Anu Holopainen; Ihon alaiset

Karisto 2015, 202s.

- Muovia se vaan on, ja muovia on maailma täynnä. Useimmat ihmisetkin, nykyään.

Missä: Helsingissä, ja vähän muuallakin.

Miksi: Koska dystopia & suositukset. Alan pikku hiljaa väsähtämään näihin omatekoisiin kaavoihin, ja kaipaan blogini entistä huolettomuutta (/sekavuutta?). Olkoon tämä viimeinen tämmöinen postaus.

Stoori: Mahtava! Kyseessä siis nuoremmalle väestölle tarkoitettu dystopia, jossa kauneus ei ole katsojan silmässä. Ei. Siinä maailmassa, jonne romaani meidät vie, on ulkonäön muokkaus pitkälle kehittynyttä, jopa pakollista, mikäli aikoo saada työpaikan, puoliston, arvostuksen. Kauneudesta on tullut itseisarvo. Kasvoista ja kropasta voi kehitellä millaisen hyvänsä, vain mielikuvitus on rajana, ja tietysti raha. Auts.

Sillä juuri rahattomuus piinaa teoksemme Jaraa sekä Plastikprincessia, jotka voisivat vaikka kuolla kehon muokkauksen vuoksi. Jälkimmäinen, bloggaaja hänkin, on kehittänyt vanhan ja vaarallisen tavan tienata. Jara taas odottaa täysikäistymistään, koska mokomat vanhemmat eivät pojalleen lupia muokkaukseen anna. Kirja kertoo tarinaa myös Matiaksesta, joka lukeutuu muokkauksia vastustavaan vähemmistöön, Inka puolestaan ei tiedä oikein itsekään ollako puolella vai vastaan.

Näistä keitoksista muodostuu jotain pelottavan maukasta, erittäin napakkaa ja nopeatempoista.

Kenelle: Nuorille. Myös me vanhemmat voimme ilotella kirjan kyydissä, mutta myös saada sen lisäksi vakavampaa pohdittavaa. Tähänkö tämä maailma on menossa? Vai joko alamme olla tässä pisteessä?

Tunnelma: Kiivas, häiritsevä, herättelevä.

Plussat: Kirjan rakenne koostuu niin blogikirjoituksista, haastatteluista, kuin nettikeskusteluistakin, mukana myös perinteistä kerrontaa. Ja pakettihan toimii! Se ei mene kovinkaan syvälle, mutta juuri tällaisena, pinnallisena pinnallisesta aiheesta, Anu Holopainen on punonut kammottavan kokonaisuuden.

Miinukset: Niin, kuten tiedätte, en hirveästi fanita lyhyitä kirjoja. Pidempänä tämä olisi voinut mennä pidemmälle, mutta toisaalta silloin rytmi olisi rikkoutunut aivan toiseksi.

Yleistä: Kaiken kaikkiaan Ihon alaiset jää mieleen surullisena, mutta myös harvinaisen realistisena dystopiana. Hieno teos, pidin ja suosittelen!

Toisaalla: Kirjakko ruispellossa ei aivan vakuuttunut, Krista puolestaan suosittelee kuumasti.


- Jos sä kysyisit mun systeriltä, se sanoisi että on parempi olla kuollut kuin ruma, Matias hymähtää. Hän heittää sen vitsinä. mutta tarkemmin ajatellen Johannan arvomaailma on niin sairas, ettei Matias oikeastaan hämmästyisi vaikka sisko päästäisi jotain juuri niin aivotonta nyrpistellen, täyteaineella pullistettujen huuliensa välistä.