maanantaina, elokuuta 05, 2013

Kirjabloggaaja seikkailee kirjailija Jääskeläisen sielunmaisemassa


Kirjailija risteyksessä, jossa M-hiukkaset kerran tihenivät...

Eräänä aurinkoisena elokuun aamuna kirjabloggaaja hyppäsi junaan suuntana mystinen Harjukaupunki. Asemalla häntä odotti komea kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen läpivalaisevan haastattelun merkeissä. Pääsin kurkistamaan kulissien taakse, sinne mistä kirjailijan luovuus kumpuaa. Hengitimme M-hiukkasten kyllästämää ilmaa, vaeltelimme Harjukaupungin salakäytävistä tuttujen henkilöiden, Ollin ja Kertun jalanjäljissä, heidän tarinaansa seuraten. Ja toki myös keskustelimme Jääskeläisen uudesta teoksesta, joka ilmestyy lokakuussa kantaen nimeä  Sielut kulkevat sateessa.

Arvatkaapas ystävät mitä! Sain lukea Sielujen alkuosan, wau, wau, wau! Todella lupaavaa tekstiä, josta selkeästi tunnistaa Jääskeläisen äänen. Ja kuitenkin meno on tällä kertaa jotain aivan muuta... Tajunnan rajoja miellyttävästi venyttelevää elon tulkintaa. Hurja tarina, pelottavakin.

Lumoava Tourujoki

Näin Kirjailija kertoi Sielujen synnystä

Idea tuli unesta, kuten aina. Näin joitakin vuosia sitten unia, joissa lähdin avaruuteen sellaisella pienellä sukkulalla. Jossain vaiheessa unta tajusin, että koko avaruus koostuikin pahvisista lavasteista ja oikeasti olin jossain studiossa. Idea yhdistyi Flammarionin piirrokseen, joka esittää ikivanhaa maailmankuvaa. Sellaista, jossa on litteä maa ja sen yläpuolella taivaankansi. Aloin pohtia erilaisia näkemyksiä kosmoksesta ja päädyin ihmettelemään fundamentalistien kreationistisia viritelmiä ja niiden älyttömyyttä. Päivätyöpaikallenikin, lukioon, lähetettiin jostain pari vuotta sitten kreationistinen biologiankirja. Vähitellen huomasin kehitteleväni tarinaa kiihkeiden kreationistien ja tieteelliseen ajatteluun nojautuvien ihmisten konfliktista.

Ja suhteestaan kauhugenreen

Yhdessä vaiheessa elämääni luin paljon kauhukirjallisuutta. Opin aika nopeasti inhoamaan liian selkeästi genreen sitoutuvia kirjoja. Kauhuelementeillä operoiva kaunokirjallisuus on kiinnostavampaa. Sellaisia kirjoja ovat mm. Richard Adamsin Keinumorsian, joka on kummitustarinaksi muuttuva rakkaustarina, ja Stephen Kingin Uinu uinu lemmikkini, joka on oikeastaan aika syvällinen romaani - ja hiton pelottava. Myös Dan Simmonsin Kalin laulu kolahti lujaa. Kauhugenren elementit ovat parhaimmillaan sekoittuessaan muihin elementteihin ja palvellessaan taiteellisesti kunnianhimoista romaanikokonaisuutta. Oikeastaan ei ole mitään niin paskaa kuin paska kauhugenren edustaja... Erityisesti elokuvissa tämä pitää paikkansa, mutta aika monta totaalisen paskaa kauhukirjaakin on kyllä tullut vastaan. Sielut kulkevat sateessa -romaanini on ehkä enemmän kauhua kuin aiemmat teokseni, mutta itsetarkoitukselliseen pelotteluun en siinäkään ole pyrkinyt, vaan kertomaan tarinan, joka koskettaa ja puhuttelee. Mutta jos se saa jonkun lukijan pelkäämään, en pidä sitäkään pahana. Ilahduin kovasti kun kuulin jonkun Lumikkoa ja yhdeksää muuta lukiessaan säikähtäneen jotain kohtausta niin, että hän oli heittänyt kirjan seinään.


