukiessa. Ehkä oli, ehkä ei :) Loppuratkaisu yhdistettynä kirjan alkuun, on miltei mahdoton sovittaa yhteen, jos Veikko ja Herman olivat oikeita ihmisiä.
Mielenkiintoisia pohdintoja! Nautin Päivisen kauniin, iholle tulevan kielen lisäksi siitä, että hän ei tarjoile tarinaa valmiiksi pureskeltuna vaan jättää tilaa tulkinnoille. Olen yleensä tarinavetoisempien kirjojen ystävä, mutta Päivisen kirjat ovat uponneet minuun kuin häkä :)
VastaaPoistaKiitos linkityksestä :)
Eipä mittään, Villasukka :)
PoistaNäitä olisi mukavaa puida ja puida ja kuulla, miten sinä kaiken ymmärsit! Vaihtoehtoja todellakin riittää mutta jotenkin nyt olen kallistunut mielikuvituksen puoleen... Ymmärrän hyvin, miksi Päivisen tekstiin ihastuit. Minäkin nautin kielestä, vaikka tarina olikin ehkä hiukan liian rankka mulle.
Moi, laittaisitko minulle sähköpostia kun ennätät:)
VastaaPoistaIlona