lauantaina, syyskuuta 18, 2010

Christian Jungersen; Poikkeus säännöstä

Iben tunnistaa tietokoneruudulle ilmestyneet sanat: ne mukailevat SS-upseerien uskollisuusvalaa. Jos uhkauksen lähettäjä on yksi maailman viidestätoista miljoonasta tuomitsemattomasta sotarikollisesta, Ibenillä on todella syytä pelätä.

Mutta sähköpostit on voinut lähettää myös yksi heistä, yksi Kansanmurhien tutkimuskeskuksen neljästä naisesta. Kuinka hyvin he loppujen lopuksi tuntevat toisensa?

Pieni rauhallinen toimisto muuttuu epäilysten ja vainoharhojen areenaksi. Pelon psykologiaa tutkinut Iben tietää, että toisenlaisissa olosuhteissa he kaikki voisivat olla murhaajia.

"Christian Jungersen osuu inhimillisen pahuuden ytimeen; paholaismaisen älykkäällä kerrontatekniikallaan hän saa lukijan asettumaan ensin yhden ja heti seuraavassa hetkessä toisen romaanihenkilön taakse."- Ekstra Bladet..

Christian Jungersen on syntynyt vuonna 1962 Kööpenhaminassa. Yliopisto-opintojensa jälkeen hän työskenteli muun muassa copywriterina ja opetti elokuvatiedettä, kunnes julkaisi esikoisromaaninsa Krat vuonna 1999. Poikkeus säännöstä sai Tanskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon ja nimettiin Vuoden 2004 romaaniksi. Se on myös Jungersenin kansainvälinen läpimurto; se julkaistaan vuonna 2006 Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Suomentanut Sanna Manninen

***

Kirjastovarausta odotellessa luin tämän suosikkikirjani toiseen kertaan, kun niin kutsuvannäköisenä kirjahyllystä vilkutti. Nuorempana ahmin samoja kirjoja useaan otteeseen, mutta näköjään loistavakin kirja voi muuttua latteaksi toisella lukukerralla. Ehkei kannata siis tätä "tuplalukemista" minun enää harrastaa.

Ensimmäisellä lukukerralla todellakin ihastuin kirjaan. Teos on poikkeuksellinen aiheensa puolesta ja samalla se näyttää hyvin realistisen mutta synkän ihmiskuvan. Kielellisesti kirja on nautittavaa luettavaa ja koukuttaa tiiviisti.

Mutta aiheesta vielä lisää. Kirja kertoo vaihetelevalla minä-kerronnalla neljän naisen tarinaa, joka keskittyy työpaikalle Kansanmurhien tutkimuskeskukseen. Jo itse tutkimukset ovat rankkoja, työilmapiiristä puhumattakaan. Työpaikkakiusaaminen nostattaa karvat pystyyn.

Kirja herätti huomattavasti keskivertoromaania enemmän ajatuksia, päällimmäisenä ehkä tämä;

kun ”ihminen on ihmiselle susi”, toimiiko hän silloin pahuuttaan vai säästääkseen oman nahkansa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Kiitos kommentistasi! ♥