Miranda July; Avokämmen

The First Bad Man 2015, suom. Hilkka Pekkanen ja Siltala 2016, 344s.

Olimme rakastuneet, se oli edelleen totta, mutta sopivissa psykologisissa olosuhteissa ihminen saattoi rakastua keneen tahansa tai mihin tahansa. Vaikkapa puiseen kirjoituspöytään, joka seisoi aina jaloillaan valmiina käyttöön. Miten kauan yllättävät rakastumiset yleensä kestivät? Tunnin. Viikon. Parhaimmillaan muutaman kuukauden. Loppu oli luonnollinen seuraus, niin kuin vuodenaikojen vaihtuminen, hedelmien kypsyminen. Se juuri siinä oli surullisinta - ketään ei voinut syyttää, eikä sitä voinut mitenkään muuttaa.


Tervetuloa Cheryl Glickmanin maailmaan! Tulet tutustumaan keski-ikäiseen, naisten itsepuolustusvideioita markkinoivaan harmaatukkaiseen naiseen, jonka elämässä pienimmälläkin yksityiskohdalla on merkityksensä. Neuroottisen pakkomielteisesti tämä antisankarimme on määritellyt jokaisen liikkensä, jopa astiansa putipuhtaassa kodissaan. Yksinhän hän asuu, on aina asunut, eikä Cherylin ovesta astuta sisään kengät jalassa. Tämä on kengätön talo!

Mutta Cherylilläkin on haaveensa, miehenmuotoinen, villapaitaa käyttävä Phillip. Ja nyt mies on tekemässä vuolaasti itkien vuosisadan tunnustusta. Vastaako hän Cherylin tunteisiin, monien vuosien jälkeen? Leimahtaako rakkaus, roihuaako romantiikka?

Mutta kaikki muuttuu, luonnollisesti, kuin kohtalon sanelemana. Cherylin luo muuttaa puoliväkisin hänen työtovereidensa parikymppinen tytär Clee. Clee, tuo nuori nainen, jota voi kuvata vain sanalla seksipommi. Hunajahiuksinen, herkkähuulinen, iso leukainen luonnonvoima. Clee, joka tuijottaa päivät pitkät televisiota Pepsiä litkien, perunalastuja mässyttäen.


Cleen ympärille alkoi tihentyä hajua, lihaliemen tuoksua muistuttavaa myskin uhoa, jota hän ei itse tuntunut huomaavan tai josta hän ei tuntunut välittävän. Olin otaksunut, että hän kävisi suihkussa ja käyttäisi myrkyllisensinisiä suihkugeelejä ja makeantuoksuisia muovimaisia voiteita, mutta tosiasia oli, ettei hän peseytynyt ollenkaan.


Kyse on vallasta, kahden naisen räjähtävästä yhteenotosta, jossa mustelmilta ei vältytä. Kuin kaksi kissaa nämä kiertävät toisiaan, raivaavat tiensä toiseen ihmiseen. Cheryl on ensin Cleen vihollinen, sitten äiti, sitten tyttöystävä. Himon ja inhon tasapainotellessa vain toinen voi selvitä voittajana. Vaiko sittenkin rakkaus?

En muista koskaan lukeneeni mitään yhdysvaltalaisen monitaiteilija Miranda Julyn romaanin kaltaista. Kirja värisee lihasta, suurista tunteista, kirpeistä hajuista. Sitä lukiessa ei voi olla nauramatta ja liikuttumatta, mutta se herättää myös hämmentävän paljon negatiivisia tunteita.

Vieläkään en tiedä pidinkö Cherylistä, Cleestä nyt puhumattakaan. Sen kuitenkin tiedän, että Avokämmen on tämän kevään raivoisin yllättäjä!


Kuule, unohda sittenkin mitä äsken sanoin. Olet jo osa tätä. Syöt, naurat typeryyksille, valvot koko yön saadaksesi selville miltä se tuntuu, rakastut tuskallisesti, saat omia lapsia, epäilet ja kadut ja kaipaat ja säilytät salaisuuksia. Sinusta tulee vanha ja raihnainen ja kuolet väsyneenä elämään. Silloin saa kuolla. Ei nyt.


***

Romaanista on postannut ainakin Lily ja Eilispäivän kirjat.