Taustalla talo, jossa Olli ja Kerttu saivat toisensa

Utelin myös tietääkö kirjailija itsekään, kuinka juoni lähtee näppiksellä mutkittelemaan

Alussa on jonkinlainen ydinnäky. Tilanne, johon kiteytyy jotain tarinan kannalta merkityksellistä. Sitten yleensä tulee toinen ydinnäky, joka on näennäisen erillinen mutta liittyy lopulta ensimmäiseen. Lumikossa ydinnäkynä toimi portaissa lumituiskuksi räjähtävä nainen. Siihen liittyi ajatus lihavasta miehestä, jonka taloa koirat piirittävät. Harjukaupungissa ydinnäkynä oli salakäytävissä ryömivä lapsi, joka alkujaan olin minä itse, koska olen nähnyt salakäytäväunia lapsesta saakka. Ajattelin että haluan kirjoittaa romaanin, jossa hyödynnän niitä uniani. Toinen ydinnäky oli mielikuva miehestä, joka herää unesta toivottomasti unikuvaansa rakastuneena. Sekin liittyy erääseen uneeni, ja toisaalta kyseessähän on vanhan teeman muunnelma - iskelmässä Musta ruusu lauletaan: "Vuodet kulki kulkuaan, en saanut rauhaa milloinkaan. Mä lemmin neidon unikuvaa tuota, mi oli mustan ruusun harha vain..." Joskus tietysti ydinnäky voi liittyä suoraan loppuunkin, ja lokakuussa ilmestyvässä kolmannessa romaanissani mieleeni tulikin heti alussa loppuhuipentuma. Mutta tarina elää aina omaa elämäänsä, yksi sivulause voi muuttaa kaiken, jos se tuntuu todelta. Silloin pitää vain hyväksyä että romaanista ei tule sellaista kuin ensin ajattelin. Juonihan voi kulkea monia eri reittejä moneen eri suuntaan, vain ydinnäyt ja niihin liittyvät mahdollisuudet ja tunnelmat ovat tärkeitä.



Minua kiinnosti, kuinka henkilöhahmot avautuvat PIJ:n sisäisessä maailmassa

Henkilöhahmotkin syvenevät kirjoittaessa. Tutustun heihin niin kuin oikeisiinkin ihmisiin tutustutaan, ensivaikutelmasta syvempää ymmärrystä kohti edeten. Joskus ihmisistä paljastuu ikäviä asioita, toisinaan hyviä. Ja lopulta kai jokaisessa vähänkin tärkeämmässä henkilöhahmossa on pieni osa minua itseäni, ja sen ympärillä sitten palasia muista ihmisistä ja lisäksi sepitettä. Kirjoittajana haluan pystyä samastumaan jokaiseen henkilöhahmoon vuorollaan. En tee heistä koskaan liian paljon itseäni muistuttavia, silloin kirjoittaminen kävisi mahdottomaksi, vaan annan heille aina jotain sellaista tärkeää, joka auttaa myös pitämään tiettyä etäisyyttä, joka on samastumisen ohella välttämätön asia, ettei tarina kuivahtaisi käsiin.

Joistakin tulee tietysti läheisempiä kuin toisista. Ihan kuin oikeastakin ihmisistä. Ja ehkä vähiten pidän niistä, joissa on eniten itseäni, erityisesti niitä piirteitä joista en itsessäni erityisemmin pidä.

Ne kuuluisat portaat...

