Khaled Hosseini; Tuhat loistavaa aurinkoa

A Thousand Splendid Suns 2007, suom. Kristiina Savikurki, Otava 2008, 399s.

"Kuinka laskea ne kuut, jotka sen katoilla himertävät,
tai ne tuhat loistavaa aurinkoa, jotka sen muurien taa
kätkeytyvät." - Sa'ib-e Tabriz

Kirja on saanut nimensä 1600-luvulla kirjoitetusta runosta. Runo kuvaa Kabulia, jonne kirjailija tarinan sijoittaa. Afganistaniin, sen loiston päiviin mutta myös hornankattilaan, jonne taliban-hallitus maan syöksee. Tarina valottaa tuota muun maailman unohtamaa kolkkaa rujon kauniisti, paikoin jopa hilpeästi, vaikka maan historia onkin kivusta raskas. Kuitenkaan romaani ei ole vain kertomus Afganistanista. Se on kahden vahvan, upean naisen tarina, jotka putoavat kadotukseen joutumalla erään miehen aviovaimoiksi...

Mariam on tottunut jo lapsena ymmärtämään olevansa "alempana" muita. Onhan hän harami, äpärä, tuloksena mahtimiehen pikaisesta hullaantumisesta palkolliseensa. Mies rakentaa Mariamille ja hänen äidilleen pienen talon maittensa liepeille, ja siellä Mariam viettää lapsuutensa katkertoituneen nanansa kanssa. Koska nana opettaa jo varhain mitkä ovat maailman säännöt, mikä on meidän naisten osa. Paina tämä mieleesi, tyttöseni, ja painakin kunnolla: niin kuin kompassin neula hakeutuu pohjoiseen, miehen syyttävä sormi löytää aina naisen. Aina. Mariamin elämän ilo ja valo ovat isän viikottaiset vierailut, joista tyttö ammentaa voimansa. Ihailusta, nähdyksi tulemisesta.Vaikkei häntä ole kauniilla kasvoilla siunattu.

Laila taas on saanut elämäänsä huomattavasti paremmat lähtökohdat, onhan hänellä läsnäoleva isä, jonka silmäteränä tytär on saanut paistatella. Onhan hänellä kauneutensa, onhan hänellä Tariq... Ja Tariqin katse, hänen tiheään vaihtuvat ilmeensä, joissa kuvastuivat pelko, hellyys, anteeksipyyntö ja hämmennys, mutta ennen kaikkea ja kaikkein eniten halu.

Traagisten sattumien johdosta molemmat naiset naitetaan Rashidille, joka onkin oikea "päivänpaiste" mieheksi. Alkuun Mariam saa elää toiveikkaita vuosia, mutta sitten Rashidin todellinen luonne paljastuu. Sydän kurkussa hän miettii kuumeisesti, minkä tekosyyn varjolla Rashid tänä iltana kävisi hänen kimppuunsa.

Mikä tässä kirjassa, pitkälti samaa aihetta piirtävässä, kuin juuri lukemassani Hiljaisuuden tuolla puolen, on sellaista, että tahdoin siihen uudelleen palata. Luin romaanin nyt toiseen kertaan nähdäkseni, tekisikö se edelleen yhtä suuren vaikutuksen, kuin aiemmin. Muistan aikoinaan kirjan ilmestyttyä, että se jakoi mielipiteitä suurestikin. Kaikki eivät pitäneet. Näinhän se on toki aina, jokainen kirja on jokaiselle eri, mutta tahdoin nyt tutkailla vuosien jälkeen, miksi Tuhat loistavaa aurinkoa minut lumosi.

Yksi syy on kirjan päähenkilöt, Mariam ja Laila. He ovat niin inhmillisiä, niin helposti samaistuttavia jakaessaan ajatuksiaan teoksen sivuilla. Mariamin tarina on traagisempi, mutta mikä urhea, rohkea nainen hänestä burqansa alta paljastuu. Laila on teoksen ilopilleri, jota edes jatkuva pahoinpitely ei voi murtaa. Ja toisena äitiys, teema joka viiltää tällaisen emon sydäntä, niin keskeisellä paikalla kirjassa! Ystävyys ja uskollisuus, jotka sekä liikutavat, että hymyilyttävät. Hosseinin tarinan kuljetuskin on vailla vertaansa. Hän ottaa lukijan, vie mukanaan koko tunteiden kirjoon, upottamatta kuitenkaan sentimentaalisuuteen. Aihe on päivänpolttava ja aina ajankohtainen. Samanlaisista häpeän ja hyväksynnän haluista, kuten Mariam, voimme naisina Suomessakin kärsiä. Samanlaisia pelkoja jakaa, Lailan omistuneisuuteen tukeutua... Naisenasema on aina ollut vaakalaudalla ja siksi on hienoa, että juuri mies on tämän tekstin takana!

Kyllä te tiedätte, jotka olette paistatelleet Tuhannen auringon loisteessa. Loistakoon se Mariamin ja Lailan tarinaa kaikkialle Blogistaniaan, nouskoon tämä teos yhä uudelleen luettavien listalle!