Chris Cleave; Sodassa ja rakkaudessa

Everyone Brave is Forgiven 2016, suom. Irmeli Ruuska ja Gummerus 2016, 392s. (ennakkokappale)

Siinä ei ollut mitään järkeä - se oli sietämätöntä. Sota oli kymmenen miljoonaa katkennutta, vihlovaa hermoa. Pelkkiä irrallisia säkeitä.


Syksyn the lukuromaani, lukusukkula, silkkaa lukemisen riemua? Lunastaako hävyttömän humoristisella tyylillä kirjoittava Chris Cleave hänelle asetetut vaatimukset Everyone Brave is Forgiven -romaanillaan? Käytän alkuperäistä nimeä teoksesta, koska suomennos ei iske. Olisin saattanut jättää koko kirjan väliin lattean nimen takia, mutta toisaalta kannet ovat kauniit ja onhan tätä kehuttu ja ja.

Tarina starttaa siinä missä toinen maailmansotakin. Englannissa Mary -niminen hienostoperheen tytär päättää kantaa oman kortensa kekoon maansa puolesta, ja ilmoittautuu vapaaehtoiseksi. Uusi työ ei kuitenkaan ole ihan sitä, mitä Mary odotti. Hän päätyy opettamaan lapsia, joita ei evakuoida. Eläintarhan eläimetkin ovat tärkeämpiä kuin nämä, vammaiset, köyhät. nekrut. Mietin alkuun kuinka tulen 18-vuotiaan tyttösen kanssa "toimeen", mutta Mary on sellainen pakkaus, ettei häntä voi olla kunnioittamatta. Siinä missä muu maailma kääntää huono-osaisille lapsille selkänsä, Marysta löytyy periksiantamattomuutta ja ryhtiä.

Toisaalta tarina on myös Tom Shaw:n, aavistuksen nörtähtävän nuoren miehen, joka keittää ennemmin hilloa kuin lähtee sotatantereelle rymyämään. Tomista ja Marysta tulee rakastavaiset, kuinkas muuten. Onko kyse elämää suuremmasta rakkaustarinasta, vaiko pelkästä ystävyydestä? Parisuhdeongelmat tuntuvat täysin identtisiltä omaan aikaamme; edes sota ei perimmäisiä ongelmia muuta.


Pahinta olisi, jos päättäisi sen olevan rakkautta ja huomaisi jälkeenpäin - sitten kun olisi jo varattu - ettei se sitä ollutkaan. Tai ei: pahinta olisi päättää, ettei se ole rakkautta, ja huomata sitten vuosien kuluttua - vanhana ja lohduttomana - että rakkautta se oli sittenkin ollut. Tai ei: pahinta kaikista oli päättämisen pakko.


Ja sitten on vielä se kirjan varsinainen sankari, Tomin paras ystävä Alistair, joka vie meidät keskelle sodan kauhuja. On kylmyyttä, nälkää, kipua. Kuolevia tovereita, hitaasti mureneva mielenterveys. Sota pienen ihmisen silmin tulee armottomana kohti.

Kuten kirjailijalta aiemmin lukemani Little Been tarina, myös tämä uusin pitää sisällään ikiaikaisia, varsin ajankohtaisi teemoja tyyliin rasismi, henkinen sortaminen ja sortuminen. Englantilainen Cleave kirjoittaa brittiläisen sarkastisesti, mutta alleviivaa samalla olevansa aina ihmisen puolella. Elämän puolella.

Hieno romaani lunasti korkeat ennakkovaatimukseni, kiitos ja kumarrus.


"Ja niinpä, hyvät naiset ja herrat, muistamme tällä illan viimeisellä kappaleella kaikkia niitä, jotka ovat menehtyneet rakkaassa kaupungissamme, ihmisten kaupungissa. Ja muistamme, että on toinenkin, omamme kaltainen mutta sitä korkeampi kaupunki, missä kuolemalla ei ole valtaa."


***


Kirjan ovat lukeneet ainakin Krista, Amma,Tuijata, Arja, Kaisa, Lilli, Katja ja  Katri.