keskiviikkona, marraskuuta 10, 2010

Camilla Läckberg; Jääprinsessa

Camilla Läckberg sijoittaa Jääprinsessa-esikoisromaaninsa tapahtumat Ruotsin länsirannikolle talvenhyiseen pikkukaupunkiin, jossa jokainen tuntuu tietävän toisistaan kaiken. Murhenäytelmä syntyy idyllin hämärältä puolelta, suljetun yhteisön kaatuvien kulissien takaa.Vanhaan kotikaupunkiinsa palaava Erica joutuu kohtaamaan lapsuutensa uudestaan, kun ystävä kahdenkymmenen vuoden takaa, säkenöivä Alexandra, löytyy kuolleena tyhjillään olevan talon kylpyammeesta. Vuodet ovat vieneet Ericaa ja Alexia eri suuntiin; toisesta on tullut tukholmalainen kirjallisuudentutkija ja toisesta tuli menestyksekäs göteborgilainen taidegalleristi.

Kuinka kaikkia ihmisiä puoleensa vetänyt, valovoimainen kaunotar olisi voinut tehdä näin rivon itsemurhan? Kenties hänen elämässään oli sittenkin ollut jotakin pahasti pielessä. Erican vaistot vievät hänet keskelle salaisuuksien vyyhtiä. Tutussa ympäristössä kaikki onkin pian aivan vierasta ja outoa.

***

On nämä vaan niin hyviä nämä Camillan kirjat! Tulipa nyt luetuksi ihan ensimmäinen Ericasta kertova romaani ja luonnollisesti taustat tulivat sen myötä selkeämmiksi.

Mielestäni parasta Läckbergin teoksissa on rennon leppoisa tunnelma, sekä syväluotaava ihmiskuvaus. Kirjoissa ei veri lennä eikä lukijaa pitkästytetä vaikkapa monen sivun mittaisilla taka-ajoilla. Kuten takakansissa lukee, Camilla sekoittelee hienosti vanhaa ja uutta dekkarigenreä.

Jääprinsessasta jäi päällimmäisenä mieleen parin päähenkilön surulliset kohtalot. Kirja ei herättänyt suurempia tunteita mutta sitä oli ilo lukea.

1 kommentti:

  1. Ajattelin kysyä, olisitko kiinnostunut lukemaan esikoisromaanini Marian ilmestyskirja, joka ilmestyy tänä keväänä? Blogaajille tarjotaan ilmainen arvostelukappale PDF-muodossa. Jos haluat tutustua kirjaan, siitä on myös lukunäyte verkossa, http://www.ilmestykset.net/nayte/

    Jos ilmainen kirja kiinnostaa, ota yhteyttä sähköpostilla maija@writeme.com!

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