perjantaina, lokakuuta 26, 2012
Lisa Genova; Puolinainen
Left Neglected 2011, suom. Leena Tamminen ja WSOY 2012, 333s.
Miten se häneltä onnistuu? "Bob hoitamassa kaikkia kolmea lasta" on aivan toinen näytelmä kuin "Sarah hoitamassa kaikkia kolmea lasta". Bobin kanssa he suostuvat ilomielin olemaan itsenäisiä pikku työnjohtajia ja jättävät hänet rauhaan, kunnes hän tulee tarjoamaan heille jotain uutta tekemistä. Minä puolestani olen houkutteleva kuin suosittu rocktähti ilman turvamiehiä. He ovat kimpussani. Tyypillinen esimerkki: Linus pyörii jaloissa, inisee ja mankuu syliin, kun Lucy puolestaan karjuu "Äiskä, tule auttamaan!" toisesta huoneesta ja Charlie kysyy herpaantumatta neljätuhattaseitsemänsataa kysymystä siitä mitä roskille tapahtuu.
Sarah on melko tyypillinen esimerkki uraäidistä, jonka elämää leimaa pakahduttavan autuaallinen kiire. On ehdittävä jonglöörata sata asiaa kerralla ja suurimman osan elämästä haukkaakin työpaikka. Mieluisa sellainen. Adrenaliinin ja stressin keitos, johon on mahdutettava perhe. Aviomies Bob ilmenee myös melkoiseksi bisneshaiksi. Perhe on ihana, työ vielä parempi! Sitten on esikoinen Charlie, hurmaavassa mutta ah, niin ärsyttävässä kyselyiässä. Perheen keijuprinsessa Lucy ja ihana pallero Linus, joka on samanikäinen kuin oma kuopukseni. Sarahilla on kertakaikkiaan niin kiire, ettei hän edes tajua mitä aarteita omistaa. Työmatkalla auton ratissa hoidetaan niin sähköpostit, tekstiviestit kuin puhelutkin... Virhe. Paha virhe. Tapahtuu onnettomuus ja sen jälkeen ei olekaan enää kiirettä minnekään.
Sarah alkaa vähän sairaalassa toinnuttuaan suunnitella työhön paluuta. Pian kuitenkin huomataan jotain puuttuvan. Sarahin vasen puoli on lakannut olemassa olonsa. Kuten kirjan alkuperäinen nimi paljastaa, nainen on sairastunut neglectiin, harvinaiseen aivoperäiseen vammaan, jossa todella vasen puoli katoaa tietoisuudesta. Vamma pistää Sarahin arvomaailman vihdoin oikeaan järjestykseen -kovemman kautta. Kaikki perusasiat syömisestä kävelyyn on opeteltava uudelleen. Se ei olekaan ihan helppoa, kun kroppa ei tiedosta toisen puolen olemassa oloa. Seuraa melkoinen litannia hulvatonta tilannekomiikkaa. Lukija saa monet hyvät naurut. Vammaisuudelle ei toki itsessään naureta, vaan sen tuomille haasteille.
Niin taitava kuin olenkin (esikoululaiseksi) pukemaan alaosani, yläosan kanssa olen täysin avuton. Jos ei täydellistä toipumista oteta lukuun, en pysty kuvittelemaan päivää jona osaisin itsenäisesti laittautua rintaliiveihini niin kuin olen tehnyt joka päivä kolmetoistavuotiaasta asti.Vasen käsi läpi vasemmasta lenkistä, vasen tissi vasempaan kuppiin. Selän hakasista viis. Vammaiset aivoparkani menevät yhtä solmuun kuin sirkuksen käärmenainen jo yrittäessäni kuvitella miten tämä toimitus onnistuu. Minun pitäisi vähintään kokeilla jokaista itsekseen pukeutumisen vaihetta, mutta rintaliivien kohdalla en enää jaksa. Äiti vain pukee ne minulle, mutta emme kerro sitä terapeutille.