Suhteestaan uskontoon, joka Sieluissa keskeisenä teemana, Pasi luennoi näin

Uskonnollisia asioita olen miettinyt elämäni aikana paljon. Miettiminen huipentui joitakin vuosia sitten kirkosta eroamiseen, kun jollain pakollisella kirkkoreissulla lausuttu uskontunnustus alkoi tuntua helvetillisen typerältä ja lapselliselta kaikkine absurdeine ja epäolennaisine yksityiskohtineen. Inhoan dogmeja. Vielä enemmän inhoan fundamentalismia, joka on ajattelun ja omatunnon aidon äänen kuolema. Yhtä hyvin ihminen voisi olla robotti. En ole puhdas ateistikaan, agnostikko lähinnä, enimmän aikaa ainakin. On sellaisiakin päiviä, jolloin olen puhdas ateisti, kun ajatus taivaspaikkoja jakavasta jumalolennosta alkaa tuntua täydellisen naurettavalta ja ihmissuvun suuren mittakaavan itsepetokselta. Iltasadulta joka kerrotaan itselle kuolemanpelon häivyttämiseksi. Toisaalta pidän hengellisyyttä aika tärkeänä osana ihmisyyttä. Mutta sen pitää mielestäni olla totuuden etsimistä, ei omien väistämättä lapsellisten uskonkappaleiden tyrkyttämistä muille muka totuutena.

Kun katselee mitä uskontojen ja kristinuskonkin nimissä ja varjolla nykyäänkin tehdään, tulee mieleen, että Jeesus julistaisi nykypäivänä ateismia. Hän sanoisi, että unohtakaa Jumala ja kaikki dogminne, kun pienet päänne eivät näköjään kykene ymmärtämään sellaisia asioita, ja keskittykää elämään elämäänne niin, ettette vahingoita muita ihmisiä erehtyessänne pitämään itseänne muita hurskaampina. Olemme täällä toisiamme varten, emme Jumalaa.

Omat uskonnolliset näkemykseni olen Sielut kulkevat sateessa -romaanissa lahjoittanut pitkälti sairaanhoitaja Juditille, joka on toiveikas agnostikko ja sitä mieltä, ettei elävien pidä liikaa ajatella kuolemanjälkeisiä asioita. Jos Jumala on olemassa, ne kuuluvat Hänelle. Yritykset arvailla mahdollisen - tai mahdottoman - jumalan tahtoa ja rakentaa oppeja omien arvaustensa varaan johtavat aina lopulta vainoon, ahdasmielisyyteen, ahdistukseen, omahyväisyyteen ja puhtaaseen pahuuteen.

Elämästään kirjailijana hän taas kertoi


Elämä kirjailijana on nopeita autoja, kuumia naisia, kokaiininhuuruisia öitä Vegasissa... Not. Rasittavaa puurtamistahan se on. Innostavasta ideasta päätyy joka kerta vapaaehtoiseen pakkotyöhön tietokoneensa ääreen. Siitä on nautinto hyvin kaukana. Kirjoittamisen toisen nimi on kieltäytymys. Siinä menevät sosiaaliset suhteet, lepoajat, hermot, selkä ja niska. Etukäteen helposti ajattelee katsoessaan kalenteria, että tuossa ja tuossa kohdassa ehdin kivasti kirjoittaa, ja tuossa on sopivasti syys- tai hiihtoloma kirjoittamista varten, ja sitten aika humiseekin ohi ja kaikki arkiset jutut kasautuvat, päivätyö viekin voimat ja luovuuden ja aikataulut iskevät päälle ja deadlinet paukkuvat niin että eläimet pakenevat paniikissa taloa ympäröivästä metsästä. Ja joka kerta sitä päättää, ettei kirjoita enää koskaan mitään. Sitten kirja on valmis, jotenkin, ihmeen kautta, ja raataminen unohtuu. Tulee hyviä kritiikkejä ja kirjabloggauksia ja kiitosta lukijoilta, ja homma alkaa tuntua vaivan arvoiselta.

Toisaalta myyntiluvut jäävät Suomessa useimmilla kirjailijoilla pieniksi, mikä usein palauttaa turhautumisen tunnelmiin. Tympii esimerkiksi kuulla, että lukijat ovat etsineet kirjaa kirjakaupasta mutta sitä ei ole ollut hyllyssä, vaan olisi pitänyt tilata erikseen, ja sitten onkin ostettu sitä, mitä on hyllyissä ollut paksuina pinoina. On paljon kaikenlaista, mikä suorastaan estää kirjaa tavoittamasta potentiaalisia lukijoita, alkaen näkyvyydestä - joka keskittyy usein pariin valmiiksi kohuttuun ja isolla rahalla puffattuun kirjaan - ja päätyen saatavuuteen. Ja sitten taas tapahtuu jotain ilahduttavaa, joku ihana kirjabloggaaja vaikka kehuu kirjaa ja saa toisetkin siitä innostumaan, ja tulee taas parempi fiilis.

