torstaina, heinäkuuta 09, 2009

Hardwick Neil; Hullun lailla

174s.

Neil Hardwick on yksi niistä rohkeista, joka kertoo julkisesti sairastumisestaan syvään masennukseen kirjassaan Hullun lailla. Mielenterveysongelmista puhuminenhan on yhteiskunnassamme vaikeampaa kuin fyysisistä sairauksista puhuminen, vaikka masennuslääkkeiden käyttö on Suomessa yleistä. Hardwick aloittaa kertomuksensa lainaamalla dialogin A.A.Milnen lasten kirjasta Nalle Puh:
" Kuinkas jakselet, kysyi Nalle Puh.Ihaa ravisteli päätään puolelta toiselle."En kovinkaan kuinkaan" , se sanoi."Viime aikoina en ole jaksellut oikein ollenkaan kuinkaan."


***

Faktahan on, että olen sairastanut toistuvia masennusjaksoja jo reilut viisitoista vuotta. Jos Hardwick uskaltaa sen tunnustaa, niin miksenpä minäkin.

Kirja antaa melko kattavan selostuksen masennuksen oireista ja taudin vaikutuksesta elämään. Toisaalta, olisi mielenkiintoista lukea aivan taviksen vastaava kertomus kyseisestä sairaudesta. Tässä käsitellään pitkälti taudin ohella julkisuuden kirousta, joten paikoin en kokenut näinkään lyhyttä kirjaa kovin kiinnostavana. Kaikella kunnioituksella.

Lämpimästi plussaa kirjailijan rehellisyydelle. Masennus on sairaus, jonka voi ymmärtää vain toinen masentunut. Vertaistukea kaipaaville miltei "pakollista" luettavaa.


(Itsekin olisin lukenut kirjan jo iät ja ajat sitten, mutta aina kun teos mieleeni kirjastossa muistui, se olikin lainassa. Kertoo jostain...)

1 kommentti:

  1. Halusin katsoa, kauanko blogia olet pitänyt ja päädyin sitten myös lukemaan näitä alkupään postauksiasi.

    Tähän halusin vain kommentoida, että meillä on sitten näköjään yhteinen "piirre".

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