Luin tosiaan Puolinaisen juuri oikeaan saumaan. En tiedä, olisinko normioloissa päässyt juoneen näin hyvin kiinni. Minä todella viihdyin Genovan tarinassa! Välillä tuntui siltä kuin katselisi onnitunutta komediaa, sen verran elokuvamaista kerronta oli. Toisinaan tahti rauhottui ja vakavoituikin (hieman). Elämän perusarvot saivat Sarahin elämässä uuden merkityksen, mutta se herätti ajatuksia myös lukijassa. Minulle monet perheen arjen kuvaukset olivat niin tuttuja vaikken itse uraäiti olekaan. Kirja ei tuominnut äitien työssäkäymistä, tietenkään, mutta pisti ajattelemaan, voisiko ajankäyttöä kuitenkin normalisoida niin, että myös perhe saisi oman osansa. Romaani nosti esiin pienet asiat, suloiset rauhoittumisen hetket, joista lukija voi muodostaa keitaan oman arkensa keskelle.
Genova kirjoittaa mutkattoman suoraan, hauskasti ja sydämeen käyvästi. Kyllä tälläkin äänellä voi vaikeista asioista puhua. Kirjailijan aiempi teos, astetta vakavampi Edelleen Alice onkin saavuttanut suurta blogisuosiota. Aion ehdottomasti Alicen johonkin saumaan ottaa.
Toisaalla teoksen ovat lukeneet ainakin
Sanna
Susa
Tuulia
Lily
Mariel
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Arvon täällä aloittaisinko Genovan teoksiin tutustumisen tästä vai Edelleen Alice-kirjasta. Edelleen Alicen muuistisairausteema tulee lähipiirimme muistiongelmien myötä konkreettisesti lähemmäs joten vaaka taitaa kallistua siihen päin sen vuoksi.
VastaaPoistaOlipa mielenkiintoista, en ole tiennyt tuollaista sairautta olevankaan!
VastaaPoistaLeppoisaa viikoloppua Annika!<3
pihi nainen, molempi parempi! Kirjailijan kerronta tempaisi niin mukaansa että Alicekaan ei voi huono olla. Toisaalta pienten lasten äitinä pienten lasten äidille voin Puolinaista lämmöllä suositella :)
VastaaPoistaAili-mummo, en minäkään tällaisesta aiemmin tiennyt. Puolinainen on mielenkiintoinen ja ilahduttava teos! Kiitos samoin sinulle ♥
VastaaPoistahöö, jotenkin tästä oli ollut vähän semmoisia epäinnostuneita arvioita ja palautin juuri omani lukematta. Mutta nyt nuo sun laittamat lainaukset ja arvio muutenkin herättivät kiinnostuksen uudestaan. Ehkäpä sittenkin luen tämän....
VastaaPoistaMinä tykkäsin enemmän Alicesta, vaikka ei tämäkään ihan huono ollut. Jotenkin se Alice vaan kosketti enemmän kuin tämä, vaikka Genovan kummankin kirjan parissa olen hyvin viihtynyt ;).
VastaaPoistaMinna, kyllä tätä uskaltaa suositella! Sitaattien linja jatkuu läpi kirjan :)
VastaaPoistaSanna, ihanaa, nyt alkoi Alice vielä enemmän kiinnostamaan!
Edelleen Alice on kiinnostanut minua jo kovasti ja tämäkin olisi samalta kirjailijalta. Jotenkin vain tuntuu, että Genova saattaisi olla just mun makuun.
VastaaPoistaKiitos esittelystä! Kaikki oudot sairaudet ja oireyhtymät kiinnostavat;-)
Tämä oli kyllä sellainen kirja, missä tuli tiuhaan käännettyä sivu toisensa jälkeen, sen verran vetävästi Genova kirjoittaa!
VastaaPoistaTämä oli selkeästi enemmän sinun kirja kuin minun! Tai sitten sinulla oli vaan paljon sopivampi mielentila. Lääketieteelliset jutut kiinnostavat minua, mutta tämä oli minun makuun aika pliisu kirja.
VastaaPoistaLeena, ehdottomasti kannattaa testata!! :) Genova kirjoittaa mielenkiintoisesti pilke silmäkulmassaan.
VastaaPoistaSusa, todellakin näin! Hieno teos!
Tuulia, meidän pitäisi selkeästi lukea Edelleen Alice ja katsoa pidämmekö siitä ;)
Hih, niin pitäisi :). Ehkä järjestetään kahden hengen kimppaluku? ;)
VastaaPoistaPassaa mulle, Tuulia! :)
VastaaPoista...ja siis tämä oli just mun kirjani;)
VastaaPoista