Haruki Murakami; 1Q84 osa 3

Japaninkielinen alkuteos 1Q84, 2009-2010. Suomennos Philip Gabrielin englanninkielisestä käännöksestä. Suom. Aleksi Milonoff ja Tammi 2013, 446s. (arvostelukappale)



Jos nyt kuitenkin eläisin vielä vähän aikaa ja katsoisin omin silmin, mitä tuleman pitää. Sen jälkeen voin kuolla, jos haluan - ehtiihän sitä. Ehkä.

Olemassa on kirjoja. Hyviä kirjoja, loistavia kirjoja, elämää suurempia kirjoja. 1Q84 menee heittämällä viimeksi mainittuun ryhmään. Viuh. Siellä on ja pysyy.

Luettuani tämän järkälemäisen rakkauspakkauksen osat 1 ja 2, tuli itku silmään jouduttuani hyvästelemään pääparin, Tengon ja Aomamen. Rakastavaiset, jotka eivät osan ensimmäisessä suomennospainoksessa toisiaan edes tavanneet, ellei mukaan lasketa hamaassa lapsuudessa tapahtunutta kohtaamista. Silloin nuo kaksi tarttuivat toisiaan kädestä, ja se ote jäi haamukosketukseksi, näkymättömäksi siteeksi, jonka kautta ja vuoksi luotiin kokonainen maailma. Toinen todellisuus. Salaperäinen vuosi 1Q84 tai kissojen kaupunki, jonne harva tiensä löytää. Vielä harvempi polkunsa takaisin.

Tengo oli nyt osa tarinan maailmaa, halusi hän tai ei. Hänelle se ei ollut enää fiktiivinen maailma. Se oli todellinen maailma, jossa ihmisestä pulppusi punaista verta, kun ihoa viilsi veitsellä. Ja sen maailman taivaalla oli kaksi kuuta vierekkäin.

Osa 3 jatkaa luonnollisesta siitä mihin osa 2 jäi. Aomame piileksii Sakigake-lahkon työntekijöitä, joilla on toki syynsä naista vainota. Murhasihan hän heidän johtajansa ja nyt lahkon ääni, kammottava pikkuväki tuntuu vaienneen. Aomame viettää päivänsä kerrostaloasunnosta, illat hän istuu parvekkeella odottaen Tengoa. Sillä kerran mies jo läheisessä leikkipuistossa näyttäytyi. Mies tulee takaisin. Hänen on tultava, uskoo Aomame, sillä muuten kaikki toivo on ollut turhaa.

"... Siellä missä on toivoa, on myös vastoinkäymisiä. Se on totta. Ehdottomasti. Toivo on kuitenkin rajallista ja periaatteessa abstraktia, kun taas lukemattomat vastoinkäymiset ovat yleensä aika konkreettisia. Sekin on tullut opittua, kantapään kautta."

Tengo taas kaihoaa Aomamea omalla tahollaan, mutta on hoitamassa toisaalla koomaan vajonnutta, pian kuolevaa isäänsä. Sakigaken palkkaama salapoliisi Ushikawa taas väijyy rakastavaisia, kunnes kauhukseen hänkin huomaa taivaalla kaksi kuuta. Millaisessa maailmassa nämä kolme oikein elävät?

1Q84 rakentuu kolmen päähenkilön kertomusten varaan. Kirjassa tapahtuu lopulta hyvin vähän. Se on jopa yllättävän arkinen maagisen realismin edustajaksi. Aomame hengailee kämpässään ja odottaa Tengoa. Tengo hoitaa isäänsä ja kaipaa Aomamea. Ushikawa vakoilee eräässä huoneistossa Tengoa.

Ja silti, silti Murakamin teksti on kuin taikuutta. Kertomus imaisee lumoavaan, salaperäiseen maailmaansa, jossa kaksi kuuta tarkkailevat taivaalta kuin väijyvät silmät. Lahkon työntekijät hipsivät kintereillä, pikkuväki voi rakentaa Ilmakoteloita minne tahansa... Kukaan ei ole turvassa, kaikkein vähiten Aomame ja Tengo.

Mutta ennen kaikkea 1Q84 on kokonaisuutenaan ehkä maailman kaunein rakkaustarina. Se kertoo siitä, kuinka yksi ainoa kohtaaminen voi sitoa kaksi ihmistä lopullisesti kiinni toisiinsa. Kuinka vuodet, edes vuosikymmenet eivät merkitse rakkauden edessä mitään.

Kaunista, luomavaa, ja niin murakamimaista! Nöyrimmät suositukseni.

****

Entä jos en näe häntä enää ikinä, hän ajatteli sydän väristen, mitä silloin tapahtuu?

Tämä bloggaus on omistettu eräälle ihmiselle. Tiedät kyllä kuka olet.