"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun aurinko paistoi." Näin alkoi eräs kesän 2009 radiohelmeksi nousseen, Antti Litjan tulkitseman Kyllä minä niin mieleni pahoitin -kuunnelmasarjan jakso.
Mielensäpahoittaja on 80-vuotias oikeamielinen suomalaismies, joka myy myyntimiehelle ruohonleikkurin, ehdottaa ystävänpäivän tilalle Pitäydytään omissa asioissa -päivää ja vastustaa moottoritietä, koska routavaurio on luontainen nopeusrajoitus". Kinkun sijaan tarjottu kalkkuna pahoittaa mielen perin pohjin.
Maailma muuttuu, mielensäpahoittaja ei. Onneksi parhaat asiat pysyvät: Jaakko Tepon huumori, hanurimusiikki ja terveyskeskuksen vuodeosastolla makaavan vaimon kämmen omassa kämmenessä.
Tuomas Kyrö on antanut totisuudessaan hauskan, liioittelevan ja liikuttavan äänen sukupolvelle, joka teki eikä analysoinut. Se on järjen ja jäärän ääni.
***
Tavoistani poiketen luin kahta kirjaa samaan aikaan ja tämän sain ensiksi "valmiiksi".
Teos on mahtava!
Kirja koostuu lyhyistä luvuista, joissa lukija pääsee kunnon vanhanajan ukon elämää ja mietteitä seurailemaan. Tämän jäärän verisuonet pyrkivät tukkeutumaan, joista lääkäri syyttää ruokavaliota. Ukon mielestä syy on kuitenkin siinä, ettei sano mitä ajattelee ja mistä pahoittaa mielensä. Siinä siis innoitus tekstille, jossa maristaan ja naristaan lähes joka asialle. Hassua kyllä, monesta kertaa syystäkin.
Kirja on tikahduttavan hauskaa luettavaa mutta samalla se pistää taas kerran miettimään vanhusten asemaa. Eikö jokaisella tulisi säilyä itsemääräämisoikeus omasta elämästään loppuun saakka?
Suosittelen tätä teosta niin lämmöllä ja Tuomas Kyrön painan mieleeni tulevia kirjastoreissuja varten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥ Kiitos kommentistasi! ♥