 |
| Teos 2013, 515s. |
Kuinka vähän minä silloin tiesinkään pimeydestä, vaikka luulin tietäväni kaiken. Vasta nyt minun silmäni ovat tottuneet pimeään.
Täytyy myöntää, että minua jännittää. Tämä on ensimmäinen naputtelemani kirja-aatosarvio sitten viime syksyn. Ja millainen kirja, millainen tunnelataus, millainen tarina! Teos ansaitsee saastastaan huolimatta vain puhtainta mahdollista blogitekstiä.
Saasta on sydäntäriipivän surullinen tarina niin rahanhimosta kuin lihanhimostakin. Aikuisen miehen himosta nuoreen lihaan. Vihasta, sen erilaisissa ilmenemismuodoissa, aina verenpunaiseen raivoon. Kostosta, joka ei lopulta muuta mitään, vai muuttaako kuitenkin?
"Kaikilla oli ongelmia, oli vain erilaisia tapoja elää niiden kanssa, antaa niiden kahlita koko olemassaoloa tai hoitaa ne tuoreempien alta pois."
Mikko ja Tiina ovat eron partaalla huojuvua pariskunta, jolta elämä kiskoi maton alta siinä vaiheessa, kun tytär Saana katosi. Molemmat omaavat erilaiset tavat toipua järkyttävästä tuskasta, Mikolla ne ovat vain hiukan radikaalimmat. Suru ja viha johdattavat miehen hyvin vastenmielisten miesten jalanjäljille.
Toisaalla häärii salaperäinen, äärimmäisen kieroutunut Kuningas Narreineen. Lukija saa enemmän selkoa puistauttavasta Narrista, siitä, kuinka pitkälle kulissit ja hyväksikäyttö voivat lonkeronsa ulottaa:
Narri oli läpinäkyvä, paljastava kuin valo, hän taas oli läpitunkematon, sysimusta pimeys. Ja kun valkeus väistyi, pimeys otti vallan.
Ja kaikkein lohduttomimmalta vaikuttaa nuoren Anzalikan kohtalo. Tyttö päätyy ihmiskaupan uhriksi, tyydyttämään itseään kymmeniä vuosia vanhempien asiakkaiden himoja. Hänellä on huone, hänellä on vartalo, joka imee rahaa omistajalleen Markkolle.
Marko Leinon teosta on hyvin vaikea, suorastaan mahdotonta lukea kirjakirjana. Se imeytyy lukijansa ihon alle niljakkaana, koko karun totuuden hyväksikäytön erimuodoista paljastaen. Se vie pimeyteen, pitkään ja matalaan tunneliin, jossa lukija odottaa henkeään pidätellen josko valo kuitenkin, jossain vaiheessa koittaisi. Ja lopulta, siellä se on. Siellä se kuitenkin on.
Kiitos, Marko!
"Aina on mahdollisuus toipua, kun sen antaa vain tapahtua. Se ei tarkoita unohtamista."
***
Katso myös Kirjavalaan arvio teoksesta
Minulle tuosta kirjasta tulisi paha olo...
VastaaPoistaKiitos Annika, kirjaan esittelystä!
Ole hyvä vain :) ja ymmärrän hyvin mitä tarkoitat...
PoistaTämä oli kyllä jysäyttävä lukukokemus kaikin puolin. Minua alkoi kiinnostaa Leinon muutkin kirjat tämän siivellä.
VastaaPoistaKiitos sinun arviosi, tämän tulin tilanneeksi! Parhautta.
VastaaPoistaKiva, että olet takaisin! Ei huolta, pieni tauko ei ole kyllä ruostuttanut bloggaustaitojasi vähäänkään, tekisi heti mieli lähteä kirjastoon lainaamaan tämä!
VastaaPoistaVoi kiitos Anni <3 ehdottomasti suositeltava teos!
PoistaJee, uusi bloggaus! ♥ Tämä kirjakin kyllä kiinnostaa, mutta tällä hetkellä on luettavaa niin paljon, että jos Saastan luen, se ei tapahdu ihan lähitulevaisuudessa.
VastaaPoistaJee sinulle <3 ymmärrän tilanteen, kuulostaa jokseenkin tutulta... Mutta jospa jossain saumassa ehtisit tämän lukea! Et tule pettymään :)
PoistaVoi miten kaunista täällä! Kevättä jo, eikö niin?! =D Minullahan alkaa kevät käytännössä tammikuun puolessa välissä.
VastaaPoistaTämä kirja on, sanoisinko satayksi prosenttisesti, not my thing.
PS. Laittelen mailia kunhan saan aikaiseksi. =D
Irene, kovasti yritän blogiasustetta uudistaa, mutta muutama säätö vielä puuttuu. Joko Tohtori Uni luettu? ;)
PoistaPostiasi odottaen, honey!
Kyllä, erittäin luettu ja rakastettu. =D
PoistaJee! Hohto-fanin on pakko kirja lukea :)
PoistaOlipa mukava huomata Bloggerin lukuluettelosta sinun postauksesi :) Hyvin sujuu kirjoitus tauon jälkeen ja uuden ulkoasunkin olet ehtinyt vaihtamaan! Kirja vaikuttaa hirvittävän (!) mielenkiintoiselta, mutta en tiedä kykenenkö lukemaan tätä. Pidän kuitenkin mielessä...
VastaaPoistaKiitos Villis :) Huojentavaa kuulla, ettei taidot ihan ruosteessa :) Tämä oli rankka mutta ehdottomasti suositeltava teos. Uskalla nyt vaan!
VastaaPoista