John Green; Tähtiin kirjoitettu virhe

The Fault in Our Stars 2012, suom. Helene Bützow ja WSOY 2013, 338s.

"On sekin sota", Augustus vähätteli. "Mitä vastaan minä sodin? Syöpää. Omaa syöpääni. Ja mikä minun syöpäni on? Se on osa minua. Kasvaimet ovat lähtöisin minusta. Ne ovat minua yhtä varmasti kuin aivoni ja sydämeni. Tämä on sisällissota, Hazel Grace, ja voittaja tiedetään ennalta."

Kummalla kannella varustettuun teokseen sinä mieluummin tarttuisit?

Itse en voinut ensi tapaamisellamme kuvitellakaan, että tuo pääkallohökötys joskus ajautuisi lukulistalleni. Niin vain kävi. Innostuksen sain, jälleen kerran, kanssabloggaajilta. Kiitos ja kumarrus Laura, Norkku ja Minna.

Sillä onhan teoksessa varsin pakahduttava aihe; kaksi syöpäsairasta nuorta kohtaavat, rakastuvat, ja loppuratkaisu ei voi olla siirappia. Tai voisi olla, jos lähtisi tietyllä tavalla aiheella revittelemään, mutta sellaiset notkot John Green näppärästi kiertää. Näppärä onkin hyvä sana kuvaamaan Tähtiin kirjoitettua virhettä. Kerronta nojaa huumoriin, sarkasmiin, ironiaan aivan sillä ja rajalla, jonka toisella puolin päähenkilöt menettäisivät lukijan sympatiat.

Kaikki alkaa, kun Hazelin äiti päättelee tyttärensä olevan masentunut. Hän lukee kerta toisensa jälkeen samaa kirjaa, viettää aikaa neljän seinän sisällä, syö epäsäännöllisesti... Ja tietysti siinä on myös se, että Hazelilla on syöpä. Hän on kuusitoistavuotias ja hän on kuolemassa. Hazel päätyy vertaistukiryhmään jonka miehitys vaihtuu koko ajan - kuoleman sivuvaikutusta sekin. Eräällä kerralla Hazelin ystävä Isaac, harvinaista silmäsyöpää sairastava poika, tuo mukanaan kokoontumiseen Augustus Watersin. Augustuksen, jolta luusyöpä on vienyt toisen jalan, mutta nyt ennusta vaikuttaa hyvältä. Augustus ei ole kuolemassa, Hazel on. Hazel, joka kokee olevansa pian räjähtävä kranaatti, ja kranaatistahan on pysyttävä mahdollisimman kaukana, ellei halua haavoittua. Augustus ei kuitenkaan lannistu Hazelin torjunnasta ja niinhän siinä sitten käy, että nuori lempi leiskahtaa.

Siinä missä sairaus yhdistää nuoria, he molemmat kiinnostuvat myös eräästä Viistoa valoa -nimisestä teoksesta. Kirja on juuri se, joka on kaivertanut reittinsä Hazelin ytimeen. Nyt tyttö tahtoo päästää sinne myös pojan. Kirjan kirjailija, sittemmin hiljaisuuteen painunut unohtunut nimi asustaa Amsterdamissa ja sinne myös erottamattomaksi muodostunut kaksikko päätyy.

Millaista on elää, kun tietää pian kuolevansa? Millaista on elää, kun tietää rakkaansa pian kuolevan? Tähtiin kirjoitettu virhe räjäyttää suoraan lukijansa naamalle karun todellisuuden, jossa ei juuri toivoa ole. Tai jos on, se on haettava tästä nimenomaisesta hetkestä. Seuraavaa ei ehkä tule.

Mietin jo tekisinkö romaanista ollenkaan postausta, sen verran vähän minulla taitaa olla kirjasta sanottavaa. En tokikaan kuulu romaanin kohderyhmään, enhän ole enää nuori aikuinen, joten ehkä jo tämä tosiseikka tarinasta etäännytti. Toisaalta Laura Saven Paljan jaloin jälkeen syöpäteema jäi niin vahvasti sydämelle, että jo Saven kirjan kannustamana minun oli tämäkin luettava. Eikä Tähtiin kirjoitettu virhe ollut missään nimessä huono! En vain kokenut Paljain jaloin -teoksen kaltaista tunnemyrskyä, en tuntenut kirjan parissa oikein mitään.

Koska kirjablogeja osoitellaan sormella niiden yhdenmukaisten mieltymysten takia, ryhdyn nyt tässä vastarannan kiiskeksi. Minulle romaani jäi tasolle keskinkertainen, mutta hei, edellä mainituista linkeistä löytyy toisenlaista näkökantaa. Käykäähän kierroksella, kirjasta kiinnostuneet!

Kuka minä olen sanomaan, että mikään niistä ei kestä ikuisesti? Kuka Peter Van Houten on vannomaan todeksi sitä ajatusta, että ponnistelumme on väliaikaista? Tässä puistossa on kaikki, mitä tiedän taivaasta ja kaikki mitä tiedän kuolemasta: alituisesti liikkuva kaunis maailmankaikkeus täynnä raunioituneita raunioita ja kiljuvia lapsia.