Omalla kohdallani rasittavin piirre kirjailijuudessa on se, että se vaatii panostusta kuin kokoaikatyö mutta sille jää aikaa vain kuin kevyelle harrastukselle. Eli oikeastaan yritän tehdä kahta työtä yhtä aikaa. Päivätyö ei saa kärsiä kirjailijan työstä, koska velvollisuudet on hoidettava, joten kirjailijan työ joutuu kärsimään. Tai oikeastaan vapaa-aika. Olen ajatellut, että jatkossa on pakko ottaa itselle ja rentoutumiselle enemmän vapaa-aikaa, mikä tarkoittaa sitä, etten enää käytä lomia kirjoittamiseen siinä määrin kuin tähän saakka. Eli on joko pystyttävä ottamaan välillä virkavapaata päivätyöstä tai sitten julkaistava kirjoja nykyistä harvemmin. Ja virkavapaa taas tulee kysymykseen vain, jos kirjoittajan ura lähtee kehittymään taloudellisesti kannattavampaan suuntaan. Mikä voi olla liikaa pyydetty. Olen kuitenkin toiveikas, kuten Sielujen päähenkilö Judit. Lumikko ja yhdeksän muuta ilmestyy syksyllä englanniksi nimellä The Rabbit Back Literature Society ja jossain vaiheessa saksaksikin, ja jos käännökset myyvät hyvin, se voi teoriassa mahdollistaa kirjoitusvapaiden ottamisen opetushommista. Mutta eräänlainen lottovoitto sekin tietysti olisi, eli vaikka toivon paljon, en odota liikoja.



Koska bloggaajat metsästävät hullunkiilto silmissä lukuvinkkejä, vaadin Pasia suosittelemaan meille jotakin hänelle itselleen mieluista teosta

Ehdin lukea hyvin vähän, hävyttömän vähän, ja ostan paljon enemmän kirjoja kuin saan luetuksi. Tällä hetkellä luen Eganin Sydäntornia, Haruki Murakamin romaania 1Q84, Anne Leinosen Viivamaalaria, pariakin Marko Hautalan romaania, Neil Gaimanin Graveyard Bookia ja muutamaa muuta, ja etenen jokaisessa tuskallisen hitaasti, kun aika ei riitä. Ja ne kirjat, joita vuosia sitten luin - ja niitä on paljon - ovat jo pitkälti unohtuneet enkä tiedä, miten ne kokisin nyt. Hosseinin Leijapojan luin hiljattain päivätyön merkeissä ja se teki suuren vaikutuksen. Juha-Pekka Koskisen Paholaisen vasaran luin tänä kesänä, poikkeuksellisesti loppuun saakka ja nopeasti, ja sitä voin kyllä suositella. Ja klassikoista Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan teki minuun vaikutuksen. Vanhempia suosikkejani ovat mm. Kurt Vonnegut, Peter Höeg, Donna Tartt, Annika Idström (Veljeni Sebastian on loistava romaani), Stephen King (jota tosin en ole lukenut enää vuosikausiin, kyllästyin), John Irving ja Peter Straub. Mutta käytännössä bloggaajat antavat minulle lukuvinkkejä, kirjablogien vuoksi tuohon Sydäntorniinkin tulin tarttuneeksi.



Päivä oli paahteinen mutta antoisa. Sen lisäksi että PIJ on kirjallisesti lahjakas, hän on myös melankolisella tavallaan todella mukava ihminen. Ystävyydenpoikanen syntyi kahden kirjoista välittävän henkilön välille.


(Ja olinhan minä aika happy, happy saatuani viettää päivää erään suosikkikirjailijani seurassa.)



Mitäpä tähän lisäämään? Lokakuuta ja Sieluja odotellessa... Kiitossuuri haastattelusta!


