tiistaina, maaliskuuta 17, 2015

Caitlin Moran; Näin minusta tuli tyttö

How to Build a Girl 2014, suom. Sari Luhtanen ja Schildts & Ströms 2015, 360s. (ennakkokappale)
"Hän ei koskaan kysy minulta minun elämästäni. Hän voi olla siinä luulossa, että minä olen onnellinen. Hah! Haha! Hänellä ei ole harmainta aavistusta siitä, millaista urheutta ja jaloutta vaatii esittää näin tasaisen iloista ihmistä maailmalle."

Caitlin Morania suitsutetaan suorastaan räjähdysmäisesti kirjan kansissa. Teos kuulemma rakastuttaa kirjailijaan, herättää sisäisen, joko uinuvan tai äänekkään feministin, naurattaa, itkettää, ihan kaikkea. Olin jo ennakkoon sillä mielellä, että Caitlin on minun naiseni, tämä teos on minun sielukirjani. Porttini nuoruuteen, naiseuteen, sen haparoivaan kokoamiseen kerta toisensa jälkeen. Apulantaa siteeraten: "jos tärkeintä on lähteä, sitä ainakin on tehty..."

Ja ennakko-odotukset saivat täyttymyksensä! Olen rakastunut, olen myös äärettömän kiitollinen Moranille hänen rohkeudestaan. Hänen tyylistään ja kyvystään sanoittaa jotain sellaista, joka velloo meidän jokaisen naisen sisällä harmaana vyöhykkeenä. Moran vie sinne missä sattuu, potkien alas kaikki raja-aidat rikkinäisten sukkahousujen verhoamilla jaloillaan, likaisilla maihareilla.

Jokainen on oman itsensä kätilö, ja jokainen synnyttää itsensä uudestaan ja uudestaan, yksin, pimeässä huoneessa.

Näin minusta tuli tyttö on toki hyvä suomennos kirjalle, mutta alkuperäinen nimi osuu täysin ytimeen. Kirjassa on rakennushikeä ämpäri kaupalla, sillä ei ole helppoa koota itsestään naista. Huomioon on otettava miltä näyttää, mitä mieltä muut ovat, unohtaen kokonaan mitä itse haluaa.

Teos liikkuu ihanan nostalgisesti 90-luvulla, ja se tutustuttaa meidät Morriganin köyhään, suureen perheeseen, erityisesti neljätoistavuotiaaseen Johannaan. Johanna pääsee osallistumaan paikalliseen tv-ohjelmaan, ja nolaa sekä itsensä, että perheensä sen verran rajusti, ettei Johannassa olemisessa ole enää mieltä. Johannan on kuoltava, Dolly Wilden synnyttävä!

Dolly on toki edelleen Johanna, mutta aivan eri kuosissa. Ulkoisesti, ja henkisesti. Dolly saa unelmien työpaikan musiikkikriitikkona, ja pääsee sitä kautta piireihin. Neitsyys menee, menee myös alkoholia ja tupakkaa. Ujosta, yksinäisestä tytöstä kuoriutuu jotain aivan toista. Hyvää vai pahaa? Se selviää tarinan edetessä.

Pahansuopa prinsessa. Kuulostaa hyvältä. Se päihittää entisen - "plösähtänyt hylkiö".

Nyt kun olen tutustunut tähän iki-ihanaan feministiseen brittijulkkikseen, on minun ehdottomasti saatava käsiini naisen aiempi teos, Naisena olemisen taito. Pian. Nyt heti!

Suosittelen teille, rakkaat naiset!


Sinulla ei enää koskaan saa olla näin paha olo. Älä enää koskaan palaa tähän paikkaan, missä vain veitsi auttaa. Ole elämässäsi lempeä ja ystävällinen.

Teoksen ovat lukeneet ainakin Krista, bleue, MarikaOksa

6 kommenttia:

  1. Ihanan hurmioitunut kirjoitus. Tämän teoksen minäkin haluan lukea. Oliko käännös sinusta onnistunut? Pohdin vielä, että lukisinko kuitenkin tämän englanniksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi :) Hurmioitunut olotila jatkuu edelleen, oli sen verran makoisa lukukokemus! Suomennos toimi siinä määrin hyvin, että voin kyllä suositella käännettyä versiota.

      Poista
  2. Ihanaa lukea tällaisista lukukokemuksista :)

    VastaaPoista
  3. Ihanasti kirjoitit! Tässä on kyllä paljon sellaista, mistä saa kiinni ja Moran kirjoittaa niin sujuvasti. Minäkin haluan lukea Naisena olemisen taidon.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Katja <3 Toivotaan, että Naisena olemisen taidosta löytyy samaa estotonta lennokkuutta :)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