Hanna-Riikka Kuisma; Kerrostalo

Like 2019, 332s.

"Tämä on sellainen villi länsi, täällä on tuo korttelipoliisikin", pieni vanhus kommentoi kirjaston edessä. "Sanotaan, että tilanne on hallinnassa, mutta kyllä minua pelottaa käydä kaupassa."



Hanna-Riikka Kuisma on jo vuosikaudet lukeutunut yhdeksi suosikkikirjailijoistani. Rakastan hänen ravisuttavia aiheitaan, tyyliä, jossa todellisuus pysyttelee hiuksen hienosti realismin puolella. Värejä, hajuja, makuja, äärimmäisiä tunnetiloja.

Arki iskee tässä uusimmassa lukijalta hampaat kurkkuun. Aikoinaan mahtava lähiö, oma uljas maailmansa, on riisuttu loistostaan. Lamakauden lapsista on kasvanut uuden lamakauden nuorisoa. Leikkikentät ovat tyhjentyneet, huumekauppa ja rikollisuus kukoistaa. Ja tietysti vitsauksista se yleisin; alkoholismi.


Silloin kun hän saa nukuttua, hän näkee unia kapakoista, ruotsinlaivoista, diskojen värivaloista ja ennen kaikkea kimaltelevasta nesteestä, joka maistuu suussa samaan aikaan suloiselta ja kirpeältä. Unia siitä, miten kauniilta sirpaleet näyttävät, kun pullo särkyy pirstaleiksi sateen kastelemaan asfalttiin, miten nyrkki osuu kasvoihin ja kallossa kuuluu luun särkymisen rahina, kuinka pitää puukkoa tytön kurkulla samalla kun panee tätä perseeseen, miltä tuntuu herätä kädet veressä muistamatta, kuka on.



Siinä missä Kuisman aiemmat teokset ovat keskittyneet vain muutamiin henkilöihin, kurkistellaan Kerrostalossa monenlaisiin ihmiskohtaloihin. On asukkaita kaikista ikäryhmistä. On onnen hetkiä, mutta myös valtaisasti inhimillistä hätää. On arkea harmaan kaikissa sävyissä, krapulan heikentämiä aamuja tai jos hyvin käy, nousuhumalaan voi päästä jo ennen aamukahvia.


Betonibunkkeritarina huumaa kuin parhain dekkari nostattaen esiin dystopisia kauhuja. Alueella sijaitsevassa tornitalossa joku vahtii Sauronin silmän lailla; pitävätkö salaliittoteoriat paikkaansa, vai onko lopulta kuitenkin kyse vain rahasta?


Kerrostalo edustaa raikkaasti uudistunutta Kuismaa ja suosittelen teosta koko sydämestäni.



Jami ojentaa heille pari pamia. Jessica huuhtelee omansa alas lämpimällä kaljalla ja jää tuijottamaan leskenlehteä, joka on murskannut asfaltin ja työntynyt näkyviin kuin pieni aurinko. Hän hoitaisi vielä asiat kuntoon, tavalla tai toisella ennen kuin poika menisi kouluun. Hän on päättänyt niin.