Annika

59 kommenttia:

  1. Tätä juttua odotin innoissani, kun kuulin, että olit tavannut Pasi Ilmari Jääskeläisen. Nyt odotan entistä enemmän Sielut kulkevat sateessa -kirjaa. En varmaan ehdi lukea Lumikkoa tai Harjukaupunkia ennen sitä, joten se hyvin todennäköisesti on myös ensimmäinen tutustumiseni Jääskeläiseen. Iik, toivottavasti odotukseni eivät ole liian kovat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Minänkin olen lukenut hyvän romaanin Jyväskylästä. Uusi romaani samasta kirjalijasta on tehty mielenkiintoisesta teemasta siksi haluaisin jos mahdollista lukea senkin. Kun olen Ruotsissa asuva ruotsinkielinen henkilö suomenkieliset kirjat eivät ole niin helpoja löyttää. "Harjukaupunkia" luin koska olen saanut vinkkin siitä Hymylevä Eläkeläinen-blogilta ja sai kirjan käsiin pyytämään Jällivaaran kirjastosta ostamaan sen. Nyt olen koska taas matkalla sisällä Ruotsissa, minulla ei ole kotikirjosta josta uskaltan tehdä taas samaa,

      Poista
  2. Annami, sehän siinä aina on, että jos odotukset kohtuuttoman korkeat, voi tulla pettymyksiä. Mutta jotenkin veikkaisin, kirjamakusi tuntien sinun näistä pitävän. Ja Sielut edustavatkin sitten aivan toisenlaista maisemaa... Try it ;)

    VastaaPoista
  3. Vau, Annika! Huikea juttu ja takuulla ikimuistoinen päivä. Minäkin odotan Sielut kulkevat sateessa -kirjaa innoisani. Sitä odotellessa taidan lukea Jääskeläisen aiempia kirjoja.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja <3 Tästähän voisi aloittaa uuden blogibuumin! Heti tulee mieleen vaikka ketä kirjailijoita, joita olisi kiva päästä tenttamaan :)

      Mulla myös novellikokoelma lukematta. Täytyy ottaa pian käsittelyyn.

      Poista
  4. Ihana juttu, Annika!

    Kyllä pitäisi minunkin Harjukaupunki lukea alta pois. En tosin tiedä, uskallanko tarttua Sieluihin vielä vai odottelenko, että pöly laskeutuu. :) Katsotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tintti ♥ Anna mennä vaan, mitä näitä turhia säästelemään :)

      Poista
  5. Kiitos hienosta jutusta, Annika! Tätä oli ilo lukea. Aikaisemmat Jääskeläiset odottavat tuossa pinossa, jospa saisin ne ennen uutuutta luettua. Voi, mikä unelmien päivä kirjailijan seurassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina ♥ Kuten Katjalle kirjoitin, tällaisia olisi kiva lukea toistenkin blogeista. Alan jo miettimään, ketä seuraavaksi haastattelisin... :)

      Poista
  6. Ihana postaus! Ja ihanaa, että nautit niin paljon :)

    Minun täytyy häpeilläkseni tunnustaa, etten ole Jääskeläistä vielä lukenut. Tarkoitus on, mutta lukemattomien kirjojen kasa on aina niin kovin huojuva... mutta ehkä tänä syksynä sitten viimein ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katri♥ (Kylläpäs mua kehutaan tänään, ihan punastuttaa, koska tämä taitaa olla eka tekemäni haastis. Vuosiin. Mutta ei suinkaan viimeinen)

      Älä nyt häpeile siellä, ei ne Jääskeläisen kirjat mihinkään karkaa :)

      Poista
  7. Ollaan nyt PIJ:n kanssa samixii, mäkin luen Sydäntornia kirjabloggaajien suosituksesta!

    VastaaPoista
  8. Hienoa, mahtavaa. Kiitos tästä. Luinkin jo Pasin blogista tästä tapaamisestanne. Odotan uutta romaania kyllä innoissani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmi-Maaria ♥ Odottamaan jäämme!

      Poista
  9. Suloinen juttu =)

    Ja PIJ:n uusinta täytyy odotella täälläkin =)

    VastaaPoista
  10. Vau, upea haastis ja raportti! Olipa hauska kuulla, että Jääskeläiselläkin on miljoona kirjaa kesken samaa aikaa, ja vieläpä tällä hetkellä pari samaa (Egania ja Murakamia).

