Camilla Läckberg; Enkelintekijä

Änglamakerskan 2011, suom. Outi Menna ja Gummerus 2013, 487s. (omasta hyllystä)

"Minut ja kollegani Henry Lund määrättiin selvittämään, mistä oli kyse. Me saavuimme paikalle noin puoli tuntia myöhemmin ja törmäsimme hämmentävään näkyyn. Pääsiäisateria oli pöydässä puoliksi syötynä, mutta talossa asuvasta perheestä ei näkynyt jälkeäkään. Jäljellä oli vain yksivuotias pikkutyttö Ebba, joka taaperteli talossa yksinään. Muu perhe näytti haihtuneen savuna ilmaan. Aivan kuin he olisivat nousseet pöydästä kesken pääsiäisaterian ja yksinkertaisesti kadonneet." (Gösta)

Hiphei, kesäinen dekkarikausi on korkattu tällä Camilla Läckbergin uusimmalla, joka on aina Odotettu Tapaus. Kyllähän te jo tiedätte, että olen lukenut sarjan kaikki osat, joista edellinen, Majakanvartija löytyy täältä . Sarjaan tiukasti koukuttuneena, ja päähenkilöt jo ystäviksi kokevana minun oli tietysti helpompi Enkelintekijään tarttua, kuin lukijan, jolle sarja ei ole entuudestaan tuttu. Kuitenkin uskoisin, että romaanit toimivat myös erillisinä tarinoina. Lajityypilleen uskollisena jokainen kirja kantaa omaa juontaan, joskin poliisien elämät etenevät taustalla melkoisin kääntein.

Enkelintekijässä on Camillalle tyyppillisen hätkähdyttävä aihe. Tällä kertaa, tässä kahdeksannessa osassa matkaamme jälleen Fjällbackan pikkukylään, ja sieltä Valön saarelle, vanhaan sisäoppilaitokseen. Maali tuoksuu ja työkalut laulavat kilpaa meren äänien kanssa. Taloa remontoivat Ebba ja hänen aviomiehensä Mårten, tarkoituksena elvyttää karua menneisyyttä kantava kartano, Ebban lapsuuden koti. Pariskunta on murheesta sairaita, he yrittävät parhaillaan toipua lapsen menetyksestä. Avioliitto karisee kilpaa vanhan maalipinnan kanssa, mutta toisaalta remontti tuo helpotusta sisällä kaihertavaan kipuun.

Juuri Ebba on se pieni tyttö, joka jäi jäljelle muun perheen haihduttua teille tietämättömille. Mutta kuten yleensä, tässäkin tarinassa menneisyys ei ole vain mennyttä, vaan vuonna 1974 tapahtunut mysteeri herää uudelleen henkiin. Gösta oli selvittämässä katoamista aikoinaan, nyt hän pääsee jälleen henkilökohtaista kipua aiheuttavan tutkinnan pariin. Perheen omituinen katoaminen ei olekaan jättänyt Ebbaa rauhaan, hän on edelleen hengenvaarassa...

Ainoina johtolankoinaan tutuilla poliiseilla, ja Patrikin kirjailijavaimolla Ericalla (joka tietysti tunkeutuu taas mukaan tutkintaan) on sisäoppilaitoksessa katoamisvuonna opiskelleet pojat, nyt jo keski-ikäiset miehet. Vuonna 1974 nämä pojat palasivat kalastamasta hiukan katoamisen jälkeen. Lukijalle selviää heti kirjan alussa että jotain hämärää pojissa oli, on edelleen. Pimeys oli liittänyt heidät yhteen, he pysyisivät veljinä ikuisesti. Hän käänsi katseensa takaisin piirustuksiin. Pimeyden pystyi voittamaan valolla.

Mutta mitä lopulta tapahtui? Mikä vielä uhkaa kovia kokenutta Ebbaa? Takakansi lupaa Aftonbladetin sanoin: "Enkelintekijä on vähän niin kuin kindermuna - suklaan ja yllätyksen saa samassa paketissa". Oikein! Camilla on melkoinen velho harhauttamisessa, ja häneltä voi odottaa aina kunnon yllätystä. Näin tälläkin kertaa, kun aihe on rankka, jopa ahdistava. Kuitenkin poliisien arki, varsinkin lapsiperheen varsin tutun oloiset hössötykset tuovat romaaniin tasapainoa.

Korkealle kiipineet odotukseni ovat jälleen täyttyneet - hieno romaani Läckbergiltä! Kiitos!

Hetken päästä ääniä ei enää kuulunut. Hiljaisuus kaikui pyykkituvan seinistä, ja hän istuutui lattialle ja painoi päänsä polvien väliin. Talo piti häntä niin tiukassa otteessa, että hän pystyi hädin tuskin hengittämään, ja vangittuna olemisen tunne voimistui päivä päivältä. He olivat matkalla kohti tuhoa, eikä hän voinut tehdä mitään sen estämiseksi, ei yhtään mitään.

Kirjan on lukenut ainakin Leena Lumi

****



(Uskomatonta, että sain arvion naputeltua. Mietin alkuun ettei tästä tule mitään, aivot on pelkkää tahmaa ja käsistä vuotaa näppikselle litra hikeä... Puuh tätä hellettä!

Kiinteistöhaaste pääsi muuten taas etiäpäin, sen verran kiinteästi puistattava vanha sisäoppilaitos tarinaan kuului)