    Kaunis kuva sinusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiitos ♥ Ja onpa ihanaa kuulla, että Egania luet... Sydäntorni on teos, jonka loppuvuoden listauksissa muistan :) Ja voih, Murakami!

      Poista
  11. Oi, harjukaupungin ihanainen Olli...

    Toisin kuin Katja,minä en kovasti odota Sielut kulkevat sateessa, sillä pidin niin paljon Harjukaupungin salakäytävistä, että...minua pelottaa;) En ole myöskään fantasian ystävä ja huomasin tekstistäsi, että Pasilla ja minulla on vain kaksi samaa kirjailijaa: Vonnegut ja Høeg. Paitsi Hautalan Unikoira.

    Kirjoittaako Jääskeläinen fantasiaa vai maagista realismia? Missä kulkee raja, vai onko se veteen piirretty viiva, jonka seuraava aalto jo pyyhkii pois...

    Kiitos ihanasta jutusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena ♥

      Ei kannata etukäteen pelätä ;) Sanoisin, että noiden kahden tyylilajin raja on juuri sellainen kuin kirjoitit. Veteen piirretty, aaltoileva viiva. Ja toisaalta Pasi myös vierastaa liiallista kategoriointia. Unikoirastahan sä pidit joten... Sielut saattavat positiivisesti yllättää!

      Poista
    2. ...mutta jos Unikoira oli outo poikkeus, joka vahvisti säännön. Tosin siinäkin osa meni yli, mutta silti pidin paljon. Hautalassa on jotain mystistä ja vähän kai neroakin, tai ainakin eksyttäjää.

      Poista
    3. Hih, ei auta kuin kokeilla jotain muutakin Hautalalta. Sittenhän sen tietää. Tai viimeistään silloin, kun Sielut ilmestyvät.

      Poista
  12. PS. Missä ovat erotiikasta kirjoittavat kirjailijat! Tahtoo lukea kirjoja, joissa aikuinen nainen (mitä se sitten tarkoittaakaan) antautuu rakkaudelle nuoren, itseään paljon nuoremman miehen kanssa, joka palvoo häntä aidosti ja kuumasti. Ikäeron pitää olla suunnilleen niin suuri kuin se on ollut 2000 vuotta toisinpäin. Tämä ei nyt suoraan mitenkään kuulu Pasi Ilmari Jääskeläiseen, ei tietenkään, mutta olen miettinyt, että onko meillä edelleenkin olemassa tabu: nuori mies, aikuinen nainen. Tytti Parras oli aikanaan Jojollaan kohukirjailija, kuka olisi tämän päivän Tytti Parras? Panu Rajala...vitsi, vitsi, vitsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, hih, jos löydät tuollaisen kirjan/kirjailijan, tule viivana vinkkaamaan mulle ;)

      Niinpä, niinpä...

      Poista
    2. Hei kuulkaa, jostain syystä tuli mieleeni Colleen McCulloughin Tim. Siinä vanhempi nainen ihastuu nuoreen poikaseen ja heille kehittyy suhde. Poikanen on tosin hieman jälkeenjäänyt.

      Kiehtova kirja, mutta en usko että ihan sitä mitä Leena tarkoitti ;D Suosittelen kuitenkin Timiä, melkoinen kirja. Jos kiinnostaa, alla on linkki jossa on kirjoittamani miete siitä.

      http://homppa.vuodatus.net/lue/2008/03/colleen-mcculloughin-tim

      Poista
    3. Oho, täytyypä laittaa "korvan taakse" ;)

      Poista
    4. Annika, kerron, kerron...aihe on selvästi vieläkin tabu.

      Elegia, no ei nyt jälkeenjäänyttä, sillä mantrani tulee Sandemoselta: "Rakkaus on älyllinen tapaaminen sen kanssa, jota kohden veresi kiehuu."

      Toisaalta taas, kun ajattelen sitä kirjan nuorempää miestä,hän näyttää aina Jonathan Rhys-Myeriltä, eikä olisi ensimmäinen irkku johon saa mut levottomaksi...

      Poista
    5. Aivan ihana tuo lainaus, laitanpa ylös! Luin joskus tositarinan, jossa naisopettajalla oli suhde 12v oppilaaseensa. Taitaa mennä jo äärilaidasta toiseen. Nainenhan joutui vankilaan, mutta vapauduttuaan pari meni naimisiin.

      Poista
  13. Ihanaa, ihana Annika, tätä oli mahtava lukea. <3 Olen ihan suoraan sanoen vähän kade sinulle (vaikka olenkin tolkuttoman onnellinen puolestasi) että sait tavata Pasi Ilmarin kasvoista kasvoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, kiitos sulle itsellesi, ihana ♥ Taisi tulla tyttömäisen höperö haastis, mutta pintaahan se vain. Pinnan alla olen järkevääkin järkevämpi ;)

      Poista
  14. Mielenkiintoinen haastis, jota luin suurella uteliaisuudella. Minultahan on Jääskeläinen edelleen kokematta, mutta eiköhän siihen ole tulossa muutos :-)) Tämä uusin kirja kiinnostaa minua ehkä ihan kaikkein eniten eikä vähiten nimensä ja kauhuelementtien takia. <3

    Melkoinen täyttymys kyllä saada hengailla suosikkikirjailijan kanssa päivä, mahtavaa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kiitos ♥ Ai hyvänen aika, nyt vasta muistin, että se pokkari piti tosiaan lähettää... Ensi viikolla? Muistuta mua!

      Ja kauhunystävänä Sielut voi olla tosiaan sulle se omin juttu!

      Poista
    2. No worries, beibi - ensi viikolla on ihan jees. Voin vähän tökkiä sinua, jos meinaa unehtua ;)

      Poista
    3. Tökkäse pois vain ;) Laita varuiksi vielä osoitteesi tulemaan, voi olla, että sen on jo fb syönyt.

      Poista
  15. Stephen King mainittu, ja Irene paikalla! Kutsuiko joku minua?! =D Hurraa!

    Voi että, miten hienoa, että sinulla oli mahdollisuus tehdä tällainen reissu. Upeaa. Olen iloinen puolestasi, luv´.

    Pitääköhän minun lukea Jääskeläistä. Nyt kun kerran... En edes inhonnut toista kotimaistani piiiitkääään aikaan. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, luv, darling, kiitos ♥ Kokeile nyt ihmeessä. Johan sie sen havaitsit, että suomalainen kirjallisuuskin voi olla sulle mieleistä. Ja hei, King mainittu niin NYT!

      Poista
  16. Annika, kiitos ihastuttavasta päivästä, uudesta ystävyydestä ja yhtä viehkosta jutusta kuin olet itsekin! Joitakin maagisia paikkoja jäi vielä koluamatta, eli jos olet tulossa kaupunkiin ja sinulla on aikaa, jatkan mieluusti Harjukaupungin esittelyä sinulle!

    - Pasi I J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      Aika vierähti kuin siivillä, joten paljon jäi tosiaan näkemättä... Tulen kyllä!

      Poista
  17. Olen hurjan iloinen puolestasi, että pääsit viettämään mukavan päivän yhden lempikirjailijasi kanssa :)
    (Pasille haluaisin sanoa, että Stephen Kingin kirjat ovat kypsyneet viime vuosina. ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millä tavalla kypsyneet? Taiteellisemmiksi, lyhyemmiksi (alkoivat olla liian pitkiä aikapuutteesta kärsivälle) vai miten? Nuorena luin kaikki Kingit mutta jossain Julman leikin kohdalla into lopahti. Edelleen muistelen innolla ainakin näitä: Uinu uinu lemmikkini, Christine, Hohto, Tukikohta, Salems Lot, The Dead Zone... Moni on jo unohtunutkin.

      Poista
    2. Kiitos Maija ♥ Ja tuohon Pasin osioon en sano mitään, koska King mulle tuttu vain nimenä (sori Irene, ehdin kyllä vielä häneenkin :)

      Poista
    3. Pasi, eiväthän ne Kingin kirjat ainakaan lyhentyneet ole, se on myönnettävä. Mutta minusta kirjat ovat muuttuneet lempeämmiksi, eivätkä ole enää luokiteltavissa yksiselitteisesti kauhuksi. Esimerkiksi Doloreksen tunnustus on hieno, samoin Kuoleman käytävä (ja Musta torni -sarja ja moni, moni muu). Jos vain innostut ja jostakin taianomaisesti ilmestyy myös aikaa lukemiselle niin olisipa kiva jos kokeilisit vaikkapa novellikokoelmaa Pimeä yö, tähdetön taivas. :)

      Poista
    4. Siitä novellikokoelmasta voisin itse kirjailijaan tutustumisen aloittaa. :-)

      Poista
  18. Ihana juttu, kaikin puolin <3

    VastaaPoista
  19. Kiitos, Annika, tutkaimella kirjoitetusta haastattelusta.

    Matti Jääskeläinen.

    VastaaPoista
  20. Ihan mahtava juttu, luin tämän suurella mielenkiinnolla. :) Ja olen niin, niin iloinen että pääsit tapaamaan suosikkikirjailijaasi! <3 Itseni tuntien tiedän, että jos olisin vastaavassa tilanteessa, menisin aivan jumiin enkä saisi sanaa suustani (minä, joka ystävien mielestä en ole koskaan hiljaa). :D

    En ole yhtään Jääskeläisen kirjaa vielä lukenut, mutta aikonut olen jo kauan. Tuossa on lukupinossa nyt kaksi kappaletta odottamassa (Salakäytävät ja Lumikko), ja aion ainakin toisen lukea ennen kuin uutuus ilmestyy. En vain osaa sanoa vielä kumman, kun kumpikin kiinnostaa yhtä paljon. :) Ja syksyn uutuuden aion ilman muuta lukea, ihan jo siksi että päähenkilö on sairaanhoitaja. Ammatti velvoittaa, nääs. :D

    Ihana olet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, niinpä, ammatin "ikäviä" velvotteita :D Toivottavasti ehdit molemmat tai ainakin toisen ennen syksyä. Molemmat ovat parempia kuin Illallinen - lupaan sen ;)

      Kiitos murusein, itse olet suloisuus ♥

      Poista
  21. Kiitos mielenkiintoisesta blogihaastattelusta - lisää tälläisiä kirjailijatapaamisia lukee ilolla. Ja enköhän minäkin uskaltaudu jossain vaiheessa tutustumaan kirjailijan teoksiin vaikka minua saattaa ruveta jännittämään. Muistan vieläkin sen tunteen kun teini-ikäisenä luin kesälomalla niin intensiivisesti Christien Kymmnen pientä neekeripoikaa (näihän se nimi oli silloin) etten uskaltanu moneen vuoteen tarttua yhteenkään dekkariin. No, nyt nelikymppisenä on sentään jokunen luettu muttei kyllä toista Christietä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, kirsimaarit! Kymmenen pientä neekeripoikaa on kyllä klassikko, dekkareiden parhaimmistoa. Harjukaupunki ei ole mitenkään pelottava, eli sitä uskallan ainakin hyvällä omallatunnolla suositella :)

      Poista
  22. Olipa hurmaava juttu, Annika! Oli todella hyvä idea haastatella kirjailijaa ja jutusta kyllä tuntuu myös se, että tunnet kirjat hyvin. Nyt uuden kirjan jälkeen uusi haastattelu ja reissu!? Bravo! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, kiitos ♥ Uusi reissu taitaa olla edessä, viimeistään sitten, kun kirja julkaistu :)

      Poista
  23. Hieno idea ja hyvä juttu, kiitos! Näin perusteellisia haastatteluja ei valtamediassa näekään. PIJ:n kirjoja en ole vielä itse lukenut mutta ilman muuta aion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, Arja! Annan ääneni tutustumiselle!

      Poista
  24. Olipa mukava lukea tätä postausta :)

    Lumikko ja yhdeksän muuta on odottanut kauan lukuvuoroaan, jokohan syksyllä olisi sen aika... Niin ja pisteet Jääskeläiselle Kingin mainitsemisesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, Villasukka, moni tuntuu Kingin maininnasta ihastuneen ;)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